Vielä viime maanantaihin asti Ellin ja Esterin lavat pyörivät tuulessa ja tuottivat sähköä. Nyt toinen tuulivoimaloista on purettu niin, että jäljellä on enää betonijalka.
Energiayhtiö Haminan Energia purkaa kaikkiaan kolme tuulivoimalaa. Syynä on se, että varaosien saaminen voimaloihin on heikkoa. Voimaloiden valmistaja tuulivoimayhtiö Winwind meni konkurssiin kymmenen vuotta sitten. Varaosia ei kannattanut teettää muilla valmistajilla.
Voimaloista loppui myös syöttötariffi eli takuuhintajärjestelmä tänä kesänä, jonka jälkeen käyttö ei ole ollut enää kannattavaa.
Yksi voimaloista, Hugo, on jo saatu purettua.
– Purkutyöt ovat menneet hyvin. Ainoastaan kovien tuulien kanssa on ollut haasteita, sanoo Haminan sähköverkkojen suunnittelupäällikkö Jukka Rouhiainen.
Suomessa purettu 50 tuulivoimalaa
Haminan Energian tuulivoimalat otettiin käyttöön vuonna 2010. Käyttöikä olisi pitänyt olla noin 25 vuotta. Elinkaari jäi vain noin puoleen suunnittelusta.
– Suomessa on tilastojen mukaan purettu yhteensä 50 tuulivoimalaa, joista yli puolet ovat Winwindin pystyttämiä, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n operatiivinen johtaja Heidi Paalatie.
Paalatien mukaan Winwind oli edistyksellinen kotimainen tuulivoiman valmistaja. Yhtiön kautta luotiin paljon osaamista tuulivoima-alalle. Sen toiminta oli kuitenkin tappiollista.
– Winwind rakensi pilottivaiheen voimaloita. Niissä tehtiin teknisiä ratkaisuja, joita ei olisi välttämättä teollisen mittakaavan tuotantoon kelpuutettu.
Paalatien mukaan nykyään suuret voimalavalmistajat ovat yhdistäneet voimiaan, eikä vastaava varaosapula todennäköisesti toistuisi yhden toimijan konkurssin takia.
Käyttöikä jopa 35 vuotta
Tuulivoimaloiden käyttöikä on teknologisen kehityksen myötä noussut 15 vuodesta jopa 35 vuoteen saakka.
– Monet puretuista voimaloista ovat myös palvelleet laskennallista käyttöikäänsä selvästi pidempään, sanoo Heidi Paalatie Suomen tuulivoimayhdistyksestä.
Suomessa teollisen kokoluokan tuulivoiman rakentaminen käynnistyi montaa muuta Euroopan maata myöhemmin.
– Kolikon kääntöpuolena on se, että meillä on tällä hetkellä tehokas ja moderni tuulivoimalakanta.
Tuulivoimaan jo varhain panostaneessa Saksassa voimaloiden purkamiset ovat Paalatien mukaan arkipäivää, kun voimalat tulevat käyttöikänsä päähän.
Valtion tuet päättyvät monelta voimalalta
Tuotantotukea eli uusiutuvan energian syöttötariffia alettiin myöntää tuulivoimaloille 2010-luvulla. Monet voimalat ovat Tuulivoimayhdistys ry:n Heidi Paalatien mukaan lähivuosina putoamassa pois tukijärjestelmän piiristä, mikä voi vaikuttaa niiden kannattavuuteen.
– Yli puolet Suomen tuulivoimasta toimii kuitenkin jo tällä hetkellä ilman valtion tukia, sanoo Paalatie.
Haminan Energia ei suunnittele uusia voimaloita purettavien tilalle, vaan alueet on tarkoitus ennallistaa.
Projektipäällikkö Jukka Rouhiainen oli mukana myös aikanaan voimaloiden rakennusprojektissa. Purkaminen harmittaa.
– Onhan tässä kieltämättä pikkaisen haikeat tunnelmat, toteaa Rouhiainen.