Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen päätti tänään nelipäiväisen Kiinan-vierailunsa.
Tapaamisellaan Kiinan varapääministeri He Lifengin kanssa hän korosti maiden välisen yhteistyön merkitystä ja ilmaisi, että ”maailmassa on tilaa molemmille suurvalloille”.
Kyseessä oli jo toinen ministeritason vierailu lyhyen ajan sisään. Yhdysvaltojen ulkoministeri Anthony Blinken tapasi Kiinan johtajan Xi Jinpingin Pekingissä kesäkuussa.
”On tärkeää, että Kiina ja Yhdysvallat ovat puheväleissä”
Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen suhde on viime vuosina ollut jännitteinen. Suurvaltojen välejä ovat kiristäneet muun muassa Taiwanin tilanne, kauppasuhteet ja ihmisoikeuskysymykset.
Ovatko Kiinan ja Yhdysvaltojen välit lämpenemässä?
– Kyllä tässä on aallonpohjasta tultu selvästi ylöspäin, sanoo Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto.
Aallonpohjalla hän viittaa Kiinan niin sanottuun vakoilupalloon, joka ammuttiin alas helmikuussa Yhdysvalloissa.
– Sen jälkeen oli hetki, jolloin maiden välillä ei ollut korkeamman tason diplomaattista vuorovaikutusta lainkaan ja se on aina huolestuttavaa tällaisessa maailmantilanteessa, jossa on jännitteitä. Silloin juuri viranomaisten pitäisi tehdä yhteistyötä. Ilman puheyhteyttä tilanteet voivat eskaloitua, Kuusisto jatkaa.
Samaa mieltä on Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu, jonka mukaan viime kuukaudet Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä ovat olleet selvästi alkuvuotta rauhallisempia.
– Tuntuu, että molemmat osapuolet näkevät yhteistyön merkityksen, kun puhutaan esimerkiksi ilmastomuutoksen torjumisesta. On tärkeää, että näiden maiden välillä säilyy keskusteluyhteys, Koivu sanoo.
Kuusisto suhtautuu suurvaltojen väleihin kuitenkin varauksellisesti. Hän ei vetäisi suuria johtopäätöksiä kesän työvierailuista. Riskiä lyhyen aikavälin suoralle konfliktille ne kuitenkin hänen mukaansa pienentävät.
Vierailu ei juuri heilauttanut maailmantaloutta
Yellen sanoi vierailullaan, että Yhdysvallat ei halua irtautua Kiinasta. Hänen mukaansa se olisi ”katastrofi Kiinan, Yhdysvaltojen ja koko maailman kannalta”.
Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu ei näe suurvaltojen lähentymisellä dramaattista vaikutusta maailmantalouteen, ainakaan vielä.
– Maailman rahoitusmarkkinat seuraavat tarkasti inflaatio- ja korkokehitystä länsimaissa. Kyllä tämä jollain tapaa rauhoittaa ja antaa reaalitalouden yrityksille työrauhaa toimia tilanteessa, jossa maailmantalouden kasvu on ollut niin heikkoa, Koivu sanoo.
Danske Bankin Minna Kuusisto muistuttaa, että Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen, etenkin teknologiaa koskeva kauppasota on ollut käynnissä jo viimeiset kymmenen vuotta.
– Molemmat maat pyrkivät vähentämään riippuvuutta toisistaan etenkin teollisuuden raaka-aineissa ja kriittisessä teknologiassa, jota tarvitaan esimerkiksi puolustusteollisuudessa.
Minkä signaalin Yhdysvaltojen ja Kiinan läheneminen antaa Taiwanin osalta? Voidaanko sen osalta nyt huokaista helpotuksesta?
– Tältä erää ehkä kyllä, mutta ei Kiinan suhtautuminen Taiwaniin ole tästä heti muuttumassa eli kyllä konfliktin uhka säilyy jatkossakin, Kuusisto sanoo.
Geopolitiikka tulee Kuusiston mukaan määrittämään maailmantalouden liikkeitä yhä vahvemmin.
– Kauppaa käydään yhä enemmän samanmielisten valtioiden kanssa ja investoinnit suuntautuvat joko maantieteellisille lähialueille tai niihin maihin, joita pidetään liittolaisina ja jotka edustavat samaa arvomaailmaa.
Kiinan ihmisoikeustilanne nousi pintaan keväällä, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmaisi huhtikuisella Kiinan-vierailullaan, ettei halua antaa niistä oppitunteja.
Jäävätkö ihmisoikeudeudet tässä maailmantilanteessa kaupallisten intressien jalkoihin?
– Nyt näen, että kansallisen turvallisuuden kysymykset ohjaavat pitkälti taloudellisia päätöksiä ja ne menevät taatusti ihmisoikeuskysymysten ohi. Se on tietysti surullinen asia, Kuusisto sanoo.
Kello 22:05 tekstiä korjattu: muutettu valtiovierailut työvierailuiksi.
Videolla Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kuvailee Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteita ulkoministeri Anthony Blinkenin Kiinan-vierailun aikaan.