Rovaniemen Palloseura ei hyväksynyt keskiviikkoisessa kokouksessaan Rovaniemen kaupungin laatimaa maksusuunnitelmaehdotusta, joten noin 350 000:nnen euron velka menee kesäkuun lopussa perintään.
Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Junttila sanoo, että mitään RoPS:in väittämiä epäselvyyksiä ei ole, vaan molempien osapuolien vuonna 2014 allekirjoittama vuokrasopimus on pätevä.
– Vuokrasta on sovittu yhdessä ja se on allekirjoitettu molempien osapuolten toimesta. Samat säännöt koskevat kaikkia, sopimuksia pitää noudattaa ja velat pitää maksaa.
Susanna Junttila sanoo, että kaupunki on jo nyt osoittanut pitkämielisyyttä RoPS:ia kohtaan.
– Halusimme antaa mahdollisimman hyvän, usean vuoden maksusuunnitelman RoPS:ille, mutta koska tämä ei käy Rovaniemen Palloseuralle, koko summa menee perintään. Tässä nousee myös kysymys seurojen tasapuolisesta kohtelusta.
Susanne Junttila ei usko, että kaupunginhallitus ottaa RoPS:in vaatimuksia enää käsittelyyn.
– Henki on se, että olemme joustaneet jo paljon ja näemme, että RoPS on tärkeä osa kaupunkia. Jossakin vaiheessa täytyy kuitenkin sanoa, että ei ole enää mahdollista joustaa.
Rovaniemen kaupungin vt. konsernitalouspäällikkö Janne Sandgren sanoo, että saatavat ovat riidattomia ja täytäntöönpanokelpoisia.
Näkemyseron koko on yhteensä 118 000 euroa. RoPS:in mielestä monitoimi- ja pukuhuonetilojen neliöhinta ja neliöiden määrä on laskettu virheellisesti liian suuriksi.
Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.