Poliisi yrittää edelleen kuumeisesti kerätä havaintoja miehestä, jota se epäilee Rautjärven kirkon sytyttäjäksi.
Toistaiseksi poliisilla on miehen liikkeistä hyvin vähäiset tiedot.
– Meillä ei ole yhtään tarkkaa, varmaa havaintoa epäillystä eli tästä vanhemmasta miehestä joulupäivän aamulta Rautjärven kirkon läheltä, kertoo tutkinnanjohtaja Saku Tielinen.
Poliisi on kuullut useita kirkossa ja sen läheisyydessä olleita ihmisiä, mutta ratkaisevat havainnot puuttuvat. Tielinen vahvistaa Helsingin Sanomienkin tiedon, että epävarmoja havaintoja miehestä on.
– Muutamia havaintoja olemme saaneet jouluaatolta ja joulupäivältä, mitkä voisivat kuvausten perusteella täsmätä tähän epäiltyyn vanhempaan mieheen.
Tielinen kuitenkin korostaa, että heidän tiedossaan ei ole sellaisia varmoja havaintoja, joissa joku olisi tunnistanut epäillyn miehen tai osaisi varmasti kertoa, että juuri epäilty henkilö olisi varmasti ollut jossakin tiettyyn kellonaikaan.
Motiivi on arvoitus
Kirkon poltosta epäilty, vuonna 1945 syntynyt mies löytyi kuolleena palaneen kotitalonsa kiinteistön alueelta myöhemmin joulupäivänä. Kotitalon tulipalosta tuli hälytys noin kaksi tuntia Rautjärven kirkon tulipalon syttymisen jälkeen. Talon tontti sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Rautjärven kirkosta Rautjärven Torsantiellä.
Poliisi tutkii menehtyneen kuolinsyytä, mutta koska kyseessä on kuolinsyyn tutkinta, ei poliisi kerro siitä tarkemmin.
– Kuolinsyy on poliisilla tiedossa, vahvistaa tutkinnanjohtaja Saku Tielinen.
Ainakaan toistaiseksi poliisillekaan ei ole selvinnyt, mikä olisi saanut epäillyn sytyttämään kirkon ja saattamaan kirkossa olleet noin 30 henkilöä hengenvaaraan.
Poliisi on jututtanut menehtyneen miehen sukulaisia sekä tuttavia, ja yrittänyt sitä kautta saada motiivia selville. Vielä syy ei ole selvinnyt. Tutkintaa hankaloittaa vielä se, että epäilty mies vietti viime vuodet varsin eristäytynyttä elämää.
– Motiivi on tässä vaiheessa täysin arvailujen varassa. Ja jos on niin, että epäilty on tulipalon sytyttänyt, ei motiivia ehkä koskaan varmuudella tulla saamaan selville, pohtii Tielinen.
Mikäli epäilty mies on kirkon sytyttäjä, oli hän todennäköisesti sytyttämisen jälkeen ajanut kotiinsa, sytyttänyt siellä rakennukset tuleen ja menehtynyt sen jälkeen.
Poliisi jatkaa edelleen kuulusteluja ja yrittää päästä selville epäillyn miehen liikkeistä joulupäivän aamuna. Poliisi kaipaisi nyt varmistusta siihen, onko mies ollut varmasti kirkon lähettyvillä joulupäivän aamuna.
Törkeä tuhotyö
Silminnäkijät ja kirkossa palon syttyessä olleet ovat kertoneet, että kirkon kahden oven esteenä olisivat olleet köydet. Niiden tarkoitus lienee ollut estää ihmisiä pääsemästä pois kirkosta.
Kaikki köydet tuhoutuivat tulipalossa, joten poliisi ei pääse selvittämään, miten köydet oli sinne aseteltu ja millaisia ne olivat.
– Vaikuttaa hyvin todennäköiseltä, että köydet oli laitettu niin, että ne vaikeuttivat ulos pääsyä. Tässä tapauksessa ne onneksi olivat niin, että ihmiset pääsivät kirkosta pois, sanoo tutkinnanjohtaja Saku Tielinen.
Poliisi jatkaa myös muiden tutkintalinjojen selvittämistä.
Rautjärven kirkossa oli joulupäivän aamuna menossa jumalanpalvelus, kun paikalla olijat havaitsivat tulipalon kello 8.30. Kirkossa oli noin 30 ihmistä, jotka pääsivät pakenemaan. Tuolloin kirkon torni oli jo liki täyden tulen vallassa ja kirkon pelastaminen näytti mahdottomalta.
Rautjärven kirkko oli iso puurakenteinen ristikirkko, jonne mahtui sisään yli tuhat ihmistä. Kirkko on valmistunut 1881, ja sen on suunnitellut A.J. Jansson.
Kirkko paloi kivijalkaan saakka.
Juttua muokattu 2.1.2023 kello 8.43: Vaihdettu ilmaisu "kotitalonsa poltetuista raunioista" muotoon "palaneen kotitalonsa kiinteistön alueelta".