Veera Kivirinta kauhoi kahdeksannelle sijalle naisten 50 metrin rintauinnin finaalissa lyhyen radan MM-kisoissa Melbournessa. Kivirinta ylsi finaalissa aikaan 29,84. Hän oli tehnyt lauantain alkuerissä ennätyksensä 29,72.
Kivirinta kuvaili finaaliuintiaan hieman nihkeäksi. Hän keskittyi uimaan ensimmäisen 25 metrin altaanmitan rauhallisemmalla frekvenssillä kuin lauantaina.
– Ei ollut niin hyvä uinti kuin kisojen aiemmat uintini, mutta ei älyttömän huonokaan. Olin vähän hidas startissa ja yritin mennä ensimmäiset 25 metriä rauhallisemmalla frekvenssillä. Käännöksessä työnsin itseäni liikaa, mutta uinti oli hyvää toisella 25 metrillä. Loppuun tuli sellainen seinäsuudelma, olisin tullut seinään nopeammin melkein päällä kuin kädelläni, Kivirinta kertoi Yle Urheilulle.
Matkan mestaruuden voitti ME-nainen, Liettuan Ruta Meilutyte ajalla 28,50. Lauantaina liettualainen ui välierässä huikean ME:n 28,37.
Suurten muutosten vuosi
Poliisiksi valmistumiseen liittyvää harjoittelua tekevä Kivirinta muutti syksyllä Tampereelta Helsinkiin, joten yhteisharjoittelu Ida Hulkon kanssa jäi taakse. Oululaislähtöinen Kivirinta ei osannut odottaa, että MM-uinnit menisivät näin hyvin.
– Elämäntilanteeni muuttui nyt syksyllä aika tavalla verrattuna alkuvuoteen. Olen ihan älyttömän ylpeä siitä, miten olen pystynyt suoriutumaan vaikean syksyni jälkeen. Mukavaa nähdä, että tasoni on pysynyt, vaikka elämäni on muuttunut.
Mennyt syksy on tuonut merkittäviä muutoksia Kivirinnan elämään.
– Harjoittelujaksoni on vaikuttanut treenimääriini, laadun kanssa olen ollut tarkkana. On ollut henkisesti todella kuormittava syksy. Toisaalta on ollut ihan jees, etten ole ehtinyt hirveästi miettiä uintia, Kivirinta sanoi.
Kivirinnan lisäksi Melbournen MM-altaassa finaaliin ylsi suomalaisista Laura Lahtinen, joka oli torstaina kahdeksas naisten 200 metrin perhosuinnissa.
Naisten 50 metrin rintauinti / MM-finaali
1. Ruta Meilutyte LTU 28,50
2. Lara Van Niekerk RSA 29,09
3. Lilly King USA 29,11
4. Qianting Tang CHN 29,22
5. Anna Elendt GER 29,30
6. Imogen Louise Clark GBR 29,47
7. Benedetta Pilato ITA 29,48
8. Veera Kivirinta FIN 29,84