Valtteri Bottas kertoo Ylelle yksinkertaisen syyn heikkoon alkukauteensa – näkee itsensä mukana autojätin paluussa: ”Haluan voittaa”

Valtteri Bottas on tällä viikolla käymässä Suomessa, kun hän kilpailee kansainvälisessä sorapyöräilytapahtumassa. Suomen tämän hetken ainoan F1-kuljettajan alkukausi on ollut todella vaikea.

Valtteri Bottas näkee itsensä Audin F1-auton ratissa 2026: "Miksi ei?"
  • Roope Visuri

Valtteri Bottaksen F1-alkukausi on ollut todella vaikea. Suomalaiskuljettaja ylsi Bahrainin avauskilpailussa pisteille, mutta sen jälkeen on ollut erittäin haastavaa.

Suomalaiskonkari on päätynyt ajamaan häntäpäässä ja tullut useamman kerran maaliin viimeisten joukossa. Näin kävi myös viikko sitten Barcelonassa, kun Bottas oli maalissa viimeistä edellinen eli 19:s.

Bottas avasi perjantaina Yle Urheilulle hankalan alkukautensa taustoja.

– Yksi simppeli asia on, että monet muut tiimit ovat pystyneet kehittämään talven aikana autoaan enemmän. Näimme mielestäni kuitenkin valoa tunnelin päässä Barcelonassa. Paikoin vauhti oli ihan hyvää. Kisassa valitettavasti minulla oli vaurioitunut auto, Bottas kuvailee.

Kilpailujen jälkeen Bottakselta on useasti haastatteluissa kuultu, ettei hän tiedä, mistä heikompi vauhti johtuu. Kuinka vaikeaa henkisesti on ollut ajaa peräpäässsä?

– On tietysti aina haastavampaa, kun ei yllä hakemiinsa tuloksiin. Tilanne on sama tiimille sekä kuljettajille. Kaikki on yleensä helpompaa, kun pääsee tavoitteisiin, Bottas muotoilee.

Suomalainen vakuuttaa kuitenkin, että motivaatio on korkealla loppukauteen. Hän haluaa päästä takaisin pisteille eli kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon.

– Teemme yhdessä töitä tiiminä. Motivaationa on se, että pääsee takaisin sinne, missä haluaa olla, Bottas korostaa.

Bottas ajaa nyt toista kauttaan Alfa Romeolla menestystalli Mercedeksellä vietettyjen vuosien jälkeen.

Alfa Romeon nimellä kulkevaa tallia pyörittää kuitenkin pitkäaikainen F1-tiimi Sauber. Alfa Romeon nimi on katoamassa F1-sarjasta tämän kauden päätteeksi, kun Alfa Romeon ja sveitsiläisen Sauberin yhteistyö päättyy.

Sveitsissä valmistaudutaan kuitenkin jatkuvasti seuraavaan askeleeseen, kun saksalaisen autojätin Volkswagenin merkeistä Audi palaa F1-sarjaan. Sauberista tulee vuonna 2026 Audin tehdastiimi.

Yksi osoitus tulevaisuudesta nähtiin aiemmin tällä viikolla, kun Sauber tiedotti uudesta teknisestä johtajasta. McLarenilla aiemmin vastaavassa roolissa ollut James Key hyppää tehtävään syyskuun alussa. Tiimin tiedotteessa kerrottiin, että palkkauksen taustalla on Audin tulo sarjaan.

Bottas täyttää 37 vuotta vuonna 2026, mutta voisi nähdä itsensä Audin ratissa.

– Miksi ei? Minulla on vielä monta vuotta jäljellä tässä lajissa. Minulla on paljon annettavaa. Haluan päästä takaisin palkintokorokkeelle ja voittaa. Sitä tässä haetaan. Yritetään katsoa pitkällä tähtäimellä. Tuo voisi olla mielenkiintoinen mahdollisuus, kymmenkertainen F1-osakilpailuvoittaja sanoo.

Valtteri Bottas ja Tiffany Cromwell Lahdessa perjantaina.
Valtteri Bottas puolisonsa Tiffany Cromwellin kanssa perjantaina Lahdessa. Kuva: All Over Press

Pyöräily auttaa nollaamaan ajatuksia

Valtteri Bottas on piipahtamassa Suomessa, kun hän kilpailee Päijät-Hämeessä sorapyöräilytapahtumassa. Bottas ja hänen ammattipyöräilijäpuolisonsa Tiffany Cromwell ovat olleet mukana tekemässä tapahtumaa, johon osallistuu noin 900 pyöräilijää eri kilpailuihin.

Bottas on mukana 77 kilometrin kilpailussa. Sattumoisin 77 on myös hänen kilpailunumeronsa varsinaisen ammatin eli formula 1:n puolella.

– Ehkä sitä vähän harkittiin, kun suunnittelimme matkoja. Se on keskimatka täällä. Pisin ajomatka on 177 kilometriä. Siihen en lähtenyt, kun on omat kilpailut ensi viikonloppuna Montrealissa. En ehtisi palautua sinne, Bottas kertoo.

Pyöräilystä on tullut suomalaiselle suuri intohimo. F1-kuljettaja kertoo nollaavansa sen avulla ajatuksiaan ja purkavansa tilanteita hektisessä arjessa. Lauantain kilpailuunkin hän haluaa lähteä ensisijaisesti nauttimaan, koska lajissa on hänelle kyse myös siitä.

– Haluan nauttia koko päivästä. Haluan nähdä, että ihmisillä on hauskaa. Mutta jos puhutaan tuloksista, niin haluan olla palkintokorokkeella, Bottas päättää ja kääntyy vielä lopuksi huippu-urheilijan mielentilaan.

Päivitetty 13.6. kello 12.55. Bottaksella on neljä MM-pistettä, ei kaksi.