Lappeenrantalainen Satu Lipiäinen juoksi viime viikonloppuna Kokkolassa järjestetyssä ultrajuoksutapahtumassa uuden 12 tunnin juoksun naisten maailmanennätyksen. Tulos, 153,6 kilometriä, on luonnollisesti myös uusi naisten Suomen ennätys, mutta siihen tulokseen ei ole Suomessa pystynyt myöskään yksikään mies.
Suomen urheiluliiton mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa nainen on virallisissa yleisurheilulajeissa tehnyt paremman Suomen ennätyksen kuin mies.
– Olen odottanut, että näin voi käydä, koska ultrajuoksussa eivät dominoi ominaisuudet, jotka ovat miehillä parempia. Se ei ole niin nopeus- ja voimatyyppinen laji, vaan siihen vaikuttaa esimerkiksi se, mitä pään sisällä tapahtuu. Se tasavertaista sitä tilannetta, pohtii Lipiäinen.
Pari päivää maaliintulon jälkeen Lipiäinen tunnustaa olevansa väsynyt, mutta kipuja ei juurikaan ole.
– Ei tullut rakkoakaan jalkaan, mutta se on kyllä eka kerta. Olo on kahden vuorokauden jälkeen väsynyt, mutta paikat eivät ole juurikaan kipeät, Lipiäinen kertoo.
Kamppailua pään sisällä
Vaikka lopputulos oli maailmanluokkaa, ei koko 12 tunnin matka edennyt helposti – henkistä kamppailua piti käydä.
– Oli vaiheikas juoksu. Alku lähti vähän nihkeästi käyntiin, tuntui että pää ei oikein päässyt mukaan. Jossain neljän tunnin kohdalla tuntui, ettei tästä tule mitään.
Tässä vaiheessa Lipiäinen pohti jo keskyttämistä.
– Mutta sitten pään sisällä neuvottelin jonkin aikaa ja totesin, että ei tässä nyt keskeytetä, jos ei oikeasti ole mitään ongelmaa, kertaa Lipiäinen juoksuaan.
Lipiäinen harjoittelee osittain samalla tavalla kuin maratoonari. Hän juoksee kahdesti päivässä. Kolme treeniä viikossa on kovempitempoisempia ja kerran viikossa hän juoksee pitemmän lenkin.
– Se on pisimmillään jotain 60 kilometriä, mutta niin pitkiä tulee aika harvoin.
Juosten Ateenasta Peloponnesoksen niemimaan sydämeen Spartaan
12 tunnin ultrajuoksun kilometrimäärät ovat tavalliselle ihmiselle suuria ihmettelyn aiheita. Niin sekin vertaus, että Lipiäinen on parantanut tulostaan kuudessa vuodessa 35 kilometrillä.
Lipiäisellä on nyt suomenmestaruus 50 ja 100 kilometrin, 100 mailin sekä 6 tunnin ja 12 tunnin juoksuissa. Seuraava, vielä isompi unelma on edessä syksyllä.
– 264 kilometriä Ateenasta Spartaan. Joskus 10-vuotiaana bongasin Spartathlonin ja totesin, että tommoinen pitää joskus päästä juoksemaan. Mä lähden nyt toteuttamaan sitä lapsuuden haavetta Kreikkaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna, päättää Lipiäinen.
27-vuotias Lipiäinen on LUT-yliopistosta valmistunut tekniikan tohtori ja työskentelee parhaillaan Lappeenrannassa yliopiston tutkijana. Lähes yhdeksän kilometrin työmatkansa Lipiäinen hyvin usein tekee juosten.
Lipiäinen edustaa joensuulaista Ultrajuoksuseura Sisua.