– Tuntuu todella hyvältä, että ihmiset voivat jatkaa rauhassa elämäänsä. Radan toteutumista ei tarvitse miettiä yhtään enempää.
Näin kuvailee tunnelmiaan Tuuli Joensuu nyt, kun suunnitelmat Suomi-radasta on päätetty haudata.
Tuoreesta hallitusohjelmasta selviää, että Tampereen ja Helsingin välillä kulkevan Suomi-radan eli nopean junayhteyden suunnittelua ei jatketa, vaan jäljellä olevat varat palautetaan omistajille.
Sen sijaan lentoratahanketta eli pääradalta Helsinki-Vantaan lentoasemalle koukkaavan raideyhteyden suunnittelua jatketaan.
Päätös otettiin lämpimästi vastaan etenkin Akaassa, jossa suurnopeusradan oli kaavailtu kulkevan Kylmäkosken läpi. Kaupunki ei itse olisi hyötynyt radasta, sillä juna ei olisi pysähtynyt paikkakunnalla.
Suurnopeusrataa aktiivisesti vastustanut Tuuli Joensuu kertoo olevansa helpottunut ja yllättynyt hallituksen päätöksestä.
Rata olis kulkenut Joensuulle ja hänen suvulleen merkityksellisissä maisemissa Kylmäkoskella. Joensuu katsoo, että iso rata olisi pilannut paikan hengen, sillä se olisi halkonut mennessään metsiä ja vesistöjä sekä tuhonnut useiden eläinlajien asuinympäristön.
– Luonto tuskin oli silti syy ratasuunnitelmien peruuntumiselle. Valitettavasti tässä ykkösenä puhuu raha, Joensuu pohtii.
Yle uutisoi viime syksynä Tuuli Joensuun ratavastarinnasta. Lokakuun jälkeen Joensuu kertoo luonnonsuojelupiirien olleen häneen yhteydessä, ja nyt alueella on herätty kartoittamaan kasvi- ja eläinlajien kirjoa.
Joensuu kertoo itse oleensa yhteydessä kaikkiin Akaan valtuutettuihin. Kaupunki ei tukenut enää hankkeen jatkoselvitystäkään.
– Vaikka aina sanotaan, ettei yhden ihmisen kannata huudella, niin kyllä toiminta osoittaa, että nyt kannatti, Tuuli Joensuu pohtii.
Muut hankkeet huolettavat edelleen Lempäälässä
Myös Lempäälän Kuljun omakotiyhdistyksen puheenjohtaja ja alueella asuva Jarkko Lahtinen seurasi suurnopeusrataan liittyvää keskustelua tiiviisti. Suunnitelmalinjauksessa rata olisi vedetty aivan hänen kotinsa vierestä.
– Tämän päätöksen osalta olo on helpottunut. Tälle alueelle on kuitenkin suunnitteilla muitakin hankkeita, ja ne huolestuttavat ihmisiä edelleen, Lahtinen sanoo.
Muilla hankkeilla Lahtinen tarkoittaa suunnitelmia siirtää järjestelyratapiha Tampereelta Lempäälään sekä uuden murskaamon rakentamista.
Etenkin murskaamon toteutuminen toisi Lahtisen mukaan alueelle merkittävän turvallisuushaitan. Raskas liikenne kasvaisi Kuljun asemakylälle ja Kylmäkorventielle, jonka varrella asuu useita lapsiperheitä.
Alueen asukkaat joutuvat Lahtisen mukaan ”roikkumaan löysässä hirressä” vielä vuosia. Odottelu ja epätietoisuus tulevaisuudesta on ikävää.
– Emme tiedä, mitkä asiat menevät eteenpäin, mikä ratkaisu valitaan ja kenen talon päältä ne menevät. Toivottavasti muutkin hankkeet kuopataan ja annetaan luonnon olla, Jarkko Lahtinen sanoo.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta 22. kesäkuuta kello 23:een saakka.