Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

E-urheilujoukkue KOVA hakeutui konkurssiin, taustalla velat Keskisuomalaiselle – konsernijohtaja: ”Meillä loppui kärsivällisyys”

Organisaation taustayhtiö asetettiin keskiviikkona konkurssiin. Yhtiön suurin velkoja, Mediatalo Keskisuomalainen ei halunnut enää rahoittaa tappiollista liiketoimintaa.

Kuvakaappaus KOVAn kotisivuilta.
Kuva: Kuvakaappaus sivulta kova.gg
  • Jaakko Palvaila

Jyväskyläläinen e-urheiluorganisaatio KOVA on haettu konkurssiin. Organisaation taustayhtiö Esports Media Solutions Oy jätti konkurssihakemuksen Keski-Suomen käräjäoikeuteen tiistaina ja asetettiin konkurssiin keskiviikkona.

KOVAlla oli joukkueet muun muassa CS:GO-, Valorant- ja Farming Simulator -videopeleissä. Organisaatio on voittanut myös useita digitaalisen autourheilun suomenmestaruuksia Tuomas Tähtelän johdolla. Lisäksi yhtiö omisti e-urheiluun keskittyneen uutissivuston eurheilu.comin.

Konkurssihakemuksen syynä oli kassavarojen ehtyminen ja yhtiön maksukyvyttömyys. Konkurssihakemuksen mukaan yhtiön velat ovat kokonaisuudessaan lähes 150 000 euroa ja lähinnä tietokoneista sekä kalusteista koostuvat varat alle 30 000 euroa.

Yhtiön suurin velkoja on joukkueen osaomistaja Mediatalo Keskisuomalainen Oy, jolle yhtiö on konkurssihakemuksen mukaan velkaa noin 100 000 euroa.

Saamisia on myös yhtiön muilla omistajatahoilla reilun 30 000 euron edestä ja Verohallinnolla noin 9 000 euroa. Näiden lisäksi velkojien joukossa on huonekaluyhtiö, jolla on saamisia 9 000 euron edestä.

KOVAn joukkueenjohtaja Timo Tarvainen kertoi konkurssihakemuksesta tiistai-iltana Twitterissä.

Yhtiön suurimman velkojan, Mediatalo Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi kertoo Keskisuomalaisen halunneen katkaista yhtiön tappioiden kertymisen.

– Meillä loppui kärsivällisyys yrityksen pääomittamiseen ja rahoittamiseen, Kangaskorpi toteaa Yle Urheilulle.

– Yhtiö ei pärjännyt urheilullisesti odotetunlaisesti tai saanut kumppanuuksia, joilla se olisi elänyt kannattavasti. Olemme joutuneet lainoittamaan ja tukemaan yhtiötä taloudellisesti, mutta nyt vihelsimme pelin poikki, Kangaskorpi kuvailee konkurssiin johtaneita olosuhteita.

Vesa-Pekka Kangaskorpi Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja
Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi kertoo halunneensa pysäyttää KOVAn tappioiden kasaantumisen. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Kangaskorven mukaan Keskisuomalainen lähti vuonna 2019 perustettuun yhtiöön vähemmistöosakkaaksi 24,99 prosentin omistusosuudella ”opintokanavana e-urheiluun”. KOVA Esportsin osakkaissa oli mukana myös yhtiön työntekijöitä, joten hyppäys uudelle liiketoiminta-alueelle oli luonteva.

– Meidän näkökulmastamme kyse oli uuden mediatuotteen rakentamisesta Keskisuomalaisen mediaportfolioon digitaalisen median ja lehtien oheen. Lukijakuntamme ja ilmoittajamme ovat olleet kiinnostuneita e-urheilusta ja halusimme tavoittaa asiakasryhmät tätä kautta.

Keskisuomalainen on Kangaskorven mukaan lainoittanut KOVAn taustayhtiötä yli oman omistusosuutensa.

– Muilta omistajilta ei varmaankaan löytynyt paukkuja rahoittaa toimintaa enempää. Yhtiö on velkaa meille, joten haluamme omamme pois tai ainakin lopettaa tappioiden kasaantumisen.

– Tämä on sinänsä todella harmi. Siellä on ollut fiksua, nuorta porukkaa ja aihepiiri kiinnostaa meitä yhä myös sisällöllisesti.

Lue myös: E-urheilujoukkueet kiinnostavat sijoittajia, vaikka vain aniharva tuottaa voittoa – "Onko e-urheilu kupla, onko sillä mitään väliä?"