Istanbulilaisessa yökerhossa tulen avanneen miehen etsinnät jatkuvat. Viranomaiset kuvailevat ampumavälikohtausta terrori-iskuksi.
– Turvajoukkomme ovat käynnistäneet tarpeelliset operaatiot. Mikäli Jumala suo, hänet otetaan pian kiinni, sanoi Turkin sisäministeri Süleyman Soylu.
Ristiriitaisia tietoja pukeutumisesta
Yksityinen NTV uutiskanava on kertonut, että hyökkääjä olisi ollut pukeutunut joulupukiksi.
Yökerhon ulkopuolella olleiden valvontakameroiden kuvien mukaan tekijä oli kuitenkin pukeutunut tummiin vaatteisiin, kertoo uutistoimisto AP. Hänellä oli reppu selässään. Yökerhon sisällä olleissa valvontakameroissa näkyy toisin pukeutunut mies, jolla on joulupukin lakki.
Turkin pääministeri kieltää tiedot miehen pukeutumisesta joulupukiksi.
– Siinä ei ole mitään perää. Hän on tietääksemme aseistautunut terroristi, pääministeri Binali Yıldırım sanoo.
Yıldırımin mukaan mies jätti aseensa yökerhoon paetessaan syntyneen kaaoksen turvin.
"Antoi luotien sataa julmalla tavalla"
Hyökkääjä oli varustautunut pitkäpiippuisella aseella. Hän ampui yökerhon edessä ensin poliisin ja yhden siviilin, ennen kuin eteni sisälle klubiin noin kello 1.15.
Ylellinen Reina-yökerho sijaitsee Istanbulissa Euroopan-puolella Ortaköyssä Bosporinsalmen rannalla. Suositulla klubilla oli 500–600 uuden vuoden juhlijaa.
– Valitettavasti hän antoi luotien sataa hyvin julmalla ja armottomalla tavalla viattomien, uutta vuotta viettäneiden ihmisten joukkoon, Istanbulin maakunnan kuvernööri Vasip Sahin sanoo.
Kukaan ei ole ilmoittautunut hyökkäyksen tekijäksi, eivätkä viranomaiset kertoneet mahdollisista epäillyistä. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Toni Alarannan mielestä isku vaikuttaa islamistiselta terrorismilta. Sekä Isis että militantit kurdijärjestöt tekivät Turkissa useita iskuja viime vuonna.
Kaksi kolmasosaa kuolleista ulkomaalaisia
Ampuja tappoi ainakin 39 ihmistä yökerhon edessä ja sen sisällä. Lähes kaksi kolmasosaa kuolonuhreista oli ulkomaalaisia, kertoo Turkin valtion uutistoimisto. Suurin osa oli Lähi-idän maista.
Lähes 70 loukkaantui. Kolmen tila on yhä kriittinen.
Kuolonuhrien joukossa on viranomaistietojen mukaan ainakin kolme jordanialaista, kolme libanonilaista, kolme irakilaista, kolme marokkolaista, kaksi tunisialaista, kaksi intialaista, yksi israelilainen, yksi libyalainen ja yksi kuwaitilainen.
Lisäksi yksi Belgian ja Turkin kaksoiskansalainen sekä yksi Ranskan ja Tunisian kaksoiskansalainen kuolivat yökerhossa. Saudi-Arabian median mukaan myös viisi saudia kuoli iskussa.
Lähteet: AFP, AP, Reuters, Yle Uutiset