Etelä-Suomen rannikolla on saattanut tällä viikolla olla näkyvissä tavallista enemmän kivikkoa ja kalliota.
Vetäytynyt rantaviiva johtuu meteorologi Nina Karuston mukaan korkeapaineesta. Merenpinta on tällä hetkellä noin 20–30 senttimetriä tavanomaista matalammalla.
– Korkeapaine tarkoittaa nimensä mukaisesti painavaa ilmaa, eli nyt massailma painaa merta alemmas, Karusto selventää.
Toinen syy on ilmanpaine-erojen tuomat tuulet. Jos tuulen suunta pysyy pitkään samana, se joko nostattaa rannoilla merenpinnan korkeutta tai laskee sitä.
– Luonnossa tämän huomaa siitä, että rannassa tulee vaaleaa pintaa esiin. Myös veneilijät huomaavat nämä usein pian.
Haihtumista ei silmällä huomaa
Koko Pohjois-Euroopan yllä oleva vahva korkeapaineen alue on seurausta lämpimästä säästä. Aurinko haihduttaa merivettä, mutta niin marginaalisesti, että tätä muutosta ei silmällä huomaisi.
– Myös sademäärien vaikutus merenpinnan korkeuteen on hyvin vähäinen, Karusto sanoo.
Merenpinnan korkeudessa voi olla myös alueellisia eroja. Maaston muoto ja virtaukset voivat vaikuttaa eri tavalla.
– Esimerkiksi se, miten erilaisessa saaristossa tuuli pääsee kanavoitumaan tai merituuli-ilmiö vaikuttamaan. Eikä ilmanpaine ole kaikkialla sama.
Merenpinnan korkeutta mitataan havaintoasemilla ympäri rannikkoa. Tulokset löytää Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.
Kariston mukaan tämän hetken tilanne ei ole poikkeuksellinen. Varoitusrajoja ei ole ylitetty.
– Matalasta vedestäkin joskus varoitetaan.