Kiss-yhtyettä on hemmoteltu torstaisen Helsingin-keikan yhteydessä. Kiertueen ensimmäinen konsertti oli Moskovassa, jonka jälkeen bändillä on ollut aikaa viettää aikaa Suomen pääkaupungissa. Yhtyeen jäsenet ovatkin aktiivisesti laittaneet päivityksiä Helsingistä sosiaaliseen mediaan.
Erityisen otettu Kiss on ollut Helsingin Rautatieaseman kivimiehistä, jotka puettiin Kiss-naamioihin. Yhtyeen toinen perustajista, Paul Stanley ei muista, että bändille olisi tehty vastaavaa kunnianosoitusta.
– Nämä patsaat ovat niin isoja. Ele kertoo paljon meidän ja kaupungin suhteesta. Se on todellinen kunnianosoitus.
Stanley ei ole aivan varma, kuinka monta kertaa hän on Suomessa vieraillut. Silti hänelle on jäänyt mieleen suomalainen naiskauneus.
– Yhdessä vaiheessa elämääni olin aktiivisempi kauniiden naisten suhteen. Täällä on todella upeita naisia. Heistä on hyviä muistoja. Muutoinkin kaikki täällä ovat erittäin ystävällisiä.
"Muut eivät voi olla kuin Kiss"
Yli 40 vuotta toiminnassa ollut Kiss on tunnettu etenkin näyttävistä esiintymisistään. Se on ollut heidän tavaramerkkinsä.
– Monet yhtyeet lähtevät nykyisin kiertueelle ison show'n kanssa. Se jolla on rahaa, pystyy tekemään show'n kuin Kiss. Mutta Kiss ei kuitenkaan voi olla. Ero meidän ja muiden bändien välillä ei ole show. Se on me. Yhteytemme yleisöön on ainutlaatuinen. Muut yhtyeet voivat vain toivoa faneja kuten Kiss Army on, sanoo Paul Stanley.
Innokkaiden fanien lisäksi Kissin pitkän iän salaisuutena on intohimo tekemiseen.
– Tehtäväni on kertoa ihmisille, että myös he voivat löytää intohimonsa ja unelmansa. Jos unelma on tavoitettavissa, siihen pitää pyrkiä. Jos haluaa tulla vaikkapa presidentiksi tai lääkäriksi, sen eteen pitää tehdä paljon töitä. Olen itse esimerkki siitä.
Paul Stanley sanoo, että vuosikymmenten aikana yhtyeestä on tullut kokeneempi ja voimakkaampi.
– Kun aloitimme, taistelimme oman asiamme puolesta. Ja me voitimme jo kauan aikaa sitten. Jokainen vuosi, kiertue ja konsertti on kuin kunniakierros. Me teimme sen!
Stanleyn mukaan musiikkibisneksestä on tullut erittäin raakaa. Monet ovat vain tekemässä rahaa ja heitä eivät kiinnosta kuin tuottoisat hitit. Artisteista ei niin väliä. Pitkän linjan rokkari on myös huolissaan musiikin jakamisesta netissä ilmaiseksi. Se on kuin varastaisi artistilta.
– Itse olen onnekkaassa asemassa, että varastaminen ei vaikuta niin paljon. Mutta nuorille artisteille se on iso asia. Olen huolissani heistä.
"Joskus minäkin lopetan"
Kiss on aina mennyt eteenpäin, joten Paul Stanley ei halua ajatella yhtyeen tulevaisuutta. 65-vuotias rokkari myöntää, että jossain vaiheessa Kissin tarina tulee päätökseen hänenkin osaltaan.
– Jossain vaiheessa minäkin lopetan. Se on väistämätöntä. Se ei tarkoita, että Kiss lopettaa. Kiss on isompi kuin minä. En pelkästään kuulu bändiin. Olen bändin fani.