Viime vuonna Lady Gaga esitti Super Bowl -urheilutapahtumassa Yhdysvaltain kansallislaulun. Vaikka maailman suurimman vuosittain järjestettävän urheilutapahtuman väliaikashow'sta vastasivat Coldplay ja Beyoncé, myös Gaga vakuutti katsojat taitavalla tulkinnallaan.
Tänä vuonna laulaja-lauluntekijä esiintyi Super Bowlin puoliajalla ainoana artistina. Ennen 51. NFL-liigan loppuottelua pohdittiin, kuinka poliittinen Lady Gagan puoliajan musiikkishow tulisi olemaan.
Spekulointiin vaikutti varmasti Beyoncén viime vuoden poliittinen kannanotto, joka herätti paljon keskustelua.
Viihteen monitoimimies Marco Bjurströmin mielestä Lady Gagan rohkeudesta kertoo se, että jo tieto hänen esiintymisestään saa yleisön spekuloimaan artistin mahdollisia kannanottoja.
– Lady Gagan pelkkä olemassaolo saa ihmiset havahtumaan. Silloin ollaan supertähteyttäkin kovempia, pohtii Bjurström.
Lady Gaga aloitti puoliaikaesityksen Houstonin NRG Stadiumin katolta laulamalla alkusäkeet God Bless America -laulusta, josta hän vaihtoi suoraan kappaleeseen This Land Is Your Land.
Kappale on folklaulaja Woody Guthrien tunnetuinta tuotantoa, ja sitä on kutsuttu kansalaisoikeuksien hymniksi. Alun perin Guthrie kirjoitti tekstin vastalauseena God Bless Americalle.
This Land Is Your Landia on viime aikoina laulettu presidentti Donald Trumpin protestoijien mielenosoituksissa. Kappale on kokonaisuudessaan ärhäkämpi kuin Super Bowlissa esitetyt ensimmäiset säkeet antavat ymmärtää. Tämä selviää muun muassa Vanity Fairin ja Washington Postin artikkeleista, joissa kerrotaan kappaleen säkeistöistä, joita ei yleensä kouluissa tai tapahtumissa lauleta.
Gaga päätti This Land Is Your Landin Yhdysvaltain lippuvalan päätössanoihin, joissa korostetaan kaikille vapauden ja oikeuden antavaa kansakuntaa.
Gaga luotti kappaleidensa sanomaan
Gagalta on totuttu kuulemaan rohkeita lausuntoja seksuaalivähemmistöjen eli lgbtq-yhteisön oikeuksien puolesta. Super Bowlissa hänen puheensa eivät kuitenkaan monien yllätykseksi sisältäneet erikoisempaa viestiä.
Popin supertähti huudatti yleisöä, tervehti vanhempiansa ja totesi, että "We're here to make you feel good!" eli esiintyy tapahtumassa saadakseen yleisön hyvälle tuulelle.
Lady Gaga oli BBC:n mukaan etukäteen kertonut jatkavansa Super Bowlissa koko uransa aikana mukana kulkeneita kannanottoja. Tästä esimerkki oli kappale Born This Way, joka liputtaa tasa-arvoisuuden puolesta:
"No matter gay, straight or bi / Lesbian, transgendered life / I'm on the right track baby / I was born to survive."
Born This Way (2011) on heti ilmestymisensä jälkeen otettu seksuaali-, sukupuoli- ja etnisten vähemmistöjen eräänlaiseksi tunnuskappaleeksi.
Marco Bjurström nostaa esiin myös kauniin tulkinnan kappaleesta Million Reasons, jonka aikana Lady Gaga meni yleisön joukkoon ja halasi pitkään tummaihoista tyttöä.
Silmäkarkkia yli sadalle miljoonalle katsojalle
Lady Gagan Super Bowl -spektaakkelista näki kuukausien harjoittelun. Artistin kerrotaan katsoneen aiempia väliaikanumeroita ja ottaneen oppia niin Michael Jacksonilta, Diana Rossilta kuin Bruce Springsteeniltäkin.
Gaga oli viime syyskuusta alkaen suunnitellut numeroaan, joka oli lopulta taattua Super Bowl -laatua: valtavia pyrotehosteita välkkyvine valoineen ja tähtitaivaalle heijastettu Amerikan lippu.
– Koko väliaikanumero oli järisyttävän huikea. Kouluesimerkki, jossa yhdistyvät monipuoliset tunnetilat, kokeneet tanssijat ja äänellisesti taitava laulaja, Marco Bjurström listaa.
13-minuuttisen esityksen päätteeksi Lady Gaga heitti mikrofonin ilmaan, nappasi kimaltelevan amerikkalaisen jalkapallon ja hyppäsi 40 tanssijan ympäroimänä televisiokuvasta tyhjyyteen. Kaiken kruunasivat stadionin päällä räjähdelleet ilotulitukset.
Täältä voit katsoa Super Bowl -musiikkishow'n kokonaisuudessaan.