Tuskin mikään muu soitin yhdistyy niin tiiviisti yhteen kaupunkiin kuin haitari italialaiseen Castelfidardoon. Haitariteollisuus syntyi kaupungissa 1800-luvulla ja parhaimmillaan sen haitaritehtaat valmistivat lähes 200 000 haitaria vuodessa.
1960-luvulla alkoi kuitenkin alamäki. Sähköiset soittimet nostivat suosiotaan ja haitarimusiikin suosio maailmalla laantui. Itäeurooppalaiset ja kiinalaiset valmistajat alkoivat tuottaa haitareita halvemmalla ja nopeammin.
Castelfidardo ei hätkähtänyt. Haitarinvalmistajat tiesivät, ettei kukaan pysty vastaamaan heidän soittimiensa laatuun. Vaikka kaupungin haitariteollisuus on numeroiden valossa vain varjo kultaisista vuosistaan, on sen rooli harmonikkaharrastajien mekkana entisellään.
Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen: ”Vastaavaa laatua ei löydy muualta”
– En tunne sellaisia hanuristeja, joilla olisi jossakin muualla valmistettu haitari, sanoo suomalainen harmonikkataitelija Kimmo Pohjonen. Hänen mukaansa italialaisten haitareiden laatuun eivät muut pysty.
Pohjonen kertoo aina soittaneensa italialaisella haitarilla ja kehuu erityisesti niiden luotettavuutta.
– Tämä italialainen haitarini yksinkertaisesti tuntuu hyvältä. Tätä tunnetta on vaikeaa selittää tarkemmin, Pohjonen sanoo verratessaan italialaisia haitareita muunmaalaisiin.
Ammattimuusikot ympäri maailmaa tilaavat soittimensa Castelfidardosta. Monet tulevat myös paikan päälle, jotta soittimet voidaan tehdä heille mittatilaustyönä.
Kalleimmat mallit, kuten Piginin haitaritehtaan valmistama Mythos-haitari, maksavat lähes 40 000 euroa. Myös muiden valmistajien parhaat, konserttimuusikoille tarkoitetut mallit maksavat usein reilusti yli kymmenentuhatta euroa.
Vain harvoista soittimista ollaan valmiita maksamaan yhtä suuria summia. Kalleimmat nykyflyygelit maksavat usein yli satatuhatta euroa. Ja vaikka satoja vuosia vanhat viulut ovat miljoonien arvoisia, maksavat kalleimmat nykyään sarjatuotannossa olevat viulut harvoin yli kymmentä tuhatta euroa.
Yhdessä haitarissa saattaa olla jopa 15 000 osaa
Piginin haitaritehtaan parisenkymmentä työntekijää puurtavat haitareiden parissa pitkälti käsivoimin. Haitarin rakentaminen on tarkkaa ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä, sillä yhteen haitariin saattaa tulla jopa 15 000 osaa.
– Haitarin valmistus koostuu yli sadasta työvaiheesta, jotka kaikki tehdään omassa tehtaassamme. Prosessi alkaa puumateriaalin leikkaamisella ja päättyy haitarin kokoamiseen ja viimeistelyyn yhdessä asiakkaan kanssa”, kertoo tehtaanjohtaja Federico Pigini.
Hänen mukaansa korkealaatuisen haitarin valmistamiseen saattaa kulua jopa vuoden ajan.
Piginin tehtaan työntekijät ovat monenkirjava joukko. On naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja. Monille kyseessä on koko elämän kestävä uravalinta.
– Ei ole olemassa kouluja, jotka opettavat haitarinvalmistusta. Ainoa tapa oppia on seurata vanhempia työntekijöitä ja oppia tekemällä, Pigini kertoo.
Aasialainen halpatuotanto ei huoleta: "Valmistussalaisuuksien oppimiseen menee koko elämä”
Castelfidardolaisten haitarinvalmistajien kattojärjestöä johtava hanuristi Paolo Picchio kertoo, etteivät Aasiassa halpatuotantona valmistetut haitarit huoleta paikallisia valmistajia.
– Ymmärrän vanhempia, jotka eivät halua ostaa harmonikkaharrastusta aloittaville lapsilleen monen tuhannen euron soitinta. Mutta kun näiden nuorten osaaminen kehittyy, tulevat he tarvitsemaan laatusoitinta, joita tehdään vain täällä, Picchio uskoo.
Hänen mukaansa castelfidardolaisten haitareiden sointi, palkeen hallittavuus ja reagointi soittajan otteisiin ovat vertaansa vailla. Laatu perustuu osaamiseen, joka on kehittynyt 1800-luvulta lähtien ja jonka kopioiminen on vaikeaa.
– Haitari on erittäin monimutkainen soitin. Se koostuu monista materiaaleista, joiden tunteminen ja käsittely ovat ensisijaisen tärkeitä. Valmistussalaisuuksien oppimiseen eivät riitä tunnit eivätkä päivät, tarvitaan vuosia. Ja kun puhutaan suurimmista salaisuuksista, niiden oppimiseen menee koko elämä, Picchio sanoo.
Italialaisella haitaritehtaalla on suhteet Suomeen
Piginin haitaritehtaalla on tiiviit suhteet myös Suomeen. Yksi suomalaisen harmonikkataiteen uranuurtajista, Lasse Pihlajamaa, teki yhteistyötä tehtaan perustajan Gino Piginin kanssa.
– Muistamme hyvin tuon hullun suomalaisen. Hän tuli suunnittelemaan haitareita kanssamme, vaikkei puhunut sanaakaan Italiaa emmekä me englantia, Gino Piginin tytär Francesca kertoo Yle Uutisille.
Hulluudella Francesca Pigini viittaa myös vuonna 2007 menehtyneen Pihjalamaan luovuuteen. Tehtaalla on näkyvästi esillä kuvia muun muassa Pihjalamaan suunnittelemasta harmonikkatuolista.
Suomi on Piginille tärkeä myös markkina-alueena. Erityisesti nuorille soittajille menevät mallit käyvät Federico Piginin mukaan Suomessa hyvin kaupaksi, sillä suomalaisen harmonikkaopetuksen taso on hyvin korkeatasoista.
– Kehitimme Suomea varten mallin, jota jopa 3-vuotiaat lapset voivat soittaa, hän kertoo.