Viisitoistavuotias poika istuu lomilla tietokoneen ääressä kaikki vapaa-aikansa, noin 14 tuntia päivässä. Heti koulun jälkeen hän asettuu samaan paikkaan – vain päivällisen ajaksi hän siirtyy syömään pikkuveljensä kanssa, mutta ahmii ruokansa ja palaa heti pelaamaan. Poikaa on vaikea saada ulos tai innostumaan mistään muusta kuin sota- ja väkivaltapeleistä. Ryhti on kumara, hän on kroonisesti väsynyt ja koulussa arvosanat ovat luokattoman huonot. Vanhemmat eivät puutu, koska "eihän tuon ikäisen pelaamiseen voi enää puuttua". Ja "kivahan se on, että poika viihtyy kotona".
Teini-ikäinen tyttö on täysin riippuvainen omasta kännykästään. Whatsapin kautta saattaa viestejä tulla satoja jo pelkästään yhden yön aikana. Kännykkä seuraa tyttöä kuin varjo: ruokapöytään, vessaan, sänkyyn. Vanhemmat yrittävät puuttua asiaan ja ottavat kännykän tytöltä pois. Yöllä pikkusiskon kännykkä häviää – isosisko on ottanut sen salaa laturista ja vienyt sen omaan makuuhuoneeseensa.
Neljän teini-ikäisen pojan isä kertoo, että kundit ovat tuntikausia jatkuneen peli-illan jälkeen kuin zombieita. Uni ei tule, kun on koko illan tapellut demoneita vastaan virtuaalisen henkensä kaupalla.
Toisinkin voisi olla. Yksitoistavuotias poika valittaa, kun hän ei saa heti käsiinsä lempikirjasarjansa uusinta osaa. Hän ei pelaa eikä räpellä kännykkäänsä – vaan ahmii kirjoja. Vanhemmat ovat tästä tarkkoja: lapset vievät puhelimen koulun jälkeen "kännykkäparkkiin" ja hakevat sen takaisin seuraavana aamuna. Kännykällä saa tietysti tarvittaessa soittaa, ottaa kuvia tai opiskella kieliä. Pelaamisaika on rajattu tarkasti pariin tuntiin viikossa, videoita saa katsoa 15 minuuttia kahtena päivänä.
"Pojat eivät edes kaipaa kännykkää. He juoksevat ulos kavereiden kanssa, hyppivät trampoliinilla ja lukevat kirjoja", äiti kertoo.
Suomi on aina ylpeillyt lukutaidoillaan, eikä syyttä. Suomalaislapset lukevat kirjoja kuitenkin koko ajan vähemmän: kymmenvuotiaiden suomalaislasten motivaatio lukemiseen on kansainvälisessä vertailussa toiseksi kehnoin. Lapsiasiainvaltuutettu on asiasta hyvin huolissaan: joka kahdeksas peruskoulun päättävä poika ei osaa lukea kunnolla. Tilasto on järkyttävä. Minkälaiset valmiudet ihmisellä on päästä kiinni työelämään tai ylipäänsä elämään, jos hän ei osaa lukea kunnolla?
Lukutaidon surkastuessa myös sanavarasto hiipuu: vapaaehtoisesti lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000–70 000 sanaa, nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000 sanaa.
Samaan aikaan, kun alle 25-vuotiaiden lukutaito laskee jatkuvasti, juopa poikien ja tyttöjen lukutaidon välillä kasvaa. Pojat ovat jo noin puolentoista kouluvuoden verran tyttöjä jäljessä.
Tuttu opettaja ihmettelee lasten kirjoitustaidon heikkenemistä: kouluaineissa on yhä enemmän virheitä, koululaiset eivät hallitse oikeinkirjoitusta ja kirjainten sekaan on ilmestynyt jopa hymiöitä.
Kollega kertoo, kuinka tytär pitää hänen kieliopillisesti täydellisiä tekstiviestejään "noloina".
"Kirjat haisevat vanhoille mummoille", eräs nuori tokaisee.
Netti ja tietoyhteiskuntataidot ovat tämän päivän lapsille tärkeitä, eikä nettiä tarvitse demonisoida. Pelitkin voivat parantaa kielitaitoa, ja myös verkkolukeminen kehittää lukutaitoa.
Tekstarikieli on kuitenkin lyhyttä ja yksinkertaista, ei mitään kaunokirjallisuutta. Peleistä kantautuvat saksalaiskenraalin taisteluhuudot nyt eivät valitettavasti korvaa Dostojevskin romaania. Tunnit ampumispelien parissa ovat poissa jostain muusta, esimerkiksi ulkoilusta, kavereilta, perheen yhteisestä ajasta – ja niin, lukemisesta.
Tutkimukset osoittavat, että monipuolisesti kaunokirjallisuutta lukevat tytöt ja pojat käyttävät nettiä muita vähemmän viihdetarkoituksiin, kuten pelaamiseen, chattailuun ja huvikseen surffailuun.
Lukeminen parantaa lasten oppimista ja akateemisia kykyjä kuten kielitaitoa, matematiikkaa, päättelykykyä ja muistia ihan toisella tavalla kuin pelaaminen.
Lukeminen opettaa lapsille myös pitkäjännitteisyyttä ja niin sanottua viivästettyä tarpeentyydytystä toisin kuin nopeatempoiset videopelit, jotka antavat usein välitöntä tyydytystä. Kärsivällisyyttä ja viivästettyä tarpeentyydytystä pidetään yhtenä myöhemmässä elämässä menestymisen tärkeimmistä tekijöistä.
Nettiriippuvuus aiheuttaa väsymystä, ahdistusta, univaikeuksia, ja liiallinen pelaaminen heikentää nuoren itsearvostusta. Internetin liikakäyttö voi kirjaimellisesti pienentää aivoja.
Tuntuu vähän siltä, että nykynuorilla ei saisi olla koskaan tylsää. Virikkeitä löytyy joka puolelta, vanhemmat eivät osaa, uskalla tai halua rajoittaa ruutuaikaa, ja kun he ovat itsekin somessa jatkuvasti, vaikeahan siinä on kieltää lapsia pelaamasta.
Ja näistä asioista ei saisi edes puhua, koska vanhempia ei saa syyllistää. Syntyi helvetillinen haloo, kun Helsingin kaupunki lanseerasi mainoskampanjan, jossa äiti oli uppoutunut someen ja lapset riehuivat taustalla. Mainoksen teksti kuului: "Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa". Mainonnan eettiseen neuvostoon ryöpsähti kanteluita mainoksesta, someäidit raivostuivat äitien syyllistämisestä. Helsingin kaupunki joutui pahoittelemaan verkkosivuillaan mainoskampanjaa.
Niinpä niin.
Miksi ihmeessä vanhempia ei saisi muka syyllistää? Tähän aikaan kuuluu näemmä ilmiö, että vanhempia – varsinkaan äitejä – ei saisi moittia mistään asiasta. Kummasti vaan perheissä, joissa lasten netinkäyttöä valvotaan, nuotit tulevat molemmilta vanhemmilta – myös äideiltä.
Ennen nettiä lapsilla oli välillä jopa tylsää, luppoaikaa, jota ei pystynyt täyttämään päämäärättömällä surffauksella tai peleillä. Pitkästyttävinä hetkinä he sitten tarttuivat kirjoihin ja ahmivat Neiti etsivät, Seikkailu-sarjat ja Anna-kirjat. Nyt kirjan tilalle on tullut tietokone: räiskintäpelit, whatsapit, snapit ja instat.
Jos haluat tieten tahtoen kasvattaa lukutaidottoman lapsen, tilaa hänelle rajaton 4G-nettipaketti ja anna hänen sulkeutua huoneeseensa, jossa ei ole ainoatakaan kirjaa. Sillä lukutaidottomat lapset eivät synny itsestään – heitä tehdään. Ja heitä tehdään vanhempien välinpitämättömyydellä, lepsuudella ja hälläväliä-asenteella.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on sanomalehtitaustainen toimittaja ja juontaja, jonka kirjoituskaipuuta blogit lieventävät. Livenä lempeämpi kuin kolumninsa.