Kaksi ihmistä kuoli ja ainakin 16 haavoittui ammuskelussa yökerhossa Yhdysvalloissa. Ammuskelu tapahtui Fort Myersissa Floridan osavaltion länsirannikolla.
Ammuskelu alkoi klubin edustalla, kun vanhemmat olivat hakemassa lapsiaan teini-ikäisille tarkoitetuista juhlista. Surmansa saaneet olivat 14- ja 18-vuotiaita. Poliisin mukaan ammuskelu ei ollut terroriteko.
Maanantaiaamuna neljä haavoittunutta oli edelleen sairaalahoidossa. Heistä kaksi oli tehohoidossa. Tapahtumien yksityiskohdat ovat vielä epäselviä.
Ammuskelu tapahtui Club Blu -nimisessä yökerhossa paikallista aikaa varhain aamulla. Yökerho oli juuri sulkeutumassa.
Amerikkalaisviestimien mukaan poliisi tutkii kahta muuta rikospaikkaa, joiden uskotaan kytkeytyvän Club Blu -yökerhon ammuskeluun. Poliisi on pidättänyt kolme henkilöä.