Tennislupaus Monica Malinen laittoi Youtubeen recruiting-videon vuotta ennen kuin kirjoitti ylioppilaaksi. Isä, tunnettu suomalainen jalkapallovalmentaja Juha Malinen oli saanut vinkin tästä Tennisliiton entiseltä päävalmentajalta Martin van Daalenilta.
– Minulla ei ollut mitään käsitystä, miten se homma toimii mutta tarjouksia vain alkoi putkahdella ja loppujen lopuksi niitä tuli ihan käsittämätön määrä. Video teki vaikutuksen, koska Monica on teknisesti niin hyvä, Juha Malinen kertoo.
Monica Malinen sai lähes 200 yliopistolta tarjouksen tulla opiskelemaan ja pelaamaan tennistä. Hänelle oli useammassakin kohteessa mahdollisuus ykköspelaajan paikkaa koulun tennisjoukkueessa ja kaikkea ilmaiseksi.
Tarjouksia vain alkoi putkahdella ja loppujen lopuksi niitä tuli ihan käsittämätön määrä.
Juha Malinen
Sen oikean vaihtoehdon valitseminen ei ollut helppoa. Ensin piti kaivaa esiin parhaimmat vaihtoehdot ja ottaa yhteyttä niihin jatkoneuvotteluja varten.
Kentucky veti puoleensa
Pisimmän korren veti pienessä 65 000 asukkaan Bowling Greenissä sijaitseva Western Kentucky University. Tennisliigan 2016 arvokkaimmaksi naispelaajaksi valittu Malinen aloitti opiskelun ja urheilun 21 000 opiskelijan kampuksella tämän vuoden tammikuussa.
– Siellä on yksi Yhdysvaltain kauneimmista kampuksista, kovatasoinen tennisjoukkue, perusjenkkiyliopistoelämä, kulttuurisesti suomalaista lähellä oleva ruotsalainen valmentaja ja paljon muitakin Yhdysvaltain ulkopuolelta tulevia opiskelijoita, perustelee Monica Malinen.
Naapuriosavaltiossa Tennesseessä sijaitsevaan monestakin asiasta paljon kuuluisampaan Nashvilleen on Bowling Greenistä vain tunnin matka. Rannalle valinnassa jäivät muun muassa niinkin tunnetut ja ilmasto-olosuhteiltaan miellyttävät opiskeluseudut kuin Alabama, Florida, Havaiji ja Etelä-Carolina.
Monica halusi kovaan seuraan
Monica Malinen halusi kuitenkin päästä kovatasoiseen porukkaan, missä omasta pelipaikasta joutuu kilpailemaan. Kentuckyn joukkue sijoittui kolmanneksi maanlaajuisessa National Collegiate Athletic Associationin (NCAA) naisten tennissarjassa. Sijoitus on koulun paras 30 vuoteen.
– Sellaisessa seurassa kehittyy parhaiten. En olisi kuitenkaan etukäteen uskonut, että valmentaja rankkaa minut kakkospelaajaksi ja antaa niin tosi paljon vastuuta kuin on antanut.
Western Kentuckyn naisten tennisjoukkueessa on kahdeksan pelaajaa, joista osa on pelannut jopa neljä vuotta. Nuori tulokas nousi suoraan ryhmän kakkospelaajaksi.
Vanhemmat vaihtopenkille
Monica aloitti tenniksen kolmevuotiaana samaan aikaan kuin kaksi vuotta vanhempi siskonsa Jessica.
– Äiti ja isä laittoivat meidät samaan tenniskouluun. Tykkäsin siitä alusta lähtien, ja siksi sitä on niin paljon tullut pelattua, sanoo Monica Malinen.
Juha Malinen kertoo vaimonsa Eira Malisen kanssa ajatelleensa, että vaikka heistä kummallakaan ei ollut varsinaista tennistaustaa, se voisi olla hyvä laji tytöille ja mahdollistaisi perheen sisäiset nelinpelit.
Tyttöjen ollessa pieniä näin tehtiinkin. Ensin Kouvolassa, sitten Kuopiossa ja Oulussa missä Maliset nykyään asuvat. Kun tytöt täyttivät 12 ja 10, nelinpeleille tuli päätepiste, sillä isän ja äidin taidot eivät enää riittäneet.
– Me jouduimme vaihtopenkille, koska emme enää pärjänneet tytöille. Niin sen pitää mennäkin, ja samalla tavalla itsenäisesti tennistä koskevat päätökset ovat menneet tytöillä myös myöhemmin, sanoo Jukka Malinen.
Taitava matkija pienestä pitäen
Vuosia maajoukkuetasolla pelannut Monica Malinen on Suomen eturivin nuoria tenniksen pelaajia. Hän on saavuttanut alle 21-vuotiaiden nelinpelissä SM-kultaa, kaksinpelissä hopeaa ja aikuisten nelinpelissä pronssia.
Isä kertoo, että Monicalla riittää temperamenttia, mutta tyttö pystyy hyvin pitämään tunteet kurissa ja on hyvä joukkuepelaaja. Monican vahvuuksina mainitaan yleensä rystylyönti, lyöntikovuus ja henkinen kantti.
– Monica on liikunnallisesti lahjakas ja taitava. Hänen erityisominaisuutensa on, että hän on hyvä matkimaan. Hän on jo pienestä pitäen pystynyt matkimaan eri huippupelaajien lyöntityylejä ja se on varmaan ollut yksi tärkeimmistä kehityksen siemenistä. Kaikissa pallopeleissä matkijat menestyvät hyvin.
Isä on pysytellyt taustalla
Juha Malinen on aina vierastanut tarinoita joissa nuoren urheilijan vanhemmat tai vanhempi on alkanut päävalmentajaksi ja lähtenyt menemään oma etu edellä. Hän kertoo pyrkineensä välttämään nämä karikot ja on pitäytynyt kuskin ja kannustajan rooliin vaikka ammatiltaan jalkapallovalmentaja onkin.
Isän rooli on Malisten mukaan edelleen kuunnella, antaa mahdollisuuksia ja kannustaa. Tyttärensä tuntevana isä näkee reaktiot pelin aikana ja sen jälkeen ja pystyy antamaan vinkkejä tekemiseen.
– Isä ymmärtää urheilusta ja pystyy antamaan palautetta. Ei ehkä pelillisiä asioita, mutta erilaisia henkisiä juttuja, sanoo Monica Malinen.
Tutkinto ja tennis käsi kädessä
Monica Malisen on määrä valmistua neljän vuoden aikana. Vielä on vähän auki, onko lopullinen päämäärä liiketalouden, sisustussuunnittelun, valmennuksen vai fysioterapian parissa. Suomessa vastaavia mahdollisuuksia ei ole. Yhdysvalloissa voi saada molemmat, eli tutkinnon ja tenniksen treenaamisen.
– Se on hyvä alusta ammattilaisuuteen. Suoritan ensin tutkinnon ja siten katsotaan, onko minusta ammattilaiseksi. Suomessa yliopisto-opiskelut veisivät paljon enemmän aikaa ja ne olisi vaikea sovittaa yhteen treenaamisen kanssa.
Urheilijaopiskelijan päivät ovat pitkiä.
– Herään aamulla seitsemän aikoihin. Puoli kahdeksaksi menen salille aamutreeneihin. Koulu alkaa yhdeksän–kymmenen aikoihin ja loppuu kahdelta. Sen jälkeen ovat vuorossa iltapäivätreenit ja illat käytetään opintoihin.
Välissä tietysti syödäänkin, mutta varsinaisia vapaa-ajan ongelmia ei ole.
Tennisperheissä raakojakin ratkaisuja
Urheilun parissa kymmeniä vuosia työtä tehnyt Suomen tunnetuimpiin jalkapallovalmentajiin kuuluva Juha Malinen kertoo suhtautuvansa huolestuneesti siihen kilpailutilanteeseen, mihin lapset joutuvat monesti jo jopa alle kymmenvuotiaana. Hän kertoo kuulleensa aivan liikaa sellaisia paineita että pitäisi mennä sinne ja tänne, pitäisi käydä niissä ja niissä turnauksissa ja pitäisi mennä ulkomaille kouluun.
– Tenniksen parissa tehdään aika rohkeitakin ratkaisuja, koko perhe tai toinen vanhemmista muuttaa nuoren kanssa Amerikkaan johonkin akatemiaan. Silloin ollaan vaarallisella alueella.
– Olen ajatellut alusta alkaen, että antaa lapsen rauhassa kehittyä. Hyvä esimerkki oli Jarkko Nieminen, joka varsin myöhäisessä vaiheessa kehittyi omaa tietään ja monipuolisuuden kautta hyväksi pelaajaksi.
Hän on jo pienestä pitäen pystynyt matkimaan eri huippupelaajien lyöntityylejä.
Juha Malinen
Toisaalta urheilumies on huolissaan toisestakin ääripäästä eli suomalaisten lasten ja nuorten vähäisestä liikunnasta. Aikaisemmin omaehtoinen liikunta koulun välitunneilla ja vapaa-ajalla oli normi, mutta enää se ei sitä ole. Jopa ohjattua koululiikuntaa on vähennetty.
– Tämän kehityksen selkeä seuraus on tämän hetken nuorten heikko fyysinen kunto. Jos koulussakin toimitaan näin, ollaan vaarallisella tiellä. Me olemme menossa kohti suurta katastrofia ja kyse on jo ihan kansanterveydestä.
VHS-kaseteista Youtube-videoihin
Oman osaamisen esitteleminen Youtube-videoilla on arkipäivää monissa urheilulajeissa. Esimerkiksi jalkapallon parissa ne ovat tavallinen keino mainostaa itseään ja päästä eteenpäin uralla. Pohjoisamerikkalaisiin college-joukkueisiin pyrittäessä niillä on suuri merkitys.
Tällaiset videot ovat tehokkaita sellaisten urheilijoiden kohdalla, joiden menestyksestä ja osaamisesta on helposti saatavilla luotettavaa tilastotietoa myös muuta kautta.
Esimerkiksi Afrikan maista Eurooppaan pyrkivien jalkapalloilijoiden kohdalla pelkän videon varassa ei ketään rekrytoida vaan yleensä kykyjenetsijät menevät paikan päälle omin silmin katsomaan minkälainen pelaaja on kyseessä.
Ennen Youtubea vastaavia rekrytointivideoita tehtiin VHS-kaseteille, dvd-levyille ja muistitikuille.