PEKING Kiinan kansankongressin vuosittaisesta istunnosta odotetaan aina suuntaviivoja Kiinan politiikkaan.
Nyt odotuksia on tavallistakin enemmän, koska kolme jyrkkää koronarajoitusvuotta ravistelivat maan ja kansalaisten taloutta. Maailmalla suhteet suurvaltakilpailijaan eli Yhdysvaltoihin ovat törmäyskurssilla.
Presidentti Xi Jinping sementöi asemansa idän suurvallan käskyjen sanelijana, kun kumileimasimena pidetty parlamentti valitsi hänet ensimmäisenä Mao Zedongin jälkeisenä johtajana kolmannelle valtakaudelle. Hänen ympärilleen valittiin nyt tiivis joukko Xin luottomiehiä.
Xin sana on laki. Hän maalasi tuleville vuosille uhkia ja ennenkuulumattoman vakavia haasteita. Ne tulevat ulkoa. Hän sanoi kansankongressiviikollla, että länsimaat Yhdysvaltain johdolla pyrkivät eristämään, piirittämään ja tukahduttamaan Kiinaa.
Merkittävimmät tulevan vuoden suuntaviivat liittyvät suurvaltakilpaan. Xi painotti Kiinan tarvetta omavaraistua teknologian suhteen. Hän haluaa vauhdittaa teknologia- ja innovaatiokehitystä.
Yhdysvallat pyrkii pakotepolitiikallaan estämään korkean teknologian tarvikkeiden tuonnin Kiinaan. Teknologiakehityksen kilpajuoksu ottaa siis uusia kierroksia ja muut valtiot joutuvat miettimään entistä enemmän jakeluketjujaan osana suurvaltakumppanuuksiaan.
Kiinan johdon puheiden perusteella näyttää siltä, että suurvaltojen välinen jännite vain kasvaa. Xi Jinping sanoi kansankongressin loppuseremoniassa haluavansa asevoimista Kiinan ”suuren teräsmuurin”.
Armeijan modernisointi on ollut käynnissä koko hänen valtakautensa ajan. Kiinan hallituksen työraportissa sanottiin, että erityisesti asevoimien taisteluvalmiutta pitää kasvattaa.
Xi toisti kansankongressin päätöspuheessaan, että Kiina jatkaa määrätietoisesti Taiwanin yhdistämispyrkimyksiä Manner-Kiinaan.
Uusi ulkoministeri Qin Gang otti lehdistötilaisuudessaan viime viikolla myös jyrkän linjan Yhdysvaltoja vastaan erityisesti Taiwanin suhteen ja piirsi rajoja.
Hän heristi punaista perustuslakikirjaa ja varoitti Yhdysvaltoja katastrofaalisista seurauksista, jos se jatkaa tämänhetkiseen suuntaansa.
– Jos Yhdysvallat ei paina jarrua vaan jatkaa vauhdilla väärää polkua pitkin, mikään määrä suoja-aitoja ei voi estää sitä suistumasta tieltä. Siitä seuraa varmasti konflikti ja yhteenotto, Qin maalaili lehdistötilaisuudessa.
Qin pani nyt ensimmäistä kertaa myös Ukrainan ja Taiwanin kysymykset vastakkain. Hän kysyi, miksi Yhdysvallat vaatii Kiinaa pysymään pois tarjoamasta aseapua Venäjälle mutta myy itse aseita Taiwanille, joka kuuluu Kiinalle.
Tämä on mielenkiintoista, koska tähän mennessä Kiina on vain kiistänyt miettivänsä aseapua Venäjälle, kun Yhdysvallat on syyttänyt sitä aikeista.
Uuden pääministerin Li Qiangin pätevyyttä maan korkeimpana talousjohtajana on epäilty. Li on Xi Jinpingin läheisimpiä luottomiehiä. Hän johti vuosi sitten Shanghaissa pitkää ja vaikeaa koronasulkua suurkaupungin kommunistisen puolueen johtajana.
Hänen on uumoiltu toteuttavan presidentin ideologisia linjauksia, jotka ovat jo viime vuosina ravistelleet muun muassa kiinteistöalaa ja teknologiatuotantoa.
Kansankongressin lopussa tiedotustilaisuudessa Li kuitenkin näyttäytyi pragmaattisena. Hän valoi luottamusta Kiinan yksityissektoriin ja lupasi sille elinvoimaa. Hän myönsi, että Kiinan taloudella on vielä edessään haasteita, ja jopa maltillista viiden prosentin kasvutavoitetta ei ole helppo saavuttaa.