Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Eläkkeitä ja vammaistukia ei ole tullut tänään kaikille odotetusti – Danske Bankin yhteyksissä ongelma

Ongelmia on ainakin Nordean ja Danske Bankin tileille tulevissa maksuissa. Osuuspankin tileille etuudet ovat tulleet normaalisti.

Kelan tunnus seinässä.
Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
  • Timo-Pekka Heima

Kelan etuuksia ei ole tullut kaikille perille normaalin aikataulun mukaisesti torstaina aamulla. Tänään eli kuukauden 7. päivänä on maksupäivä kansaneläkkeelle, eläkettä saavan hoitotuelle ja vammaistuelle.

Kelan mukaan maksujen myöhästyminen johtuu ongelmista Danske Bankin yhteyksissä. Danske pahoittelee sivuillaan ongelmaa ja kertoo ongelman johtuvan verkkopalvelussa olleesta viasta. Danske Bank kertoo, että se pyrkii saamaan maksut perille mahdollisimman nopeasti.

Kela kertoo tiedotteessa, että ongelmaa on ollut ainakin Danske Bankin ja Nordean tileille menevissä maksuissa. Kelan viestinnästä kerrotaan, että asiasta on tullut heille kyselyitä tänään. Viivästymisestä on ollut keskustelua myös eri Facebook-ryhmissä.

Myös Osuuspankista vahvistettiin Ylelle, että ongelma on Danske Bankista välitettävissä maksuissa. OP:ta käyttävät Kelan etuuksien saajat sen sijaan ovat saaneet etuudet tileille ajallaan, sillä ne eivät kulje Dansken kautta, vaan ovat OP:n välitettävänä.

OP:n viestinnästä kuitenkin mainitaan, että jos heidän asiakkailleen on tulossa jotakin muita maksuja Danske Bankista, ne saattavat olla myöhässä.

Danske Bankilla oli eilen ongelmia verkkosivujen, mobiilipankin ja osan korttimaksuista kanssa.

Danske Bankista kerrottiin Ylelle iltapäivällä, että kaikki maksut saadaan tileille tämän päivän aikana. Dansken päässä lähtevä maksuliikenne saatiin korjattua aamupäivällä kello 11 aikoihin.

Kelan etuuksien saapumisessa oli ongelmia viimeksi heinäkuun alussa. Tuolloin Kela tiedotti ongelmien olleen pankkien välisessä maksuliikenteessä.