Monta viikkoa jatkunut koivun runsas kukinta on saanut koivun siitepölylle vähänkään allergiset oireilemaan tänä keväänä.
Herkimmin raudus- ja hieskoivuille allergiset ovat saaneet oireita mahdollisesti jo huhtikuussa. Nyt myös ne, joilla nenä ei siitepölyn takia vuoda ja aivastaminen ei vaivaa niin herkästi, ovat saaneet oireita.
Siitepölykausi on ollut hankala, koska koivulle allergiset ovat usein myös herkkiä lepän ja pähkinäpuun siitepölylle. Näitä on tullut jo varhain keväällä Itämeren yli.
– Koivun siitepölyä on nyt hirveästi, kun lämpö sai kukinnan räjähtämään, sanoo allergia-asiantuntija Katariina Ijäs allergia-, iho- ja astmaliittosta.
Koivun siitepöly aiheuttaa eniten allergiaoireita suomalaisille.
Eniten oireileville suositellaan siedätyshoitoa
Koivun kukinta on muutamassa viikossa ohi koko maassa. Kuivan kevään jäljiltä myös sateet helpottavat oireita, etenkin kun kukinta on loppumaisillaan.
Allergia-, iho- ja astmaliitto suosittelee varsinkin niitä, jotka ovat kärsineet tänä keväänä paljon ja muutenkin ovat herkempiä siitepölyille, aloittamaan siedätyshoidon kesän jälkeen.
Monissa maissa siedätyshoidot ovat yleisempiä ja niillä voi myös Ijäksen mukaan saada pitkäaikaista apua perinnölliseen allergioita aiheuttavaan alttiuteen.
– Voi olla, että hinta ja hoitoon sitoutuminen vaikuttavat siedätyshoitojen vähäisempään suosioon.
Useamman vuoden kestävä siedätyshoito maksaa muutaman satasen pistoshoidosta vajaan kahden tuhannen reseptillä saatavaan kotona otettavaan tablettiin.
Jos yleislääkkeenä toimiva reseptivapaa antihistamiinilääke ei riitä oireiden taltuttamiseen, Ijäs kehottaa käyttämään lisäksi tarkempia nenäsuihkeita ja silmätippoja.
Allergiaoireita kannattaa Ijäksen mukaan hoitaan myös sen takia, että hoitamattomana ne lisäävät riskiä sairastua mahdollisesti jatkuvampaa hoitoa vaativaan astmaan.
Vuosivaihteluiden takia ensi vuonna koivun kukinta ei välttämättä ole niin runsas kuin tänä vuonna.
26.05.2023 klo 11.53 Jutun tablettisiedätyshoidon kustannusta on täsmennetty.
Katso myös: