Kun Ronja Hampf, 16, keskusteli tulevaisuudestaan sosiaalityöntekijän kanssa, hän hämmentyi. Hampfilla oli vahvasti mielessä lukio-opinnot, mutta sosiaalityöntekijä ehdotti yhtenä vaihtoehtona eläkkeelle jäämistä.
– Kun sosiaalityöntekijä sanoi, että voit jäädä eläkkeelle, niin ajattelin, että hetkinen, en todellakaan, mitä sinä nyt oletat. Teki mieli kertoa, että anteeksi, tämä on yhteiskunnallinen ongelma, että vammaisia syrjitään tällä tavalla, Hampf kertoo Yle Urheilulle.
– Olin kuitenkin, että okei, otetaan happea ja sitten puhutaan.
Hampf sokeutui täysin viisivuotiaana. Siksi hänellä, kuten muillakin näkövammaisilla henkilöillä on lain mukaan oikeus jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle 16-vuotiaana. Hampf korostaa, että tämä on henkilöstä riippuen oikein hyväkin vaihtoehto, mutta hänelle se ei tullut kysymykseenkään.
– Jään eläkkeelle vasta sitten, kun on pakko, Hampf sanoo.
Tämä on helppoa uskoa, kun kuuntelee energisen ja iloisen Hampfin puhetta. Hampf puhuu tavoitteistaan huippu-urheilijana ja opiskelijana innokkaasti.
Hän on myös huumorintajuinen ja saa vierellään olevat muut Tulevaisuuden tähdet nauramaan kanssaan julkistamistilaisuudessa.
Tulevaisuuden tähdet on paralympiakomitean koordinoima huippu-urheilun tukiohjelma nuorille paraurheilijoille. Hampf on yksi 22 nimestä. Hän liittyi ryhmään uutena urheilijana.
– Valinta tuntui todella hyvältä. Pääsy tulevaisuuden tähtien ryhmään on ollut pitkäaikainen haave. Ei tätä meinaa ihan uskoa, mutta todella hyvällä fiiliksellä lähden, on hienoa olla mukana.
Lahjakkuus näkyi alusta asti
Hampf aloitti uinnin 11-vuotiaana Helsingfors Simsällskapissa, kun fysioterapeutti huomasi lahjakkuuden. Aluksi hän oli mukana pari vuotta nuorempien uintiryhmässä, jossa opeltiin peruasioita.
– Sanoin vanhemmille, etten jaksa olla täällä, tämä on tylsää, sillä osaan jo uida. Löysimme minulle vammaisuintiryhmän ja puolen vuoden jälkeen valmentajat sanoivat, että pitäisikö siirtyä kilparyhmään, kun sinulla on lahjoja uintiin. Sille polulle jäin.
Joulukuussa Hampf saavutti SM-hopeaa uudella s11-luokan Suomen ennätyksellä.
– En meinannut uskoa sitä, mutta se tuntui kyllä todella hienolta. Jotenkin tuli sellainen todiste, että minusta on vielä johonkin isompaankin, Hampf sanoo.
– Kun seuraavana aamuna heräsin, meni aika kauan ymmärtää, että mitä tulikaan tehtyä. Se ei meinannut upota, mutta kyllä se todella hienolta tuntui.
Kaakelia välttäen
Hampf näki lapsena vähän, mutta hän sokeutui lopullisesti viisivuotiaana. Sokeus ei Hampfin sanojen mukaan vaikuta niinkään uintiin tai tekniikkaan, mutta suunnan ottaminen on pitänyt opetella.
Päädyissä Hampf saa apua niin sanotuilta merkinantajilta. Heidän tarkoituksena on näpäyttää pehmustetulla kepillä tai varrella uimaria hartiaan, päähän tai käteen, että reuna on lähestymässä.
Tämä vaatiikin Hampfin mukaan aina pientä koulutusta, jotta merkki osuu oikeaan kohtaan.
– Se ei satu. Sillä saa aika lujaa näpäyttää, että sen tuntee. Varsinkin kun vauhti kasvaa, niin sitä kovempaa sen merkin saa antaa. Yleensä sanon, että mieluummin tuo merkki kun kaakeli. Se merkki sattuu paljon vähemmän.
– Olen uinut kaakeliakin päin, mutta en suosittele kenellekään sitä kokemusta, Hampf nauraa.
Unelmien kautta
Urheilu-uralla Hampfin suurin unelma on paralympialaisiin pääseminen. Vaikka Hampf panostaa myös kouluun, hänen arkensa sujuu tällä hetkellä urheilun ehdoilla.
Opiskelujen osalta haaveena on oikeustieteiden opiskelu yliopistossa. Kaikista Hampfin puheista voi päätellä, että hän elää elämäänsä unelmien kautta.
– Ehdottomasti unelmien kautta. Vaikka niitä ei välttämättä saavuta, niin ne kuitenkin auttaa nousemaan sängystä ja pyrkimään niitä kohti. Se on hyvä tapa, Hampf sanoo.
Hampf haluaa korostaa, että paraurheilu on urheilua siinä missä vammattomienkin urheilu.
– Tosi usein kuulee, että ai sinulla on tällainen kiva pieni harrastus. Juuri lukion kautta olen aika paljon saanut vääntää opettajien kanssa, että minkä takia olen poissa ja mitä tekemässä.
– Se on tärkeä muistaa: vaikka olisi vamma, niin se ei poista sitä urheilun vaativuutta, vaan se on urheilua siinä missä mikä tahansa muukin urheilu. Se on samanarvoista. Kaikki me kuitenkin olemme ihmisiä, vaikka tekisimme asiat vähän eri tavoin.