Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Golfkenttien työoloissa on havaittu puutteita, tiedottaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Muun muassa uusien työntekijöiden perehdytyksen todettiin olevan osin heikkoa.
Työsuojeluviranomainen teki tarkastuksia viime vuonna Etelä-Suomen alueella 37 golfkentällä. Työn vaarojen selvitys ja arviointi oli kokonaan tekemättä 21 golfkentällä.
Työntekijöiden perehdytyksen ja opastuksen puutteiden korjaamista varten annettiin toimintaohje kymmenellä tarkastuksella.
Yle kerää kokemuksia kesätöihin perehdyttämisestä juttua varten. Alla olevalla lomakkeella voit kertoa, oletko saanut kesätöissäsi riittävän perehdytyksen työtehtäviisi ja miten hyvä tai mahdollisesti puutteellinen perehdytys on vaikuttanut työntekoon.
Avin golfkentille tekevät tarkastukset eivät rajautuneet vain kesätyöntekijöiden työoloihin.
Avi havaitsi, että huomauttamista oli myös golfkentillä käytettävissä työvälineissä. Esimerkiksi työpaikalla käytettävistä koneista tai laitteista saattoi puuttua asianmukaiset suojat sekä niiden työntekijän terveydelle aiheuttamaa vaaraa ei ollut osattu tunnistaa ja arvioida.
– Golfkentillä työskentelee paljon nuoria työntekijöitä, joten perehdytykseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Golfkentillä on sattunut työtapaturmia työvälineiden ja koneiden käytön yhteydessä, muun muassa ruohonleikkurin kanssa, sanoo ylitarkastaja Sami Kajander Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta tiedotteessa.
Muut puutteet liittyivät muun muassa työpaikan työsuojelun yhteistoimintaan, työterveyshuollon työpaikkaselvityksiin, työtapaturmien torjuntaan sekä kemikaalien säilytykseen ja varastointiin, tiedotteessa kerrotaan.