Uusien autojen kauppa on piristynyt keväästä lähtien Keski-Pohjanmaalla

Uudet autot ovat käyneet Keski-Pohjanmaalla kaupaksi viimevuotista paremmin.

Käytettyjä autoja autoliikkeen pihalla.
Suomen suosituin automerkki on Toyota. Toyota Corollan jälkeen eniten on ostettu Y-mallista Teslaa. Arkistokuva. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
  • Heini Holopainen

Uusien autojen kauppa on kesän mittaan entisestään vilkastunut Keski-Pohjanmaalla.

Toukokuussa Autoalan Tiedotuskeskus kertoi, että henkilöautojen ensirekisteröinti lisääntyi muuta maata enemmän Keski-Pohjanmaalla.

Tammi-toukokuussa uusien autojen kauppa maakunnassa oli kasvanut edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 12 prosenttia.

Tammi-kesäkuussa nousu oli 14,3 prosenttia eli saman verran kuin Uudellamaalla ja liki kaksinkertainen määrä maan keskiarvoon verrattuna. Monessa maakunnassa kasvua ei ole ollut ollenkaan.

Keski-Pohjanmaalla tosin myytyjen autojen kappalemäärät ovat vaatimattomia, maakunnassa on tänä vuonna myyty runsaat 500 kaikenlaista uutta ajoneuvoa, kun taas Uudellamaalla vajaat 28 000.

Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan Keski-Pohjanmaalla kasvoi tammi-kesäkuussa edellisvuotiseen verrattuna erityisesti uusien pakettiautojen kauppa, 19,6 %, kun taas uusia matkailuautoja myytiin liki kolmanneksen vähemmän kuin edellisvuoden tammi-kesäkuussa.