Puolustava mestari Tyson Fury kukisti haastajansa Dereck Chisoran teknisellä tyrmäyksellä WBC-liiton raskaan sarjan MM-titteliottelussa myöhään lauantai-iltana. Ottelu nyrkkeiltiin valioliigajoukkue Tottenhamin kotistadionilla ja sitä todisti miltei 60 000 katsojaa.
Titteliottelu sujui ennakkosuosikki Furyn komennossa. Chisora sai ensimmäisten erien aluissa muutaman hyvän lyönnin perille, mutta ne eivät hetkauttaneet puolustavaa mestaria, joka näytti välillä melkeinpä leikittelevän vastustajansa kanssa.
Kaikkensa antanut Chisora taisteli Furyn lyöntisateessa sisukkaasti erästä toiseen. Hän otti kovia osumia toisensa perään ja hänen silmänsä muurautui umpeen, mutta brittinyrkkeilijä kieltäytyi loppuun asti lopettamasta.
Tuomari Victor Loughlin keskeytti ottelun 10. erässä.
– Tunsin oloni hyväksi. Tarvitsin muutamia eriä päästäkseni mukaan. En ole nyrkkeillyt sitten huhtikuun. Sain hyviä iskuja sisään. Mutta ei oteta mitään pois Chisoralta, oli ilo otella häntä vastaan. Hän on brittiläinen sankari, Fury sanoi BT Sportille ottelun jälkeen.
– Hän on sitkeä kaveri. Lyöntini olisivat vieneet keneltä tahansa muulta tajun kankaalle.
Fury pyörsi lopettamispäätöksensä
Fury voitti myös kaksikon kaksi aiempaa kohtaamista, vuosina 2011 sekä 2014, ja lähti otteluun selkeänä ykkössuosikkina. Furyn rekordi ammattilaisena ennen illan ottelua oli 32 voittoa (joista 23 tyrmäyksellä) ja yksi ratkaisematon matsi Yhdysvaltojen Deontay Wilderia vastaan. Chisoralla oli puolestaan 33 voittoa ja 12 tappiota.
Chisoralle, 38, mittelö MM-tittelistä oli ensimmäinen sitten vuoden 2012.
Fury, 34, puolusti edellisen kerran WBC-titteliään huhtikuussa, kun hän tyrmäsi britti Dillian Whyten Wembleyn stadionilla. Voittoisan ottelun jälkeen Fury julisti lopettavansa nyrkkeilyn ja veivasi lopettamispäätöksensä kanssa edestakaisin kesän mittaan.
– Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat vaikuttaneet uraani. Pitkien ja vaikeiden keskustelujen jälkeen olen päättänyt lopettaa, Fury kirjoitti Twitterissä vielä elokuussa.
Fury kuitenkin pyörsi päätöksensä lokakuussa. Brittitähden arvellaan valmistautuvan Chisora-ottelulla ukrainalaisen Oleksandr Usykin kohtaamiseen. Usyk pitää hallussaan WBA-, IBF- ja WBO-liittojen raskaansarjan mestaruusvöitä.
Usyk oli paikalla seuraamassa ottelua.
Chisora enteili tulevaa koitosta puheessaan ottelun jälkeen.
– Kiitos Tyson. Suuri ottelu on tulossa. Kaikki haluavat nähdä yhden mestarin raskaassa sarjassa.