Kisa keskustan johtotehtävistä tiivistyy entisestään. Kiinteistöomistajien ja rakennuttajien etujärjestön Raklin yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho, 37, sanoo Ylen haastattelussa lähtevänsä keskustan puoluesihteerikisaan mukaan.
– Minulla on keskustan puoluesihteeriksi sopivaa järjestöjohtamisen kokemusta ja tunnen keskustaliikkeen läpikotaisin. Minulla on myös intohimoista aatteen paloa, Siika-aho listaa syitä ehdokkuudelle.
Siika-aho on toiminut keskustassa lähes kymmenen vuotta. Ura puolueessa lähti liikkeelle keskustanuorten pääsihteerin tehtävästä ja viime hallituskaudet hän toiminut elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) erityisavustajana.
Siika-aho kuvaa puoluesihteerin tehtävää ”puolueen talonmieheksi”, joka pitää paikat kunnossa ja kuuntelee kenttäväen viestejä puolueen linjasta.
– Aistin, että keskustaväki kaipaa talonmiestä puolueelle. He odottavat kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, että puolueen toiminnalla olisi jälleen syy ja tarkoitus.
Puolueen talonmiehen tehtävänkuvaukseen Siika-ahon mukaan kuuluu puitteiden rakentaminen sille, että puolueen sisällä voidaan käydä keskustelua puolueen suunnasta.
Puoluesihteerin pitää jalostaa keskustalaisten viestit kokonaisuudeksi, jonka puoluejohto voi ottaa huomioon päätöksenteossa.
Tämän takia Siika-aho ei tarkasti määrittele sitä, mihin asioihin puolueen pitää jatkossa keskittyä, jotta puolue voi nousta kannatusalhosta.
”Keskustalaiset eivät ole luovuttaneet”
Keskusta kyntää tällä hetkellä syvällä. Puolueen eduskuntaryhmä kutistui kevään eduskuntavaalien jälkeen pienimmäksi sataan vuoteen, mikä on viitoittanut puolueen tietä oppositioon.
Siika-aho on kesän aikana kiertänyt Suomea ja kuunnellut keskustalaisten mietteitä puolueen tilasta.
– Keskustalaiset eivät ole luovuttaneet, päinvastoin. Keskustalaiset odottavat sitä, että he pääsisivät jälleen käsiksi tekemiseen.
Keskustasta on puhuttu auringonlaskun puolueena vuosikymmeniä. Tällä on tarkoitettu sitä, että muuttoliikkeen takia mahtipuolueen kannatus putoaa pysyvästi totuttua matalammalle tasolle.
Puolueen entinen puoluesihteeri ja pitkäaikainen kansanedustaja Seppo Kääriäinen kuvasi Ilta-Sanomille pian eduskuntavaalien jälkeen, että puolue kamppailee olemassaolostaan.
– Tämä viesti on otettava hyvin vakavasti, mutta ei pidä sortua ajattelemaan, että tämä olisi kohtalo. Kääriäinen varmasti halusi herätellä puolueen väkeä, Siika-aho sanoo.
Siika-ahon mukaan puolue ei myöskään saa sortua yltiöoptimismiin siinä, että kannatusalhosta noustaisiin helposti. Liikkuvien äänestäjien määrä on trendinomaisesti noussut ja jokaisen äänen eteen pitää nähdä vaivaa.
Siika-aho ei vielä avaa sitä, millä tavalla keskusta lähtee haastamaan Säätytalolla olevia puolueita, jos ja kun ne saavat hallituksen muodostettua.
– Jokainen valistunut yhteiskunnallisten asioiden seuraaja voi jo aavistaa, mistä aiheet ja teemat voisi löytyä. Ja väitän, ettei niiden löytäminen ole kovin vaikeaa.
Keskusta haluaa odottaa hallitusohjelman julkistamista ennen kuin se alkaa perata hallituksen tekemistä tarkemmin.
”Oppositioon meneminen on oikea ratkaisu”
Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon vetämät hallitusneuvottelut ovat kestäneet toiseksi pisimpään Suomen historiassa. Käynnissä olevien neuvotteluiden eteen kiilaa vain Urho Kekkosen kolmannen hallituksen muodostaminen, joka kesti 79 päivää vuonna 1951.
Siika-aho arvioi, että pitkään kestäneiden neuvotteluiden syynä ovat mielikuvat ja odotukset, joita hallitusneuvotteluissa mukana olevat puolueet ovat luoneet. Suurien odotusten ongelma yleensä on se, että niitä on vaikea lunastaa.
Vaikeat neuvottelut ovat puolestaan nostaneet pinnalle kysymyksen siitä, voisiko keskusta olla houkuteltavissa jälleen hallitukseen. Varsinkin RKP:ssä on pelätty, että puolue voisi menettää paikkansa hallituksessa, jos tämä heittäytyy liian vaikeaksi neuvotteluissa.
– Keskustan johto ja puolue sanoi sen selvällä suomen kielellä, että tiemme vie oppositioon ja piste. Keskusta teki oikean ratkaisun ja sitä itsekin tuen.
Puoluesihteerikisaan ovat ennen Siika-ahoa ilmoittautuneet espoolainen yrittäjä Tea Saarniala ja Ajatuspaja Alkion tutkimuspäällikkö Pauliina Maukonen.
Spekulaatioissa on ollut mukana myös pitkäaikainen kansanedustaja Juha Rehula, Suomen Kylien toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto, EU-parlamenttiavustaja Petri Neittaanmäki.
Siika-aho toivoo hyvähenkistä kisaa, jossa pidetään puolueen etu keskiössä. Keskusta pitää puoluekokouksen syyskuussa Turussa.
Herättikö artikkeli ajatuksia? Voit kommentoida sitä keskiviikkoon 14.6.2023 kello 23 asti.