Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä vaatii Sipilän hallitukselta nopeita toimia eläkeläisköyhyyden torjumiseksi.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen esitteli puolueen uuden eläkepoliittisen ohjelman torstaina Imatralla.
– Budjettiriihessä sekä kansaneläkettä että takuueläkettä tulisi korottaa vähintään 50 eurolla.
– Korotuksia tulee jatkaa asteittain siten, että muutaman vuoden siirtymäajan jälkeen kenenkään eläke ei jää alle tuhanteen euroon, Pekonen sanoi eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.
Pekonen muistutti, että kansaneläkkeen ja takuueläkkeen varassa elävien asema heikkenee jälleen ensi vuonna, kun hallitus aikoo jättää kansaneläkeindeksin mukaiset korotukset tekemättä.
Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesssa esitetään takuueläkkeeseen ensi vuonna kahdeksan euron korotusta.
Parisuhteessa asuvien kansaneläkettä parannettava
Pienituloisten eläkeläisten asema paranisi vasemmistoliiton mukaan myös, jos entistä useampi työeläkkeen saaja olisi oikeutettu myös kansaneläkkeeseen.
Nyt joka kolmas eläkeläinen saa pienen työeläkkeen lisäksi kansaneläkettä.
Välittömänä toimenpiteenä vasemmistoliitto esittää, että työeläkkeen kasvu eurolla pienentäisi tulevaisuudessa kansaneläkettä 40 sentillä, nykyisen 50 sentin sijaan.
Vasemmistoliitto esittää lisäksi, että parisuhteessa asuvien kansaneläke nostetaan yksinasujien tasolle.
Puolisovähennyksen poistaminen nostaisi vasemmistoliiton mukaan 250 000 eläkeläisen tuloja.
Puolueen ohjelmassa vähennyksestä luopumisen hinnaksi valtiontaloudelle arvioidaan noin 110–190 miljoonaa euroa vuodessa.
Eläkeläisille ja palkansaajille sama vero
Vasemmistoliiton vaatimuksiin kuuluu myös, että eläkkeitä ja palkkoja verotetaan samalla tavoin. Nykyisin eläkeläisten verotus on paikoin kireämpää kuin palkansaajien verotus.
Puheenjohtaja Li Andersson pitää puolueen esittämiä parannuksia eläkkeisiin täysin realistisina.
– Kyllä meillä Suomen kaltaisesssa valtiossa on varaa parantaa kaikista pienituloisimpien eläkeläisten toimeentuloa. Kyse on puhtaasti siitä, minkälaisia arvovalintoja tehdään.
– Hallitus on käyttänyt paljon rahaa verojen keventämiseen ja on tehnyt sitä tavalla, joka on kasvattanut suomalaisten tuloeroja. Samanaikaisesti kaikista pienituloisimpien suomalaisten toimeentuloa on leikattu. Tämä on arvovalinta ja me olemme siitä eri mieltä. Esitämme, mitä tekisimme, jos olisimme hallitusvastuussa, Andersson sanoi.
Lisäksi vasemmistoliitto haluaa lakkauttaa eläkevakuutusmaksujen verovähennysoikeuden ja parantaa itsensätyöllistäjien eläketurvaa.