Kun tutkija Petri Rautialalta kysyy, kuinka epäitsekkäitä eläimet ovat, Rautiala ei tarvitse minkäänlaista miettimistaukoa.
– Erittäin epäitsekkäitä, hän sanoo.
– Mielenkiintoinen kysymys on se, miten epäitsekkyys kehittyy, kun itsekkyyden pitäisi olla standardi, Rautiala jatkaa.
Mielenkiitoiseksi kysymyksen tekee se, että epäitsekkyydestä, altruismista, on yksilölle haittaa. Se saattaa saada vähemmän ravintoa, vähemmän jälkeläisiä tai kuolla aikaisemmin. Luonnonvalinnan perusteella voi siis hyvällä syyllä olettaa, että epäitsekkään yksilön esi-isät ovat olleet itsekkäitä tai ainakin itsekkäämpiä.
Rautiala on matemaatikko, joka tutkii pistiäisiä, teoreettisesti. Metsässä hän sanoo käyneensä kerran, eikä sekään liittynyt omaan työhön.
– Minun työni tapahtuu kynällä, paperilla ja tietokoneella. Teorioiden pohjalta voidaan sitten tehdä kenttäkokeita. Osa väitöskirjani tuloksista on teoreetikoille, mutta muutamat kohdat ovat kokeita tekeville. Niillä voidaan testata, ovatko asiat oikeasti niin kuin Rautiala ennustaa.
Epäitsekkäät muurahaiset
Rautialan teoriat ennustavat, että pistiäisillä esiintyy altruismia, ja että altruismi vaikuttaa niiden populaatioiden rakenteeseen.
– Varsinaisia tuloksia on aika vaikea selittää. Sukulaiset tuskin ymmärtävät väitöstilaisuudesta mitään, Rautiala hymähtää.
Pistiäiset Rautiala valitsi siksi, että niitä on paljon. Pelkästään muurahaisia on kaikkialla. Muurahaisia 12 000 lajia, ja niitä on maapallolla käsittämättömän paljon, tuhansia miljoonia miljoonia.
– Muurahaisista suurin osa on työläisiä, jotka eivät itse lisäänny. Niiden tehtävänä on ainoastaan auttaa äitiään lisääntymään, Rautiala sanoo.
Pistiäisten ja termiittien ohella auttamista esiintyy esimerkiksi hämähäkeillä, ripsiäisillä sekä kovakuoriaisilla.
Lintumaailmassa taas nuoret yksilöt saattavat jäädä pesälle auttamaan vanhempiaan.
– Lintu saattaa pysyä kotipesällä vuoden, kaksikin, auttamassa suojelemaan pesää ja ruokkimisessa. Tässä tosin on epäselvää, että onko kyse altruismista, koska on epäselvää, että mitä nämä nuoret linnut uhraavat, sanoo Rautiala.
Kotiemme koirat
Kotien piiristä löytyy altruismin klassikko, koira. Se voi puolustaa toista lajia, ihmistä, asettumalla vaikka karhun eteen.
– Ei ole oikein mitään syytä miksi pitäisi asettua vaaraan, jopa uhrata itsensä, toisen lajin vuoksi. Luultavasti koira pitää isäntää laumansa jäsenenä, mahdollisesti lajitoverina, kenties sukulaisena. Koira on kuitenkin kasvanut ihmisen kanssa. Koiran näkökulmasta altruismi voi olla sukulaisen pelastamista, Rautiala arvelee.
Eläinten altruismia on tarkasteltu myös sitä kautta, että yksilön uhrautuminen voi tuottaa hyvää yhteisölle, laumalle tai pesälle.
– Eläinkunnassa tässä on kuitenkin sellainen vaatimus, että yksilöt ovat sukua toisilleen. Me päättelemme ja ajattelemme pidemmälle, ja teemme altruistisia tekoja moraalin perusteella. Eläimillä ei välttämättä ole moraalikäsitystä, Rautiala sanoo.
Altruismia tutkimaan Rautiala päätyi, koska se on tärkeää myös ihmisille.
– Itsekkyys on oletus, altruismi outo lintu. Altruismin syiden ja mekanismien selvittäminen voi auttaa ihmisten välisissä suhteissa. Voimme vaikkapa löytää jotakin, jolla saamme naapurimaan vähentämään päästöjään, vaikka siitä olisi heille itselleen haittaakin, Rautiala sanoo.
FM Petri Rautialan ekologian ja evoluutiobiologian väitöskirja "Developments in the evolutionary theory of social interactions" tarkastetaan tänään. Vastaväittäjänä on professori Stuart West (University of Oxford, Iso-Britannia).