Ilman lääkärin lähetettä ostettavat laboratoriotutkimukset kasvattavat suosiotaan.
Esimerkiksi Terveystalo on myynyt kuluttajille erilaisia laboratoriotestauksia lähes kymmenen vuoden ajan.
Viime vuosina kysyntä on voimistunut.
– Noin viiden vuoden ajan olemme nähneet, että ilman lähetettä hankittavien laboratoripalveluiden liikevaihto on kaksinkertaistunut joka vuosi, kertoo diagnostiikan johtaja Eeva Nyberg-Oksanen Terveystalosta.
Yhä useampi haluaa testauttaa esimerkiksi kolesteroliarvonsa, D-vitamiinitasonsa tai varastorauta- eli ferritiinitasonsa oma-aloitteisesti ilman lääkärissä käyntiä.
Oma terveydentila kiinnostaa
Yksi syy ilman lähetettä tehtävien laboratoriotestien suosioon voi olla ihmisten kasvava kiinnostus omaan hyvinvointiin.
– Omasta terveydentilasta halutaan tietää enemmän asioita. Esimerkiksi terveystarkastuspaketit ovat aika kiinnostava hankinta, sanoo aluejohtaja Sarianna Markkula Synlabista.
Veriarvojaan testauttavat kaikenikäiset. Varttuneemmat ihmiset seuraavat esimerkiksi elintapasairausten takia kolesteroliarvojaan.
Nuorilla aikuisilla taas korostuvat ravitsemukselliset tekijät.
– Esimerkiksi kasvisruokavaliota noudattavat nuoret ovat kiinnostuneita testauttamaan ferritiiniarvonsa sekä sen, saavatko he riittävästi B12-vitamiinia, kertoo Eeva Nyberg-Oksanen Terveystalosta.
Lähetteettömät laboratoriotutkimukset voivat helpottaa oman terveydentilan seurantaa muun muassa elämäntapamuutosten yhteydessä.
Liian pitkälle meneviä tulkintoja niistä ei ilman terveydenhoidon ammattiosaamista silti saisi tehdä. Esimerkiksi lääkärin pitkäaikaissairauteen määräämää lääkitystä ei pidä muuttaa omin päin.
Pieni, mutta kasvava osa liikevaihtoa
Kasvavasta kysynnästä huolimatta yksityisten ihmisten ostamien laboratoriotestien osuus yritysten liikevaihdosta on silti edelleen maltillinen.
– Kyse on muutamista prosenteista. Toisaalta palvelu on yksi eniten kasvavista, sanoo Eeva Nyberg-Oksanen Suomen Terveystalosta.
Terveystalolla on toimipisteitä koko maassa yli 300. Laboratoriotutkimuksia on tarjolla 200 toimipisteessä.
Synlabilla on puolestaan 30 toimipaikkaa. Yhden yritys avasi keväällä 2023 Mikkeliin. Yritys myy laboratoriopalveluita pääasiassa yritysasiakkaille, mutta tarjoaa kuluttajille tiettyjä laboratoriotestejä ilman lähetettä.
– Yksityishenkiöiden osuus on merkittävä, sanoo aluejohtaja Sarianna Markkula.
Oletko sinä ostanut laboratoriotestejä ilman lähetettä? Voit keskustella aiheesta 30.5. klo 23.00 saakka.