Oma Hämeen chat-palvelusta on saatu hyviä kokemuksia. Palvelu avautui kesäkuun alussa ja kahden ensimmäisen kuukauden aikana yhteydenottoja chatin kautta on tullut noin 1 200.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen digiklinikasta vastaava ylilääkäri Suvi Hämäläinen kertoo, että palvelun käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä, ja ehkä vähän yllättyneitäkin siitä, että sairaanhoitaja voi tarvittaessa siirtää chat-keskustelun myös lääkärille. Tämän ansioista monet asiat hoituvat etänä ilman tarvetta lähteä vastaanotolle.
Hämäläinen kertoo, että kanava on oikein hyvä tietynlaisten pienempien asioiden hoitoon, joissa hoitoon ei tarvita tutkimuksia paikan päällä vastaanotolla. Keskimäärin asiakas on saanut asiansa hoidettua chatin kautta noin minuutissa.
Chat-palvelu ei ole kiireellisiä tapauksia varten
Jonkin verran hämmennystä asiakkaissa on herättänyt se, että chatin kautta ei hoideta kiireellistä hoitoa vaativia asioita eikä ajanvarauksia. Moni on myös kokenut vaikeaksi löytää chat-palvelu Oma Hämeen verkkosivulta.
Hämäläisen mukaan hyvinvointialueella on kova into ja halu kehittää chat-palvelua edelleen. Kehitystyötä tehdään sekä asiakkailta että terveydenhuollon ammattilaisilta saadun palautteen pohjalta.
Ruuhkaisimmat ajat chatissä ovat samat kuin terveysasemilla: maanantait ovat aamusta lähtien halutuinta aikaa neuvojen kysymiseen. Oma Hämeen chat-palvelu löytyy verkkosivujen etusivulta oikeasta alakulmasta. Myös kuvien lähettäminen onnistuu palvelun kautta.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.