Sanotaan, ettei mistään opi niin paljon kuin omista virheistä. Se on totta. Myös omalla kohdallani.
Sen pitäisi päteä myös politiikassa.
Mutta ennen kuin oppia voi ottaa, omat virheet pitää muistaa. Tämä on poliitikolle vaikeaa tai mahdotonta. Siksi usein päädytään piiskaamaan kauan sitten kuolleeksi osoittautunutta hevosta siinä toivossa, ettei äänestäjäkään muista.
Media on politiikan vahtikoira. Valitettavasti se muistuttaa vanhoista virheistä harvoin keskittyessään nyt-hetkeen ja lähitulevaan. Uusi ja räväkkä myy. Iltapäivälehden etusivulle nostetaan mieluummin uutinen tabascoa nenäänsä vetäisseestä miehestä kuin syvällinen analyysi menneistä tapahtumista.
Arvostettu amerikkalainen talousmediayhtiö Bloomberg tarttui kuitenkin Britannian EU-eron vuosipäivänä brexitin hyötyihin ja haittoihin. Niiden tiimoilta muistamme perussuomalaisten Laura Huhtasaaren hurmion, kun hän kolme vuotta sitten eron alla julisti europarlamentille.
”Ensi perjantai tulee olemaan upea päivä Yhdistyneille Kuningaskunnille … EU:n ulkopuolella Britannia tulee olemaan voittoisa. Saarivaltio aloitti loistokkaan muutoksen, jota ei voi pysäyttää”, Huhtasaari hehkutti.
Brexit maksaa Britannialle noin 110 miljardia euroa vuodessa.
Samana vuonna meillä järjestettiin Suomen EU-eroa vaativia mielenosoituksia. Osallistujat olivat lähinnä putinisteja, mutta myös Huhtasaari oli puhujien joukossa.
Kuvittelin, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan olisi kääntänyt eroa vaatineiden päät. Ilman EU:ta Ukraina olisi jo orjuutettu. Siksi moni yllättyi, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ilmoitti, että EU-ero on edelleen puolueen agendalla.
Bloombergin mukaan brexit maksaa Britannialle noin 110 miljardia euroa vuodessa. Se on talouteen erikoistuneen mediayhtiön arvio Britannian menettämästä kaupasta.
Muistutan, ettei kyse ole vihervasemmistolaisesta ajatuspajasta. Bloombergilla ei ole uskontoa eikä isänmaata. Se on niin syvällä kapitalismin ytimessä kuin sinne on mahdollista tunkeutua. Kun Bloomberg puhuu rahasta, se ei vitsaile eikä politikoi.
Suomi menettäisi erossa yhdeksän miljardia euroa vuodessa.
Suomen mahdollisen EU-eron taloudellisista vaikutuksista saamme kuvan, kun skaalaamme Britannian vuosittaisen menetyksen maittemme väkilukujen suhteella. Tällä kaavalla Suomi menettäisi erossa yhdeksän miljardia euroa vuodessa.
Jos jaamme tuon luvun suomalaisten työllisien määrällä, tulos on 3 422 euroa vuodessa. Tämän verran valtion pitäisi entisen lisäksi kaivaa jokaisen työläisen palkkapussista kattaakseen menetyksensä.
Keskimääräiselle palkansaajalle se tarkoittaisi reilua kymmenen prosentin efektiivistä palkanalennusta kiristyneenä verotuksena, korotettuina maksuina ja etuuksien leikkauksina.
Ei kuitenkaan tarvitse olla talousviisas ymmärtääkseen, että luku olisi luultavimmin paljon suurempi. Suomen pienuuden vuoksi EU-ero iskisi meihin kovempaa kuin Britanniaan.
On siis äärimmäisen todennäköistä, ettei Suomen taloudellinen tulevaisuus EU:n ulkopuolella olisi voittoisa eikä loistokas. Suomi ei ole Norja.
On totta, että elämässä on muutakin kuin talous. On niitä, jotka inhoavat EU:ta niin paljon, että ovat valmiita maksamaan päästäkseen siitä eroon. Jopa niitä, jotka Ukrainan sodan joskus hiljennyttyä haluaisivat taas julistaa, että parempi Venäjän ylivalta kuin Brysselin rauha.
Voimme itse valita, kenen ralleja hyräilemme ja onko sävellaji molli vai duuri.
Täydellinen valtiollinen itsenäisyys on tietenkin harhakuva. Pienet valtiot joutuvat aina laulamaan muiden lauluja. Mutta voimme itse valita, kenen ralleja hyräilemme ja onko sävellaji molli vai duuri.
”Mieluummin turkkilaisten turbaani kuin paavin mitra”, kansa huutaa Mika Waltarin romaanissa Johannes Angelos. Se kuvaa Konstantinopolin eli nykyisen Istanbulin viimeisiä päiviä vuonna 1453. Silloin turkkilaiset kukistivat Bysantin eli Itä-Rooman tuhatvuotisen valtakunnan.
Kreikkalaiskatolinen Bysantti karsasti paavinuskoista Länsi-Eurooppaa syistä, jotka olivat sekä uskonnollisia että ideologisia. Tällä tavoin se ampui omaan jalkaansa. Kompromissit lännen kanssa olisivat saattaneet pitää Konstantinopolin kreikkalaisena.
Se olisi helpottanut meidänkin elämäämme. Kaikilla päätöksillä on näet pitkät varjot. Turkin sijasta neuvottelisimme Nato-jäsenyydestä strategisesti tärkeän Mustanmeren portinvartijan Kreikan kanssa. Sen pääministeri Kyriakos Mitsotakis on kuulemma Recep Tayyip Erdoğaniin verrattuna herrasmies.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja kirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
Kolumnista voi keskustella 24.2. kello 23.00 saakka.