Hallitukseen yksi lappilainen: Kaisa Juusosta tulee sosiaali- ja terveysministeri

Perussuomalaiset kertoi ministerivalintansa sunnuntai-iltana.

Jaana Strandman, Kaisa Juuso, Kaisa Garedew ja Sara Seppänen poseeraavat kameralle.
Kaisa Juuso (kuvassa toinen vasemmalta) on uusi sosiaali- ja terveysministeri. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Vesa-Pekka Hiltunen

Toisen kauden lappilaiskansanedustajasta, torniolaisesta Kaisa Juusosta (ps.) tulee sosiaali- ja terveysministeri.

– Isoin ongelma on henkilöstön saatavuus. Meidän täytyy todella panostaa siihen, että teemme hyvän työn ohjelman ja mietimme keinoja, miten saamme henkilöstöä. Tämä on kaiken a ja o, Juuso linjasi päätavoitettaan ministerinä.

Perjantai-iltana Juuso puolestaan kertoi, että hallitus ei ole lopettamassa Kemin ja Savonlinnan sairaaloita.

– Sairaaloiden työnjakoa tullaan hallituskauden aikana kehittämään ministeriön ohjauksessa ja tiiviissä yhteistyössä hyvinvointialueiden ja yhteistoiminta-alueiden kanssa, eikä erilliskorvauksia tulla enää myöntämään, hän totesi.

Vuonna 1960 syntynyt Juuso on koulutukseltaan filosofian kandidaatti ja sairaanhoitaja.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi, että puolue teki ministerivalintansa ehdokkaiden asiaosaamisen perusteella. Juuso oli hallitusneuvotteluissa mukana sote-ryhmässä.

Perussuomalaiset julkistivat ministerivalintansa sunnuntai-iltana. Aiemmin iltapäivällä myös kokoomus kertoi ministerivalintansa. Heikki Autto ei saanut salkkua, vaikka hän oli ennakkokaavioissa korkealla.

Uutista täydennetty kello 19.14 mm. Juuson kommenteilta Länsi-Pohjan keskussairaalasta.