Julkinen terveydenhuolto on vaikeuksissa. Hoitoonpääsy sakkaa, henkilökunnasta on pulaa ja kulutkin pitäisi pitää kurissa.
Viime vuoden lopussa yli 160 000 suomalaista odotti pääsyä kiireettömään erikoissairaanhoitoon. Hoitojonossa oli noin kaksi tuhatta ihmistä enemmän kuin vuoden 2021 vastaavaan aikaan.
Moni joutuu myös odottamaan hoitoa aiempaa pidempään. Yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden osuus kasvoi merkittävästi viime vuoden aikana. Joulukuun lopulla jonottajista lähes 13 prosenttia oli odottanut hoitoonpääsyä jo yli puoli vuotta.
Vuonna 2020 kärjistynyt koronapandemia käänsi jonotusajat jyrkkään kasvuun.
Joulukuun lopussa 2022 yli 20 000 ihmistä oli odottanut hoitoon pääsyä yli puoli vuotta. Vuotta aiemmin näin pitkään odottaneita oli noin 10 800. Vielä pari vuotta aiemmin yli puoli vuotta jonossa roikkuneita oli vain reilut 3 000.
Alueista Helsingin ja Uudenmaan jonotilanne on aivan omaa luokkaansa.
Viime syksynä esimerkiksi lasten sydänleikkausten tilanne meni pääkaupunkiseudulla niin pahaksi, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS teki itsestään ilmoituksen aluehallintovirastoon ja Valviraan. Osalle perheistä on tarjottu mahdollisuutta lähteä leikattavaksi Tanskaan.
Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin Siltasairaala on siirtänyt ortopedisia leikkauksia henkilöstöpulan vuoksi. Sairaanhoitopiiri on joutunut asettamaan etusijalle kaikista kiireellisimmät leikkaukset. Kuluvan kevään aikana sairaanhoitopiirin 159:stä leikkaussalista yli kolmekymmentä on ollut pois käytöstä, koska työntekijät eivät yksinkertaisesti riitä.
Viimeksi joulun alla kohistiin päivystysten pahasta ruuhkautumisesta. Tuolloin tilannetta kuvattiin jopa ”kaoottiseksi”. Vaikuttaakin siltä, että suomalainen terveydenhuolto etenee kriisistä kriisiin.
Mutta mistä julkisen terveydenhuollon nykytola johtuu?
Ongelmien juuret luotu pitkä aika sitten
Tilanne näyttää vakavalta, arvioi terveydenhuoltotutkimuksen professori Ilmo Keskimäki Tampereen yliopistosta. Keskimäki toimii myös tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.
Keskimäen mukaan hoitoonpääsy on paikoitellen Suomessa vaikeutunut yllättävänkin nopeasti. Aivan puskista tähän ei kuitenkaan ole päädytty.
Ongelmien juuret ulottuvat vuosikymmenten taakse.
Terveydenhuollon professori Kristiina Patja Helsingin yliopistosta paikantaa nykytilan synnyn 1990-luvun alussa tehtyihin päätöksiin.
Tuolloin sote-palveluiden rahoituksen päätäntävalta siirrettiin valtiolta kunnille. Sitten iski lama. Esimerkiksi psykiatristen palveluiden osalta ajatuksena oli siirtää resurssit avopalveluihin.
Toisin kuitenkin kävi.
– Lamassa ainoastaan leikattiin eikä esimerkiksi avopalveluita koskaan oikein syntynyt. Toinen muutos oli, että erikoissairaanhoidon palveluista tuli jälkilaskutukseen perustuvaa toimintaa. Eli ensin tehtiin ja sen jälkeen katsottiin, paljonko se maksaa. Laskut lähetettiin kunnille, Patja kertaa.
Syntyi malli, jota Patja kuvaa perusterveydenhuollon ”leikkausautomaatiksi”.
– Avopalveluista ja julkisista palveluista aina säästettiin tai niihin ei resursoitu lisää rahaa. Sen myötä terveydenhuollon rakenne alkoi hitaasti muuttua, Patja kuvaa.
Tämä johti myös siihen, että erikoissairaanhoito vahvistui ja perusterveydenhuolto heikkeni. Perusterveydenhuollon sakkaaminen on yksi järjestelmämme isoimmista haasteista. Kun ihmisten terveysvaivoihin ei puututa varhaisessa vaiheessa, kuormittuu myös erikoissairaanhoito.
– Perusterveydenhuollon kehitys on jäänyt polkemaan paikalleen yli pariksi kymmeneksi vuodeksi, professori Ilmo Keskimäki toteaa.
Ongelma ei ole uusi. Perusterveydenhuollon vahvistaminen on nimetty terveyspolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi jo pitkään.
Työkalut tilanteen korjaamiseen ovat kuitenkin puuttuneet. Koska terveydenhuoltojärjestelmä on pirstaloitunut ja hajautettu, sitä on ollut myös hankala ohjata.
Julkisen puolen niukentuneet resurssit vaikuttivat työpaikkojen veto- ja pitovoimaan. Samalla se heijastui siihen, että yksityiset palveluntarjoajat ryhtyivät paikkaamaan palveluvajetta. Etenkin työterveyspalveluita laajennettiin.
Yksityisen sektorin kasvu mahdollisti alan osaajille siirtymisen toisen työnantajan leipiin, jos meno julkisella puolella ei miellyttänyt.
– Sopassa on ollut monta lusikkaa. Koska tilanne ei ole syntynyt yksinkertaisesti, sitä ei myöskään ratkaista yksinkertaisesti. Täytyy kuitenkin korostaa, että tämä on syntynyt poliittisen ohjauksen tai ohjaamattomuuden tuloksena, professori Kristiina Patja sanoo.
Lisäraha ei ole tie onneen, jos se kohdennetaan väärin
Terveydenhuollon kantokyky ja hoitoonpääsyn nopeuttaminen on myös poliitikkojen agendalla. Hallitustunnusteluja johtava kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, kysyi mahdollisilta hallituskumppaneilta, millä keinoilla he purkaisivat sosiaali- ja terveyspalveluiden hoitojonoja. Samanaikaisesti kun sote-ala potee henkilöstöpulaa, julkisiin palveluihin kohdistuu myös säästöpaineita.
Kokoomus on nojannut valtiovarainministeriön laskelmiin, joiden mukaan Suomen pitäisi pyrkiä mittaviin sopeutuksiin kuluvan vaalikauden aikana. Valtiovarainministeriön mukaan tähän ei päästä, mikäli esimerkiksi sote-menot rajataan säästölistan ulkopuolelle. Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä totesi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että ilman budjetin suuriin menoeriin kohdistuvia leikkauksia ”yhtälö olisi käytännössä mahdoton”.
Orpo on esittänyt, että varsinaisia leikkauksia ei tarvitse tehdä vaan kulujen kasvua hillitään sote-sektorilla ”tekemällä asioita paremmin”. Orpon mukaan tämä tapahtuisi esimerkiksi tuottavuutta nostamalla.
Terveydenhuoltotutkimuksen professori Keskimäen mukaan ei ole mitään näyttöä siitä, että julkisessa terveydenhuollossa palveluiden tuottaminen olisi tehottomampaa kuin yksityisellä.
Sote-palvelut tuotetaan Suomessa myös suhteellisen edullisesti. Tämä todetaan myös vuonna 2018 arvostetussa tiedejulkaisu Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa.
Hoitajia on Suomessa asukaslukuun suhteutettuna enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Lääkäreitä sen sijaan on hieman vähemmän.
Professori Keskimäen mukaan meillä on voimavaroja, mutta niitä ei käytetä oikeisiin asioihin.
Keskimäki kertoo esimerkin omasta elämästään. Hän yritti saada vastaanottoaikaa lääkärille julkiselle puolelle. Aikaa olisi pitänyt odottaa Keskimäen mukaan kuusi viikkoa. Yksityiselle lääkärille hän olisi saanut lääkäriajan samalle päivälle.
– Se, että esimerkiksi työterveydessä kiireettömään hoitoon pääsee muutaman tunnin varoitusajalla, on todennäköisesti tarpeetonta. On mahdollista, että se lisää myös palveluiden hukkakäyttöä.
Myös Kristiina Patja katsoo, että hoitoonpääsyn eriarvoistuminen työterveydenhuollon sairaanhoitoon oikeutettujen ja julkisten palveluiden varassa olevien välillä on asia, joka päättäjien pitäisi ratkoa.
– Kansalaisten kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on aito. Tämä on se iso poliittinen kysymys, joka pitäisi ratkaista. Se ei tarkoita sitä, että työterveyshuolto olisi jotenkin huono asia. Meidän pitää kuitenkin tunnistaa, millaista epäluottamusta ja terveyshaittaa meidän tämänhetkiset ratkaisut tuottavat.
Tutkimusten mukaan terveyspalvelut jakautuvat Suomessa epätasa-arvoisesti niin tulo- kuin koulutustasonkin perusteella. Keskimäki uskoo, että osaa väestöstä jopa ylihoidetaan.
– Käytämme aivan liikaa voimavaroja keskimääräistä terveempien ja keskimääräistä hyväosaisempien ihmisten hoitamiseen, hän sanoo.
Kysymys on poliittisesti arka. Kun THL julkaisi maaliskuussa selvityksensä työterveyshuollon sairaanhoidon vaikutuksista palveluiden oikeudenmukaiseen jakautumiseen ja resurssien tarpeenmukaiseen käyttöön, työmarkkinajärjestöt ärähtivät.
Vaikka selvityksessä lähinnä esitettiin, että työterveydenhuollon sairaanhoitopalveluista, muun muassa niiden kustannuksista ja vaikuttavuudesta, tarvitaan lisää tietoa, vastustus oli voimakasta.
Keskimäki ei usko, että mikään poliittinen puolue olisi valmis ravistelemaan nykyjärjestelmää. Hän nimittää työterveyshuoltoa ”pyhäksi lehmäksi”, johon ei rohjeta kajota.
– Tässä pätee vanha viisaus: terveydenhuollon menot ovat jonkun tuloja. Ei kukaan poliitikko halua ryhtyä tekemään sellaista itsemurhaa, että ryhtyisi ehdottamaan näiltä osin järjestelmän muuttamista ja saisi vastaansa kaikista kovaäänisimmät intressiryhmät.
Jos ja kun poliitikot haluavat säilyttää nykytilaisen järjestelmän, se tarkoittaa Keskimäen mukaan yhtä asiaa.
– Se tarkoittaa, että esimerkiksi ikääntyneiden ihmisten hoidosta uupuu lääkärityövoimaa. Ja jos emme pysty millään keinolla lisäämään perusterveydenhuoltoon henkilöstöä, työolosuhteet ovat siellä aika kuormittavia ja henkilöstö äänestää jaloillaan.
Ei helppoja ratkaisuja
Mutta mitä päättäjien sitten pitäisi tehdä?
Asiantuntijoiden mukaan monimutkaiseen ongelmaan ei ole helppoja ratkaisuja. Sote-uudistuksen toteuttaminen on ollut oikeasuuntainen askel – joka olisi tosin pitänyt ottaa jo kymmeniä vuosia sitten. Keskimäen mukaan sote-palveluiden johdon keskittäminen yksille harteille antaa mahdollisuuden satsata myös perusterveydenhuoltoon.
– On toinen kysymys, kuinka nopeasti painopisteitä pystytään muuttamaan ja osataanko tällaista muutosta suunnitella ja johtaa.
Suomen sote-uudistus ja sen tulokset kiinnostavat myös kansainvälisesti. Terveydenhuollon ongelmien ratkaisuksi pelkkä uudistus ei kuitenkaan riitä. Keskimäen mukaan nyt pitäisi tarkastella kriittisesti myös niitä järjestelmän osia, jotka jäivät uudistuksen ulkopuolelle.
– Eli on otettava kantaa yksityisiin palveluihin ja työterveyshuoltoon tavalla, jossa järjestelmää arvioidaan kokonaisuutena. Pitää pohtia, onko se työntekijöiden ja työnantajien kannalta järkevää, että meillä on tämänkaltaisia tuplajärjestelmiä.
Keskimäen mukaan olisi tärkeää pohtia myös sitä, mikä julkisten terveyspalveluiden tehtävä on. Professori pohtisi pidemmällä aikavälillä enemmänkin rahoituksen lisäystä kuin sen leikkkaamista.
– Onko todella niin, että sosiaali- ja terveyspalveluiden tärkein tehtävä on säästää rahaa vai onko niiden tärkeämpi tehtävä tuottaa hyvinvointia. Olisi syytä miettiä, pitäisikö jollain aikavälillä rahoitus nostaa länsieurooppalaiselle tasolle.
Sekä Keskimäki että Patja kuitenkin painottavat, että pelkkä rahan lisäys ei riitä, jos sitä käytetään samalla tavalla kuin tähänkin asti.
Patjan mukaan kaikkea nykyistä toimintaa pitää tarkastella kriittisesti. Hän kertoo laskeneensa, että esimerkiksi B-lausuntojen kirjoittamiseen tarvitaan vuodessa yli 300 lääkärin työpanos.
– Meidän pitäisi priorisoida niitä asioita, jotka vievät ihmisten hyvinvointia, työkykyä ja terveyttä eteenpäin. Ja poistaa vanhaa kerrostumaa, joka saattaa näyttää tehokkaalta mutta ei sitä todellisuudessa ole.
Patja toivoo näkevänsä terveyspolitiikkaa, jolle on asetettu selkeät tavoitteet. Pikavoittoja on turha odottaa, ja Patjan mielestä esimerkiksi erilaiset hoitotakuut antavat kuvan nopeasta ja helposta ratkaisusta. Tarvitaan pitkäjänteisyyttä.
– Kriisi on saatu aikaan noin 30 vuodessa, joten sen ratkominen vuosikymmenen aikana voisi olla hyvä tavoite.
Patjan mukaan toimien pitäisi tähdätä väestön kokonaisterveyden lisääntymiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Tällaistä tavoitteellista terveyspolitiikkaa tehtiin esimerkiksi 1970-luvulla, kun Suomeen säädettiin kansanterveyslaki.
Samalla vuosikymmenellä Suomeen syntyivät myös terveyskeskukset. Patjan mukaan aika on nyt ajanut niiden ohitse. Kuten Keskimäki, Patjakin peräänkuuluttaa ”pyhien lehmien” kriittistä tarkastelua.
– Meidän pitäisi tarkastella koko terveyskeskus-konseptia uudelleen ja purkaa se. Se on tullut tiensä päähän. Malli toimi, kun hoitoja oli vähän ja sosiaalisektori oli tiukasti rajattu. 2000-luvulle tultaessa terveyskeskusten kompleksisuus on kasvanut liian suureksi.
Uusia konsteja kuitenkin tarvitaan. Patja on ollut lääkäri yli 20 vuotta, ja sinä aikana ero matalimpaan ja korkeimpaan tuloluokkaan kuuluvien ihmisten elinajanodotteissa on kasvanut merkittävästi.
– Me olemme yhteiskuntana kasvattaneet terveyseroja emmekä kaventaneet niitä! Olemme siis epäonnistuneet.
Juttua korjattu 25.4.2023 kello 9.19: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että Suomessa on sekä lääkäreitä että hoitajia enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Lääkäreiden osalta tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. OECD:n raportin mukaan EU-maissa on keskimäärin neljä lääkäriä tuhatta asukasta kohden. Suomessa lääkäreitä on 3,5 tuhatta asukasta kohden.
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 26. huhtikuuta kello 23.00:een saakka.