Sipoonkorven kansallispuistoon vievä soratie on yksi Suomen vilkasliikenteisimmistä. Autoja kulkee satoja vuorokaudessa, ja parin päivän rankkasade on ollut armoton. Tiellä on kuoppia, monttuja ja autoa täristäviä nimismiehen kiharoita.
Tien poikki kulkevat kiharat syntyvät, kun autojen pyörät kerta toisensa jälkeen sutivat samoissa kohdissa.
– Toimenpiteitä on tehty pari päivää sitten ja tehdään taas. Mutta pahasti vettynyttä tietä ei kannata höylätä sateella, sanoo kunnossapidosta vastaavan ELY-keskuksen kunnossapitopäällikkö Tuomas Vasama.
Sorateiden varressa asuvat tietävät hyvin, miten nopeasti tien kunto voi muuttua. Tienpitäjän saamasta palautteesta suuri osa koskee nimenomaan sorateitä.
– Välillä ihmisiä korpeaa aika paljon sorateillä ajaminen, mutta me tietysti kannustamme urakoitsijaa ryhtymään sopimuksen mukaisiin toimenpiteisiin, pohtii Vasama.
Sipoonkorvessa kulkeva Knutersintie lasketaan ensimmäisen luokan soratieksi, joka pyritään pitämään hyvässä kunnossa ympäri vuoden. Tiehöylät tulevat tasaamaan pintaa sateen tauottua, ja tarvittaessa tuodaan myös uutta soraa.
Aivan kaikille sorateille höylät eivät lähde yhtä herkästi. Tänä vuonna Suomessa on otettu käyttöön uusi luokitus, jonka mukaan ensimmäiseen luokkaan kuuluvat vain vilkkaat ja verkollisesti merkittävät soratiet.
Kaikki muut tiet kuuluvat perussorateihin, joissa sallitaan hieman enemmän esimerkiksi nimismiehen kiharoita ja kuoppia.
Osalla sorateistä ei liiku enää kukaan
Väylävirasto selvitti sorateiden liikennemääriä vuosien 2008–2020 välillä. Ajoneuvoliikenne on parin vuosikymmenen aikana vähentynyt rajusti, mikä kertoo karulla tavalla maaseudulla tapahtuneesta muutoksesta.
– Vilkkaasta tiestöstä on tullut hiljaisempia tiestöjä. Niiden liikennemäärät ovat tippuneet jopa 30 prosenttia, sanoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.
Kaupungistumisen seurauksena moni maatila on muuttunut vapaa-ajan asunnoksi, ja samalla kyläteiden käyttö on vähentynyt. Liikenne vilkastuu lähinnä kesäisin, kun mökkiläiset palaavat loma-asunnoilleen.
Suomessa on sorateitä 27 000 kilometriä, mikä on 35 prosenttia maantieverkosta. Tieliikenteessä ajettujen kilometrien kokonaismäärästä sorateiden osuus on vain kaksi prosenttia.
Uuden luokituksen mukaisella ensimmäisen luokan soratiellä liikennemäärien on oltava yli 150 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tähän määrään ylletään enää noin 15 prosentilla sorateistä. Sen sijaan lähes 9000 kilometrillä liikkuu vuorokaudessa 50 autoa tai vähemmän.
Osalla ei ensimmäistäkään.
Jarkko Pirisen mukaan vähäliikenteisimmilläkin sorateillä pyritään minimipalvelutasoon, jolloin liikennettä voidaan rajoittaa esimerkiksi painorajoituksilla kelirikkoaikaan. Näin turvataan elintärkeät kuljetukset.
– Sikäli kun määrärahat antavat myöten, niin kyllä. Ajatus on, että pintakunto olisi kaikilla suurin piirtein sama, mutta kalliita rakenteellisia kunnostuksia priorisoidaan.
Tien kunnostusta voi joutua odottamaan vuosikausia, jos liikennemäärät ovat vähentyneet tuntuvasti, eikä tien varrella ole selkeästi käyttäjiä raskaille kuljetuksille. Tällaisia käyttäjiä voivat olla esimerkiksi maatilat tai hakkuuta odottavat metsätilat.
Huolena on, että peruskorjausta joudutaan lykkäämään liian pitkään rahapulan takia.
– Tietä on vaikea saada enää kuntoon, jos siellä ei ole kulutuskerrosta eli mursketta tarpeeksi, eikä tien pintakunto enää pysy peruskunnossapidolla kunnossa, sanoo kunnossapitopäällikkö Tuomas Vasama ELY-keskuksesta.
Teitä ojitetaan ja kavennetaan ilmastonmuutoksen takia
Ilmastonmuutos lisää sorateiden kunnossapidon tarvetta, sillä kelirikkoa esiintyy nykyisin sellaisillakin teillä, joissa sitä ei aiemmin ole ollut. Sulan ajan hoitokaudet ovat pidentyneet ja samalla säiden ääriolosuhteet lisääntyneet.
– Soratielle on aika iso haaste, jos vettä tulee kerralla paljon. Toisaalta jatkuva kuivuuskin aiheuttaa ongelmia, koska tie tarvitsee myös kosteutta pysyäkseen hyvässä kunnossa, pohtii Jarkko Pirinen.
Uusien sorateiden kunnossapito-ohjeiden mukaisesti vilkasliikenteiset ensimmäisen luokan soratiet pyritään tekemään jatkossa leveämmiksi kuin kakkosluokan tiet. Tavoiteleveys on seitsemän metriä, jotta tietä voidaan huoltaa kahdella ajolla.
Leveämpiä teitä kavennetaan kunnostuksen yhteydessä ja samalla ojat kunnostetaan.
– Korkeammassa luokassa tarjotaan parempaa laatua tienkäyttäjille, kun kohtaamisia tulee enemmän, sanoo Tuomas Vasama.
Kunnostuksella parannetaan myös sorateiden resilienssiä, eli sietokykyä. Kunnostetut tiet on suunniteltu sietämään paremmin sään ääri-ilmiöitä, jolloin kelirikosta johtuvat vauriot jäävät pienemmiksi ja tiet palautuvat nopeammin normaaliin kuntoon.
Jos liikenne loppuu, se voi siirtyä tiekunnalle
Sorateiden kunnossapitoon käytetään vuosittain 35–40 miljoonaa euroa, mikä ei kuitenkaan ole riittävästi. Korjausvelka on kasvussa ja kunnostamattomista teistä tulee vähitellen entistä haavoittuvaisempia esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutukselle.
Lähivuosina on väistämättä pohdittava kenelle kuuluu soratien kunnossapito, jos tien varrella ei ole enää vakituista asutusta, metsätiloja tai muutakaan yritystoimintaa. ELY-keskuksissa on jo tunnistettu teitä, joiden olemassaolo ei ole valtion maantienä enää perusteltua.
Yksi vaihtoehto on muuttaa vähäliikenteisimpiä maanteitä yksityisteiksi, ja antaa ne paikallisten tiekuntien ylläpidettäväksi – varsinkin jos valtaosa tien käyttäjistä on mökkiläisiä.
Huoltovarmuuden kannalta kattava sorateiden verkosto tarvitaan kuitenkin haja-asutusalueella jatkossakin, jotta esimerkiksi metsäpalojen sammutus onnistuu tehokkaasti.
