Eduskunnan keväällä pitkän kansanedustajauran jälkeen jättänyt Toimi Kankaanniemi (ps.) uskoo, että Petteri Orpon hallitus pyrkii pysymään koossa sen hankalasta alkutaipaleesta huolimatta.
Kankaanniemi osallistui keväällä hallitusneuvotteluihin puolueensa edustajana.
Hän arvioi, että hallituksella on erittäin kova halu viedä eteenpäin niitä asioita, jotka hallitusohjelmaan saatiin ”vaivalla kirjattua” viikkokausien neuvottelujen jälkeen.
– Ne, jotka ovat kansalta vallan saaneet, pyrkivät siitä pitämään nyt kiinni, Kankaanniemi toteaa.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen on kolumneissaan arvostellut kovasanaisesti erityisesti RKP:tä. Kankaanniemen mielestä RKP:n pitää nyt päättää, tukeeko se hallitusta.
– Jos se ei halua tukea, niin silloin hallitus kaatuu, hän sanoo.
Vähemmistöhallitus ei Suomessa mahdollinen
Konkaripoliitikko ei usko vähemmistöhallituksen toimintamahdollisuuksiin Suomessa.
Hän sanoo, että tämänhetkisessä tilanteessa oppositiosta ei ole eduskunnassa odotettavissa tukea hallitusohjelman edellyttämille päätöksille.
–– Vähän aikaa se voisi pysyä pystyssä, mutta se olisi jatkuvaa neuvottelemista, hän arvelee.
Monien puoluetovereidensa tavoin
”Julkinen kohu ylimitoitettua”
Kankaanniemi näkee, että julkinen keskustelu, ”myllyttäminen”, on muokannut mielipidettä hallitusta vastaan.
Hän sanoo seuranneensa uutisointia hämmentyneenä ja pitää puolueensa poliitikkojen rasistisista kommenteista noussutta julkista kohua ylimitoitettuna.
– Kun on keskikesä ja uutisköyhää aikaa, tällaiset asiat nousevat hyvin herkästi kohtuuttomaan asemaan julkisuudessa.
– Toki näillä kaikilla syytöksillä on perusteita ja faktoja pohjalla, mutta toisaalta kaikilta meiltä pitkään politiikassa olleilta löytyy pengottavaa ja selvitettävää, hän toteaa.
Pitkän poliitikon uran ensin kristillisten riveissä ja pari viime vaalikautta perussuomalaisena tehneen Kankaanniemen mielestä some ja uutisvälineet ovat ottaneet ylivallan yhteiskunnassa.
Tilanteet kärjistyvät hänen mukaansa usein siksi, että ihmiset eivät ymmärrä, millaista kieltä julkisuudessa voi käyttää.
– Ihmiset eivät välttämättä ajattele ihan loppuun asti, että mitä kannattaa sanoa ja mitä kannattaa kirjoittaa mihinkin.
Tärkeissä asemissa on Kankaanniemen mukaan ihmisiä, jotka ovat tottuneet ”suoraan sanankäyttöön, jota ennen käytettiin jonkin huoltoaseman baarissa”.
–Nyt ne kirjoitetaan julki netissä.