Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

300 ihmistä kertoi Ylelle, miksi tahtoo asua yksin: ”En halua haistella toisten pieruja enkä pidätellä omiani”

Kolmesataa yksinasuvaa kertoi Ylelle tarinansa. Esimerkiksi Helsingin asunnoista jo yli puolessa asutaan yksin.

Tea Sissonen, 31, asuu Helsingissä, opiskelee Tampereella ja tapaa poikaystäväänsä useimmiten tämän kotikaupungissa Lahdessa. Sissonen on yksi Suomen yli miljoonasta yksinasuvasta ihmisestä eikä koe sitä taakaksi, päinvastoin.
  • Paula Tiainen

Helsinkiläisen Tea Sissosen, 31, elämä on tällä hetkellä kolmella paikkakunnalla. Koti ja työ pääkaupungissa, opinnot Tampereella ja poikaystävä Lahdessa.

– Olen aikaisemmin asunut kimppakämpissä ja myös parisuhteessa yhdessä, mutta nyt yksin. Koen, että se tuo vapautta ja itsenäisyyttä eikä tarvitse kinata esimerkiksi siivoamisesta kenenkään kanssa.

Kerroimme kaksi viikkoa sitten, että jo yli puolessa Helsingin asunnoista asutaan yksin. Pyysimme samassa yhteydessä yleisön kokemuksia yksinasumisesta. Vastauksia kertyi 300.

Suurin osa vastaajista, yli 80 prosenttia, kertoi asuvansa itsekseen omasta halustaan.

  • ”Kallista se on, mutta ihanaa!” Nainen, 54 vuotta
  • ”En halua haistella toisten pieruja enkä pidätellä omiani.” Nainen, 32 vuotta
  • ”Ei tarvitse sanoa kenellekään mitään, kun lähtee pariksi päiväksi reissuun.” Mies, 32 vuotta
  • ”Pitää olla aika paska ihminen, jos ei omassa seurassaan viihdy.” Nainen, 47 vuotta

Osa vastanneista kertoi haaveilevansa perheestä, osa oli jo kertaalleen eronnut.

  • ”En ota toiste riskiä tulla jätetyksi.” Nainen, 57 vuotta
  • ”Parisuhteessa elävistä eläkeläispapoista tulee helposti lastenlastensa päätoimisia autonkuljettajia ja vaimonsa nöyriä palvelijoita. Tästäkin syystä asun mieluiten yksin.” Mies, 69 vuotta

Omistusasunnon hankkiminen voi olla vaikeaa yksin

Usea vastaaja oli kohdannut hankaluuksia esimerkiksi asuntolainan hankkimisessa itsekseen. Yksi heistä oli 52-vuotias lahtelainen Riikka Strandman.

Riikka Strandman omalla parvekkeellaan Lahdessa.
Riikka Strandman nauttii yksin asumisesta ja siitä, että on vastuussa vain itsestään ja koirastaan. Kuva: Riikka Strandman

Hän on asunut eron jälkeen itsekseen jo useamman vuoden, mutta on parisuhteessa.

– Asuntolainan saaminen vaati paljon ponnisteluja. Koen silti, etten halua jakaa arkeani kenenkään kanssa ympäri vuorokauden. Viikonloput vietämme kuitenkin yhdessä. Tämä sopii molemmille hyvin muun muassa erilaisen työrytmin takia.

Myös Tea Sissonen kokee, että omistusasunnon hankkiminen nykyisestä kotikaupungista Helsingistä saattaa olla yksin jopa mahdotonta.

– Helsinki on ihana kaupunki, mutta asumiskulut ovat kovat. Voi olla, että muutan itse asiassa pikkuhiljaa pois halvemman asumisen perässä. Esimerkiksi Lahti voisi olla potentiaalinen vaihtoehto, Sissonen miettii.

Moni vastaaja toivoi yhteiskuntaa ylipäätään huomioimaan yksinasuvat nykyistä monipuolisemmin.

  • ”Kaikki on suunniteltu ideaaliperheille.” Mies, 24 vuotta
  • ”Yksin elävä aikuinen työssäkäyvä ei saa oikein mitään ylimääräistä tukea tai sosiaaliohjausta tai -ohjelmia tai muuta. Onneksi olen sairaan omatoiminen ja reipas.” Nainen, 40 vuotta
  • ”Kaikki autopaikkojen hinnoista leipäpakettien kokoon tuntuu olevan suunniteltu suuremmille talouksille, joten yksinasuva joutuu maksamaan samoista asioista suhteellisesti enemmän.” Nainen, 29 vuotta
  • ”Yhteiskunnan silmissä yksinasuvat ovat joko parisuhdetta etsiviä sinkkuja, pakosta erillään asuvia suhteessa olevia tai leskeksi jääneitä vanhuksia. Työpaikallakin jatkuvasti kysellään, miten pärjään, kun asun yksin – todella hyvin!” Nainen, 31 vuotta

Yksinasuva ei ole välttämättä yksinäinen, saati onneton

Tea Sissonen on kohdannut monenlaisia ennakkoluuloisia mielikuvia yksinasuvista ihmisistä.

– Ehkä yleisesti mielletään, että yksinasuva on yksinäinen. Itsekin olen sellaisia kommentteja saanut, että sinulla ei varmaan hirveästi ole elämää. Itse asiassa oma asunto tuo vapautta tulla ja mennä juuri niin kuin haluaa.

Vaikka suurin osa Ylen kyselyyn vastanneista yksinasuvista on tyytyväisiä tilanteeseensa, yksin jääminen voi olla myös musertavaa.

  • ”En kelpaa kenellekään.” Mies, 28 vuotta
  • ”En jaksa mitään. Paikat siivoamatta. Puhun itsekseni. Inhoan itseäni.” Leskimies, 56 vuotta

Jutun sitaatit on poimittu yleisön Ylelle lähettämistä vastauksista. Vastaajien henkilöllisyydet ovat toimituksen luottamuksellisessa tiedossa.

Suomessa oli viime vuoden lopussa kaikkiaan 1,28 miljoonaa yksinasuvaa ihmistä. Määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1990.

Suurimmassa osassa (78 prosenttia) suomalaiskodeista asuu yksi tai kaksi ihmistä.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 18. marraskuuta kello 23:een asti.

Enemmän aiheesta:

”Perhe on vähän vanhanaikainen haave” – Ylen kone näyttää, kuinka moni ikäisesi asuu yksin

Yksinäisyys voi sairastuttaa tai jopa tappaa – 8 asiaa, miksi se on elimistölle niin vaarallista?

Päättäjät puhuvat vain lapsiperheistä, vaikka sinkkujen määrä räjähtää: Näillä 10 paikkakunnalla puolet talouksista on yhden hengen ruokakuntia