Geneven kansainväliselle lentokentälle perättömän pommiuhan aiheuttanut ranskalaisnainen on tuomittu yli 80 000 euron korvauksiin kertoi sveitsiläismedia perjantaina. Nainen joutuu maksamaan korvauksia turhaan paikalle hälytettyjen poliisien vuoksi.
Tapahtumat saivat alkunsa heinäkuun lopulla, kun naisen aviomies oli lähdössä matkalle rakastajattarensa kanssa. Nainen väitti puhelimessa, että rakastajattarella on pommi matkalaukussaan.
Puhelinsoitto aiheutti jättimäisen turvallisuusoperaation lentokentällä. Koko terminaali evakuoitiin ja 13 000 matkustajaa joutuivat menemään uudelleen turvatarkastusten läpi.
Korvaussumma on laskettu paikalle saapuneiden 145 poliisin ja kahden pommikoiran palkasta, kertoi Le Matin -sanomalehti. Huijaus aiheutti yhteensä 880 ylimääräistä työtuntia.
Poliisit saivat soittajan pian selville ja ilmestyivät tekijän ovelle Ranskan Annecyssä.
Ranskan syyttäjän mukaan motiivina oli selvä mustasukkaisuus. 41-vuotias neljän lapsen äiti on jo tuomittu Ranskassa kuuden kuukauden vankeuteen viranomaisten harhauttamisesta. Hän joutuu kärsimään siitä ainakin puolet.
KORJATTU 19.9.2016 klo 9.00: Tarkennettu muotoilua otsikossa ja ensimmäisessä lauseessa siten, että käy ilmi, ettei kyse ole sakoista, vaan poliisin vaatimista korvauksista.