Vantaalle raitiotien rakentamisen kokonaiskustannus on 606 miljoonaa euroa, josta Vantaan kaupungin osuus on 414 miljoonaa euroa, Vantaa tiedottaa.
Valtion MAL-avustuksen osuus on 30 prosenttia kustannuksista eli noin 177 miljoonaa euroa. Ratikkalinjan Helsingin puolelle ulottuvan osuuden kustannukset Helsingin kaupungille ovat 15 miljoonaa euroa. Lisäksi Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) toteuttaa reitin varrelle vesihuoltoa 53 miljoonalla eurolla.
Yleissuunnitelmavaiheen kustannusarvio oli vuonna 2019 ratikan kokonaiskustannuksille 393 miljoonaa euroa, tällöin Vantaan osuudeksi jäi 267 miljoonaa euroa. Hinta on siis noussut 56,7 prosenttia.
Keskeinen syy kustannusten kasvuun on rakentamisen hintatason nousu. Myös suunnitelmiin on tullut muutoksia. Uusi kustannusarvio kattaa raitiotien rakentamisen lisäksi ajokaistojen, pyöräteiden, jalkakäytävien ja viheralueiden rakentamisen.
Myös bussivaihtoehdon kustannusarvio on valmistunut. Sen rakentamiskustannukset olisivat 180 miljoonaa euroa. Bussivaihtoehdon kustannukset koostuvat mm. bussikaistojen rakentamisesta ja katujen perusparannuskustannuksista. Valtio ei osallistuisi bussivaihtoehdon kustannuksiin.
Rakentaminen voisi alkaa jo ensi vuonna
Päätöksenteon tueksi ratikan talousvaikutuksia on arvioitu pitkällä, 40 vuoden aikavälillä. Kaupunkikehityksestä saatavien tulojen arvioidaan kattavan rakentamisesta aiheutuvat kustannukset.
Ratikka tuo Vantaalle myös tuloja esimerkiksi maanmyynnistä ja maankäytön sopimuskorvauksista. Kaupunki saa lisää tuloja myös kiinteistö- ja yhteisöveroina sekä tuloveroina. Ratikan menoja ja tuloja varten Vantaan kaupunki on perustanut oman nettisivunsa.
Ratikan hankesuunnitelma ja esitys ratikan rakentamisesta tuodaan Vantaalla päätöksentekoon tänä keväänä. Kokonaisuutta käsittelee ensin kaupunkitilalautakunta 19.4., minkä jälkeen se etenee kaupunginhallitukseen ja edelleen valtuuston käsittelyyn.
Kustannusten lisäksi myös rakentamisen aikataulua on tarkennettu. Jos ratikka päätetään rakentaa, rakentaminen voitaisiin aloittaa vuonna 2024, ja ratikka liikennöisi syksystä 2029 alkaen. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi kahden allianssin mallilla.