Toivottu sääntöuudistus kasvattaa joukkueiden eroja Suomen perinteisessä menestyslajissa – ”Ei siinä ollut mitään järkeä”

Joukkuevoimistelun EM-kisat käydään viikonloppuna Vantaalla. Viime vuonna ensimmäisen arvokisamitalinsa ottanut helsinkiläisjoukkue Gloria on valmis nousemaan Suomen ykköstiimiksi.

Gloria hioo ohjelmaansa EM-kisakuntoon.
  • Riikka Smolander-Slotte

Riikka Penttilä on luotsannut kuusi vuotta määrätietoisesti helsinkiläisjoukkue Gloriaa kohti Suomen joukkuevoimistelukärkeä. Gloriassa on voimistelijoita kahdesta seurasta, Elisestä ja Pakilan Voimistelijoista. Kahta kärkipaikkaa niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä arvokisoissa ovat pitäneet hallussaan vuosikaudet Minetit ja OVO Team. Viime vuonna Gloria sysäsi OVO Teamin MM-finaalista ja nappasi MM-pronssia.

– Itku tuli mitalisuorituksen jälkeen. Oli niin kova halu sekä luotto tiimiin ja tyttöihin. Kun kova työ palkittiin, itku pääsi, päävalmentaja Riikka Penttilä kertoo.

– Se oli upea kokemus ja hieno saavutus. Olemme treenanneet monta vuotta ja tuntui hyvältä, että pitkäjännitteinen työ toi tulosta, Glorian kapteeni Erika Luoto muistelee.

Riikka Penttilä on  vastuuvalmentaja naisten edustusjoukkue Gloriassa.
Riikka Penttilä on luostannut Gloriaa kuusi vuotta kohti menestystä. Kuva: Seppo Ahava / Yle

Vuoden alussa voimaan tulleet sääntömuutokset pyrkivät tekemään joukkuevoimistelun kaikista osa-alueista tasavertaisia. Maksimipistemäärä on nyt 30. Taiteellisuuden painoarvoa nostettiin, teknistä vaikeusastetta ja esimerkiksi vartaloliikkeitä lisättiin Kaikista osa-alueista, taiteellisesta, teknisestä ja suorituksesta, saa kymmenen pistettä.

– Ei siinä ollut mitään järkeä, että kärkijoukkueet saivat täydet pisteet teknisestä ja taiteellisesta osa-alueesta joka kisassa. Nyt on enemmän skaalaa, mikä tuo enemmän eroja joukkueiden välille. Peukutan uusia sääntöjä, Penttilä hymähtää.

Tuoreen SM-hopeajoukkue Glorian menestys motivoi myös muita joukkueita. Huipulla on tilaa, jos sinne sinnikkäästi haluaa. Oma usko ei saa horjua. Glorian päävalmentajan mukaan joukkueen taival ei ole ollut aina helppo, mutta motivaatio on säilynyt vaikeinakin hetkinä.

– Ensimmäisenä on halu ja usko omaan juttuun. Se on mielestäni asia numero yksi. Jos et itse usko siihen, mitä teet, niin kuka uskoo. Minä saan motivaatiota siitä, kun näen, että urheilija antaa kaikkensa. Siitä tulee itsellekin halua puskea kovempaa, Penttilä analysoi.

– Meille on kehittynyt samanlainen liikekieli ja sen avulla olemme nousseet kohti kärkisijoja. Motivaatio on kasvanut viimeisten vuosien aikana, kun olemme haastaneet huippuja ja päästy kärkeen. On ollut kiva treenata, Luoto kertoo.

Naisten voimistelu edustusjoukkue Glorian harjoitukset.
Glorian kapteeni Erika Luoto odottaa onnistuneita suorituksia kotiyleisön edessä. Kuva: Seppo Ahava / Yle

Gloria on kisannut tämän kauden vahvan musiikin siivittämällä ohjelmalla. Teemana on unettoman kaipuu toisen ihmisen luo. Koreografian on tehnyt Riia Kivimäki.

– Olemme hyvässä kunnossa. Puoli vuotta on jo harjoiteltu ohjelmaa. Joka treenissä on hyvä meininki. Treenaamme hyvällä huumorilla kovaa, muttei totisesti, Luoto sanoo.

– Tytöt nauttivat matolla olemisesta ja hetkestä. Se näkyy heidän voimistelussaan, sitä on ilo katsella, Penttilä kertoo.

Joukkuevoimistelun EM-kisoissa on mukana neljä suomalaisjoukkuetta, joista kaksi pääsee sunnuntain finaaliin. Glorian, Minettien ja OVO Teamin lisäksi mukana on jyväskyläläinen Sirius. Naisten sarjaan osallistuu 19 joukkuetta kahdeksasta eri maasta. Minetit voimisteli viime vuonna MM-hopeaa ja EM-hopeaa edellisissä kisoissa kaksi vuotta sitten. Tällä kaudella Minetit on voittanut molemmat maailmancupin kilpailut.

Gloria on ollut EM-kisoissa kaksi kertaa, mutta nyt tavoite on olla finaalissa ja mitaleilla. Vappuna joukkue sijoittui maailmancupissa toiseksi. Venäjän poissaollessa Suomella on kotikisoissa hyvä mahdollisuus napata kaksi mitalia.

– Me lähdemme haastamaan hallitsevaa maailmanmestaria Bulgariaa ja muita Suomen joukkueita. Voitto on tavoitteena, Penttilä toteaa päättäväisesti.

– Tavoitteena on tehdä entistä siistimpää, tarkempaa ja ilmaisultaan vahvempaa suoritusta, joka riittäisi entistä kirkkaampaan mitaliin. Hyvillä fiiliksillä ja positiivisella kannustuksella, Luoto hymyilee