Kun puhumme tulevaisuudesta, usein ensimmäisenä esiin nousevat uhkakuvat ja pahimmat mahdolliset skenaariot. Itse ajattelen, että tulevaisuutta ei ole vielä olemassa, tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut.
Tämä tarkoittaa ettei myöskään ole olemassa yhtä tiettyä tulevaisuutta jota kohti kulkisimme. Voimme vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu.
Millaista olisi jos kaikki olisi mahdollisimman hyvin?
Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sitä voi kuitenkin ennakoida tutkimalla nykyhetkeä ja historiaa. Ennakoinnin työkaluiksi sopivat esimerkiksi trendit. Trendi on yleinen kehityssuunta, jonka voidaan ajatella tulevaisuudessa jatkuvan niin, että sitä on melko helppoa ennakoida.
Suomessa yhtenä työelämän trendeistä on pidetty alustatalouden yleistymistä, maataloudessa ekologisuutta, ja bilettämisessä nousevana trendinä pidetään esimerkiksi sober-curious-ajattelua eli biletystä ilman alkoholia.
Megatrendit ovat puolestaan useista trendeistä muodostuvia globaaleja kehityssuuntia jotka vaikuttavat elämäämme monin tavoin. Megatrendejä ovat esimerkiksi väestön ikääntyminen ja ekologisen jälleenrakennuksen tarve.
Selvien trendien ja megatrendien lisäksi maailmassa on paljon asioita, joilla on massiivisia vaikutuksia mutta joita on vaikeaa ellei mahdotonta ennakoida. Viime vuosina tällaisia ovat olleet esimerkiksi maailmanlaajuinen pandemia sekä sota Euroopassa.
Kun elämme suurten ja pelottavien muutosten keskellä, moni asia tulevaisuudessa näyttäytyy ymmärrettävästi uhkaavana. Pelkkä ilmastokriisi yksinkin voisi maalata tulevaisuuden synkäksi.
Silti tulevaisuutta pohtiessa on tärkeä muistaa, ettei sitä ole vielä tapahtunut. Se tarkoittaa että voimme vaikuttaa siihen millaiseksi se muodostuu.
Jokavuotinen Finnsight-ennakointifoorumi järjestettiin marraskuun alussa ja sain osallistua tapahtumaan panelistina. Tänä vuonna tapahtuman teemana oli tulevaisuusvalta.
Tulevaisuusvallassa on kyse tulevaisuustyöskentelemisestä. Kun pohditaan tulevaisuusvaltaa, pohditaan kuka tulevaisuusnäkymiämme määrittää, kuka niistä keskustelee? Entä ketkä eivät pääse mukaan keskusteluun ja miksi? Ja tärkeimpänä: miten voisimme saada mahdollisimman monien ihmisten äänen kuuluviin mahdollisien tulevaisuuksien kuvittelemisessa?
Yhteiskunnassamme on paljon ihmisiä joiden ääni ei pääse kuuluviin päätöksenteossa. Eri tavoilla syrjäytetyt ihmiset eivät koe osallisuutta. Ja ellei koe olevansa osa yhteisöä ja yhteiskuntaa, omat vaikuttamismahdollisuudet näyttävät suppeilta tai olemattomilta.
Osallisuuden kokemus on keskeinen osa muutosvoimaa. Kun ihminen kokee olevansa osa omaa yhteisöään ja yhteiskuntaa, on helpompi ajatella voivansa vaikuttaa siihen mitä tapahtuu, ja tulla mukaan päätöksentekoon.
Tulevaisuutta pohtiessa on hyvä miettiä erilaisia tulevaisuuskuvia: millaista Suomessa olisi vaikkapa vuonna 2032? Voi miettiä, millainen on työelämä, millaista järjestötoiminta, mitä suomalaiset syövät, tai miten asuvat?
Millainen tulevaisuus olisi pelottava? Ja tärkeämpänä: millaista olisi jos kaikki olisi mahdollisimman hyvin?
Määrittämällä toivottuja tulevaisuuksia voimme tehdä valintoja jotka auttavat meitä sitä kohti. Mitä pitää olla tehtynä viiden vuoden päästä jotta toivottu tulevaisuus olisi mahdollinen? Entä mitä meidän pitäisi tehdä jo tänään? Tämä pätee samalla tavalla niin yksilön elämäntapamuutoksiin kuin yhteiskunnallisiin muutostöihinkin.
On myös hyvä muistaa että ihmisen perustarpeiden tulee olla täytetty ja arjen turvattua jotta voimia pitemmälle katsomiseen riittää. Jos elämä on selviytymistä aina vain seuraavaan päivään, ei tulevaisuuksien kuvittelemiseen ole tilaa.
Pidetään siis huolta siitä että mahdollisimman monenlaiset ihmiset saisivat yhteiskunnassamme tilaa olla ja vaikuttaa. Ja siitä ettemme uppoa ensimmäiseksi pohtimaan pahinta mahdollista lopputulosta vaan ajattelemme rohkeasti kohti parasta mahdollista maailmaa.
Raisa Omaheimo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija ja ennakoinnin asiantuntija, jonka mielestä tulevaisuusajattelun pitäisi olla kansalaistaito.
Kolumnista voi keskustella 8.12. klo 23.00 saakka.