Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Juontaja Janne Katajan teesit vauvakatoon: Lapset mukaan töihin ja verohelpotuksia jälkikasvusta

Pienyrittäjä Janne Katajan mielestä valtion tulisi tukea vanhempia nykyistä huomattavasti enemmän. Toisaalta tehtävää olisi myös asenneilmapiirissä: lapsi pitäisi esimerkiksi voida ottaa työpaikalle mukaan.

Yle Uutiset Häme: Janne Kataja vanhempainvapaista
  • Meeri Niinistö

Pienyrittäjä Janne Kataja peräänkuuluttaa valtiolta tuntuvia veronkevennyksiä ratkaisuksi vauvakatoon. Kunnallisveroon Kataja toivoo vähennyksiä, jotta perhe voisi ostaa lapsille palveluita siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä.

– Jopa kiinteistöveroa voisi tiputtaa neliöltä sen mukaan, mitä useampi ihminen kiinteistössä asuu, toteaa Kataja, joka on mukana Yle TV2:n Lisääntymis-illassa maanantaina.

Lasten tekoon voisi kannustaa myös kotitalousvähennyksen avulla. Kataja ehdottaakin, että kotitalousvähennyksen voisi ainakin viisinkertaistaa nykyiseen verrattuna. Silloin olisi mahdollista palkata lastenhoitaja kotiin, hän perustelee.

– Työnantajan sivukulut voisivat olla puolet nykyisestä, jos työllistät ihmisen omaan kotiisi. Kun joku tekee työtä esimerkiksi lastenhoitajana, niin hän maksaa tulostaan veroja ja niillä rahoilla voidaan hoitaa niitä samoja kansaneläkekassoja, joita nyt hoidetaan työnantajan sivukuluilla.

Lapsi mukaan töihin – ja muita asennemuutoksia

Kataja sanoo myös ymmärtävänsä ihmisiä, joita työelämän ja lasten saamisen yhdistäminen hirvittää. Se pelottaa, miten siitä suoriutuu, hän myöntää.

– En ollut läsnä niin kuin olisi toivottu olevan, kun lapseni olivat pieniä. On paine pysyä työelämässä ja olla koko ajan mukana, ettei tipu pois työmaailmasta, jotta pystyy elättämään perheen myös tulevaisuudessa. Paine on voimakas.

Kataja sanoo, että nyt tulisi tehdä töitä sen eteen, miten seuraavat sukupolvet suhtautuvat vanhemmuuteen ja lapsiin.

– Vanhemmat voisivat rohkeasti ottaa lapset mukaan töihin ilman, että työpaikalla tulee painetta, että miksi tuo lapsi on mukana.

Sukupolvia pitäisi pystyä Katajan mukaan myös sekoittamaan, ja löytämään eri-ikäisille yhteistä tekemistä. Esimerkiksi päiväkodit ja vanhainkodit voitaisiin rakentaa koulujen yhteyteen.

– He voisivat kohdata toisiaan ja asioita voitaisiin tehdä yhdessä. Se olisi kustannustehokasta, mutta myös mielekästä sekä vanhuksille että lapsille.

A2 Lisääntymis-ilta etsii ratkaisuja syntyvyyden laskuun ja sen tuottamiin ongelmiin. Maanantaina 12.9. klo 21.30 Yle TV2. #a2ilta