Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Kapellimestari Mikko Franckilta merkittävä rahalahjoitus ammattikorkeakoulu Metropolian musiikkikoulutukselle

Kansainväliseen kapellimestarieliittiin kuuluva Mikko Franck haluaa tukea leikkausten kohteena olevaa musiikkiopetusta.

Mikko Franck.
Mikko Franck. Kuva: Juha Nurminen
  • Satu-Lotta Peltola

Mikko Franck, Ranskan radion filharmonikkojen ylikapellimestari ja Suomen Kansallisoopperan aiempi taiteellinen johtaja haluaa lahjoituksellaan varmistaa klassisen musiikin ja erityisesti laulukoulutuksen säilymisen Suomen suurimmassa ammattikorkeakoulussa Metropoliassa.

Franck ei halua kertoa lahjoittamaansa summaa, mutta Metropoliasta kerrotaan sen olevan merkittävä.

– Tämä on ensimmäinen yksityishenkilöltä koskaan saamamme lahjoitus. Enkä ole kuullut, että ammattikorkeakoulut ylipäätään olisivat lahjoitusten kohteena, Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola sanoo.

"Kansallisoopperan kaudellani monet parhaimmista laulajista tulivat Metropoliasta. En halua ainoastaan puhua, vaan myös toimia arvostamani yksikön puolesta", Franck perustelee tiedotteessa lahjoitustaan.

Riitta Konkolan mukaan Franckin ele on paitsi arvostuksen osoitus ammattikorkeakoulun opetukselle myös kritiikki alan suurille leikkauksille.

– Hallituksen puoliväliriihessä ammattikorkeakoulut eivät saaneet lainkaan lisäpanostusta, vaikka kaikki muut koulutusalan tasot ja sektorit saivat, Konkola sanoo.

Franck sanoo tiedotteessa haluavansa vaikuttaa siihen, etteivät Metropoliaan kohdistuneet valtionrahoituksen suuret leikkaukset uhkaa musiikkikoulutuksen hyvää opiskeluympäristöä.

Metropolian klassisen musiikin koulutus käynnistyi Helsingissä vuonna 2000.