Yksi maailman typerimmistä keksinnöistä on irtonainen valokatkaisija. Kaksivuotiaamme oli löytänyt keittiön valojen irrallaan pyörivän katkaisijan, ränklännyt sitä aikansa ja kas, se ei enää toimi.
“Varaosaa vanhalle kaukosäätimelle ei valitettavasti ole saatavilla”, ruotsalaisen huonekalujätin asiakaspalvelusta vastattiin. Kun katkaisija on rikki, koko keittiön valaistus pitää uusia. Ystävällisesti tarjosivat 150 euron lahjakorttia uutta valosysteemiä varten, “vaikka tuote onkin hajonnut vahingon seurauksena”.
Huonekalukauppa listaa vastuullisuutensa yhdeksi kolmesta tärkeimmästä aihealueesta kiertotalouden. Haluaisin huomauttaa, että se että dumppaan kilokaupalla täysin toimivaa elektroniikkaa sorttiasemalle, ei ole parasta mahdollista kiertotaloutta. Korjaaminen on.
No, en syytä tästä pelkästään huonekalujättiä. Syytän systeemiämme, joka on suunniteltu täysin lineaarisen talouden mukaan: Valmistetaan tuote, ostetaan se, heitetään pois.
Korjaustoiminnan harjoittajien pitää voida luottaa siihen, että työn tekeminen on Euroopassa kannattavampaa ja helpompaa.
Professori Eva Heiskanen Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksesta on seurannut korjaustoiminnan alasajoa jo vuosikymmenet. Hän on huomannut, että nykyään jokaisessa kunnassa ei ole edes suutaria. Miten korjautat kengät, jos korjaajaa ei ole?
Vielä isompi ongelma on se, että uusien asioiden ostaminen on usein suhteessa halvempaa kuin korjaaminen. Alle sadan euron takin vetoketjua ei kannata korjata, kun vetskarin vaihto maksaa helposti 60 euroa. Käsityöläisen työ ei ole liian halpaa, uudet tuotteet ovat. Tämä johtuu siitä, että uuden tuotteen hinnassa ei ole mukana luonnon köyhtymistä ja etenkin halvoissa tuotteissa on taustalla usein globaalin etelän ihmisten riistoa.
“Jos haluamme tehdä taloudessa 180 asteen käännöksen ja siirtyä lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen, tarvitsemme luottamusta”, Heiskanen sanoo. Korjaustoiminnan harjoittajien pitää voida luottaa siihen, että työn tekeminen on Euroopassa kannattavampaa ja helpompaa. Tässä päättäjät voivat auttaa.
Ruotsi on alentanut korjaamisen arvonlisäveroa kuuteen prosenttiin.
Tähän on onneksi herätty Euroopassa. Esimerkiksi Ruotsi on alentanut korjaamisen arvonlisäveroa kuuteen prosenttiin. Ranska on ottanut käyttöön korjattavuusindeksin, jossa puhelinten, läppäreiden, televisioiden, pyykkikoneiden ja ruohonleikkureiden valmistajien täytyy kertoa selkeästi kuluttajalle, kuinka korjattavissa laite on.
Yksittäisten maiden teoilla on merkitystä. Kun yksi jäsenmaa tekee lain, EU hätääntyy ja alkaa harmonisoida tuotepolitiikkaa yhtenäisemmäksi. EU on nimittäin vapaakauppa-alue, ja jos yhdessä maassa lainsäädäntö on muita tiukempaa, vapaa tavaroiden vaihtaminen maasta toiseen ei toteudu. Niinpä EU:n right to repair eli oikeus korjata -ohjelma etenee, kuten myös Yritysvastuulaki, vaikka monet yritykset lobbaavat sitä vastaan kuin viimeistä päivää.
Tuotteiden korjaamisessa kyse on myös sosiaalisesta normista: mitä muut ympärilläni tekevät ja minkä media esittää houkuttelevana?
Kaikesta ei kuitenkaan ole varaa maksaa, vaan itsekin pitäisi osata.
Tutkija Matleena Frisk kirjoittaa, että vielä 1960-luvulla naistenlehdissä oltiin hyvin kiinnostuneita vaatteiden kestävyydestä. Lehtien muotijutuissa annettiin ohjeita, miten vaatteet voidaan muodistaa tämän kevään tyyliin. No, kukaan tuskin toivoo, että palaisimme aikaan, jossa äidit raatavat perheen vaatteiden muodistamisen parissa muiden töidensä ohessa. Siksi kaikilla pitäisikin olla luotto-ompelija!
Kaikesta ei kuitenkaan ole varaa maksaa, vaan itsekin pitäisi osata. Ihmisten omat korjaustaidot ovat surkastuneet – ja ihmisillä tarkoitan itseäni. Oli pitkään ylitsepääsemättömän vaikeaa ommella nappi takaisin mekkooni. Sitten tajusin, että voin muuttaa napin ompelemisen sosiaaliseksi pääomaksi ja lesoilla sillä somessa – ja voilà, nyt on nappi paikallaan.
Uskon porttiteoriaan: Kun kerran ompelee lasten housuihin polvipaikan, vie kengät suutarille tai soittaa pesukoneenkorjaajan paikalle, tämän tekee myös uudestaan. Se olikin aika helppoa! Ja siitä kannattaa lesoilla somessa, jotta normi alkaisi muuttua.
Meidän keittiö on ollut kohta kaksi vuotta pimeänä. Omatuntoni ei salli heittää toimivia valoja mäkeen, mutta katkaisijaa ei silti voi korjata. Olen pattitilanteessa.
Toivonkin, että mahdollisimman monen päättäjän päässä syttyisi lamppu, jotta tällaiset kertakäyttöajat olisivat pian takanapäin. Uskon, että harva vastustaa sitä, että ostamamme esineet olisivat jatkossa pitkäikäisempiä. Pidemmän päälle se tulee paljon halvemmaksi. Esimerkiksi maapallolle.
Julia Thurén
Kirjoittaja on yrittäjä, joka laskeskelee sydän syrjällään suutarien, ompelijoiden ja muiden pienyrittäjien katteita ja toivoo, että viivan alle jäisi jatkossa enemmän.
Kolumnista voi keskustella 28.2. kello 23.00 saakka.