Minulla ei ole pitkään aikaan ollut tapana puhua henkilööni kohdistuvasta nettihäirinnästä julkisesti, sillä keskustelulla on taipumus lisätä sitä.
Koska asia kuitenkin ryöpsähti esille Voima-lehteä päätoimittavan päivystäväksi anarkistiksi itseään kutsuvan Suvi Auvisen Imagessa julkaisemasta blogikirjoituksesta, teen nyt poikkeuksen. Kohu jatkui somessa koko yön ja myös Iltalehti tarttui asiaan. Mistä oikein on kyse?
Julkisessa ammatissa saa tottua kaikenlaiseen palautteeseen, nettikirjoitteluun, vihapostiin, häiriköintiin ja jopa tappouhkauksiin. Kun tällaista postia on saanut jo yli kymmenen vuoden ajan, on aika hyvin oppinut tunnistamaan sen eri muodot.
Saan netissä häiriköintiä lähes päivittäin. Yksittäisten viestien takia ei kannata yleensä reagoida mitenkään, henkilöönmenevimpien kanssa usein blokkaaminen toimii hyvin.
Valitettavasti toisinaan tulee vastaan enemmän tai vähemmän sinnikkäitä kirjoittelijoita, joiden touhua ei voi kutsua miksikään muuksi kuin häiriköinniksi tai nettikiusaamiseksi. Vieläkin ikävämpiä tapauksia on. Ne ovat poliisin heiniä, mutta en nyt puutu tässä kirjoituksessa heihin.
Kuinka toimia sinnikkään häirikön kanssa? Selvittelin asiaa taannoin sekä Ylen turvallisuusosaston että poliisin kanssa. Sain poliisilta seuraavan neuvon: Usein auttaa, jos kolmas osapuoli on yhteydessä häirikköön. Tämä purkaa tilanteen noin 90 prosentissa tapauksista.
Juuri tällainen tapaus oli jälleen käsillä. Selvästi tavanomaista sitkeämpi, pitkään viestejä eri puolille somea minusta kirjoitellut mies kirjoitti jälleen uuden viestin, joka ylitti mielestäni asiallisuuden rajat.
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia? Lähestyä miestä ja pyytää häntä lopettamaan? Antaa häiriköinnin jatkua? Ottaa yhteyttä poliisiin?
Kyseessä ei ollut poliisiasia eivätkä viestit olleet uhkaavia. Asialle olisi kuitenkin hyvä tehdä jotain.
Miehen Facebook-profiilissa oli mainittu myös hänen työnantajansa, joten oli luontevaa ottaa yhteyttä heihin. Kirjoitin lyhyen sähköpostin, jossa yksilöin pari viestiä.
"Hyvä XXX. Ihmettelen työntekijänne käytöstä sosiaalisessa mediassa. Hän esimerkiksi tällä hetkellä pitää Twitter-tilillään yllä kyselyä, jossa kysytään pitäisikö minulla olla päässäni Ku Klux Klanin hattu, koska puhuin kulttuurisesta omimisesta Pressiklubissa ja minulla oli siinä intiaanipäähine.
Hän hyökkäilee toistuvasti henkilöni kimppuun asiattomalla tavalla. Esim tässä:
https://twitter.com/Tero_Hoo/status/912737122255118337
Toivoisin, että tällainen loppuisi. Ihmetystä herättää erityisesti se, että kyseessä on opettaja, jonka tehtäviin kuuluu vuorovaikutuksen lisääminen, ei nettikiusaaminen.”
Työntantaja vastasi: “Kiitos palautteesta. En ole seurannut niin tarkkaan, mutta kyllähän noissa sopivuuden raja ylittyy. Opisto edustaa arvoiltaan yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, minkä piiriin tällainen twiittailu ei toimi.”
Vastasin hänelle vielä: “Hei, kiitos nopeasta vastauksesta. Eihän tuo nyt ihan normaalilta twiittailulta vaikuta ja siksi sinua lähestyinkin. Ei varmaan olisi haitaksi, jos vaihtaisitte asiasta sisäisesti sanan tai pari. Viikonloppuja!”
Mitä tapahtui seuraavaksi? Toisin kuin yleensä, henkilö ei ilmeisesti nähnyt toiminnassaan ongelmaa vaan julkisti asian. Imagessa bloggaava Suvi Auvinen teki aiheesta kirjoituksen, jossa väitettiin minun yrittävän saada potkut kyseiselle miehelle. Auvisen blogia levitettiin kiivaasti yön aikana ja se herätti runsaasti keskustelua.
Valitettavasti blogin oletus oli väärä ja tein siitä oikaisupyynnön. Kuten työnantajan kanssa käymästäni kirjeenvaihdosta käy ilmi, en ole yrittänyt saada potkuja kyseiselle henkilölle vaan toivonut, että häirintä loppuu.
En ole myöskään tuonut henkilöä julkisuuteen tai yrittänyt aiheuttaa hänelle minkäänlaisia ongelmia. Hän on itse nostanut asian julkiseen keskusteluun.
Debattia käytiin myöhään yöhön ja jotkut verkkokeskustelijat kyselivät, miksi otin yhteyttä työnantajaan. Päädyin tähän poliisilta tulleen nimenomaisen ohjeen takia ja siksi, että mies esiintyy Facebookissa työnantajansa edustajana.
Moni on kysellyt sitä, millaisia viestejä mies minua häiriköi. Heille joita asia kiinnostaa, suosittelen tutustumista miehen some-feedeihin. Hän on erittäin aktiivinen verkkokirjoittaja ja lyhyessä ajassa on helppo löytää runsaasti viestejä.
Julkisessa keskustelussa on nyt vuositolkulla yritetty löytää keinoja siihen, miten toimittajat voivat puolustautua nettihäirintää vastaan. Eniten oudoksutti se, että monen häiriköinnistä kovaa ääntä pitävän mielestä yhtäkkiä olikin väärin puuttua siihen.
Otan itse vahvasti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja nahkan pitää tässä ammatissa olla paksu. Toimittajan pitää myös sietää normaalia vahvempaa kritiikkiä, se on ihan selvä.
Mutta osalla tuntuu olevan kummallinen suhtautuminen julkisuudessa eläviin henkilöihin. Heitä pitäisi voida saada kommentoida kuinka rumasti tahansa, mutta kun asiasta kohteliaasti huomautetaan, he loukkaantuvat sydänjuuriaan myöten. Tässä on mielestäni tiettyä ristiriitaa.
Tällä hetkellä yhteiskunnassa haetaan toimivia välineitä aggressiivisen keskustelun taltuttamiseksi. Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson saattaa soittaa suoraan häiriköille. Joku toinen julkaisee saamaansa palautetta somessa. Kannustan keskusteluun aiheesta jatkossakin.
Tästä jutusta Julkisen sanan neuvosto antoi 16.5.2018 sekä langettavan että vapauttavan päätöksen.
Kirjoitusta korjattu 20.10.2017 klo 16.26 muotoon:
"Miehen Facebook-profiilissa oli mainittu myös hänen työnantajansa, joten oli luontevaa ottaa yhteyttä heihin".
Aiheen kirjoitushetkellä työantaja oli mainittu henkilön Facebook-profiilissa heti hänen nimensä alla.
Aiemmin kirjoituksessa luki:
"Mies esiintyy Facebookissa työpaikkansa edustajana, joten oli luontevaa ottaa yhteyttä hänen työnantajaansa".
Lue myös: