Monen asuntovelallisen korkorasitus jälleen kasvaa – 12 kuukauden euribor ylitti 4 prosentin rajan

Euriborin nousun taustalla on Euroopan keskuspankin torstainen päätös nostaa ohjauskorkoja prosenttiyksikön neljänneksellä.

Grafiikka näyttää, kuinka vielä vuoden 2022 alussa miinuksella ollut 12 kuukauden euriborkorko on noussut yli neljään prosenttiin. Perjantaina 16. kesäkuuta 12 kuukauden euriborkorko oli 4,020 prosenttia.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle, Samuli Huttunen / Yle
  • Jarmo Koponen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Asuntolainojen suosituimpiin viitekorkoihin kuuluva 12 kuukauden euribor nousi tänään 4,020 prosenttiin.

Käytännössä korkoa vetää ylöspäin Euroopan keskuspankin torstain päätös nostaa keskeistä ohjauskorkoaan, minkä syynä taas on inflaation hillitseminen. Vielä eilen 12 kuukauden euribor oli 3,965 prosenttia.

Mutta kuinka historiallista on, että 12 kuukauden euribor nousi yli neljän prosentin, Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki?

– Eihän me olla vuosiin tätä nähty, mutta kyllä sieltä euroaikojen alkupuolelta löytyy korkeampiakin euriboreja. Nyt on pitkään totuttu matalaan korkotasoon, koska inflaatio oli pitkään niin matalalla.

Eilisessä tiedotustilaisuudessa EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde oli jopa poikkeuksellisen jyrkkäsanainen.

”EKP varmistaa, että ohjauskoroilla pystytään hillitsemään kysyntää riittävästi eikä keskipitkän aikavälin inflaatiovauhdin palautuminen kahden prosentin tavoitteemme mukaiseksi jää liian kauas tulevaisuuteen.”ja että ”Riippuu tilanteen kehityksestä, miten paljon ja kuinka kauan korkoja vielä nostetaan.” [käännökset Suomen Pankki]

– Kyllä näillä lausunnoilla oli vaikutusta siihen, miten rahoitusmarkkinoilla arvioidaan keskuspankin toimia ja korkonäkymiä, sanoo Kuoppamäki.

Hänen mukaansa uusia EKP:n koronnostoja saattaa tulla varsin nopeasti.

– Nyt on vielä odotettavissa, että Euroopan keskuspankki vielä ainakin heinäkuussa nostaa ohjauskorkoa lisää, niin on ymmärrettävää, että markkinakorot ovat nousseet. On täysin mahdollista, että vielä syyskuussa nähdään koronnosto EKP:n toimesta.

Entä miten arvioitte, kuinka korkealle 12 kuukauden euribor sitten tästä vielä voi nousta?

– Hiukan korkeammalle. Tällä hetkellä rahoitusmarkkinoilla ei vielä pidetä varmana sitä, mitä keskuspankki tekee etenkään syyskuun kokouksessa. Meidän omassa ennusteessamme keskuspankki tulee nostamaan ohjauskorkoa vielä syyskuussa. Tämän vuoksi on mahdollista, että euribor nousee vielä hieman nelosen yläpuolelle, mutta en usko 12 kuukauden euriborin nousevan lähellekään viittä prosenttia, Kuoppamäki ennustaa.