Näet Yle-sovelluksesta ja Ylen nettisivuilta tuoreeltaan Susijengin otteluiden ja Lauri Markkasen kohokohdat MM-kisoissa. Suomi kohtaa seuraavaksi Japanin sunnuntaina kello 15.10 alkaen.
OKINAWA.
12 vuotta sitten Alex Murphy oli kuuma nimi Yhdysvaltojen koripallossa. Hän kuului joissain arvioissa jopa kymmenen parhaan joukkoon vuonna 2012 yliopistonsa aloittavista. Murphyn perässä olivat lukuisat huippuyliopistot.
Amerikkalaisen isän ja suomalaisen äidin poika valitsi lopulta Duken. Murphy päätti aloittaa yliopistossa vielä vuotta aikaisemmin kuin normaalisti. Duke on menestysjoukkue, jota luotsasi yksi kaikkien koripallovalmentajista Mike Krzyzewski.
Vuotta yliopistopäätöstään myöhemmin, kesällä 2012, Murphy pelasi ensimmäistä kertaa nuorten maajoukkueessa Suomen paidassa. Hän oli Suomen paras korintekijä alle 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisoissa. Tänä syksynä Murphy on kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa pelaamassa Susijengin paidassa arvokisoissa.
Mitä oikein tapahtui? Miksi huippulupauksella kesti ensimmäisestä maajoukkuekutsusta niin pitkään ennen kuin arvokisakutsu tuli?
Lyhyt vastaus on, että loukkaantumisia ja huonoa tuuria. Jo yhdessä ensimmäisistä harjoituksista Murphy sai aivotärähdyksen. Tulokaskaudesta tuli vaikea. Seuraavana vuotena Murphy päätti uudesta käänteestä. Hän siirtyi toiseen huippuyliopistoon Floridaan.
Se oli ollut laiturin toinen suosikkipaikoista, kun Murphy valitsi ensimmäisen kerran yliopistoaan. Hienon ensimmäisen Florida-kauden jälkeen toisen kauden alussa jalkapohjaan tuli jännekalvon rappeuma, plantaarifaskiitti. Uusi jalkavamma tuli sitten heti seuraavan kauden alussa. Murphy ei pelannut enää kuin yhden ottelun Floridassa.
Hän ei kuitenkaan halunnut lopettaa yliopistopelejä näihin loukkaantumisiin. Murphy päätti hakea poikkeuslupaa kuudennelle pelivuodelle ja sai sen. Hän päätti yliopistovuodet Northeasternin yliopistossa mallikkaaseen kauteen.
Ammattilaisuransa Murphy pääsi aloittamaan Suomessa Joensuun Kataja Basketissa. Loukkaantumiset sotkivat jälleen pelaamista. Tie jatkui silti eteenpäin Unkarin pääsarjaan ennen kuin tuli kunnollinen stoppi.
Murphy sai taas jalkavamman heti syyskaudella. Hän lähti marraskuussa sopimuksensa purkamisen jälkeen takaisin Yhdysvaltoihin kotikonnuilleen. Takana oli melkoinen lista erilaisia jalkavammoja: rasitusvammoja, repeämä ja jännekalvon rappeuma.
Päätöksestä lähteä kotiseudulle tuli uralle käänteentekevä hetki.
Murphy vietti loppukauden vanhassa tutussa Floridan yliopistossa kuntouttaen jalkaansa. Hän halusi varmistaa, että jalka kestää koripallon pelaamista paljon pidempään kuin vielä yhden tai kaksi vuotta.
– Oli varmaan paras päätökseni, että tulin Unkarin jälkeen kotiin. Floridassa vietetyn ajan jälkeen minulla on ollut rutiineja. Tuolloin minulla klikkasi. Olen ammattilainen ja minun täytyy pitää huolta kropastani, jotta voin pelata koripalloa huipputasolla, Murphy sanoo.
Murphy oppi, että pelaamiseen liittyy paljon muutakin kuin itse koripallokentäntason toiminta. Rutiineja hän kuvailee useiksi pieniksi asioiksi. Muun muassa joogaa, venyttelyä, hierontaa, ruokavalion parantamista ja jalkojen vahvistamista.
– Kuntoutin jalkoja Floridan yliopiston valmennustiimin kanssa. Ihmiset Floridassa ovat uskomattomia. Olen ikuisesti kiitollinen heille. En vain peliajastani siellä, vaan erityisesti myös tuosta ajasta. He sallivat minun tulla takaisin ja tehdä kaikki kuntoutumisjutut siellä, Murphy kiittelee.
Perheen merkitys valtava
Nyt ura on kääntynyt jälleen uusille raiteille. Kaksi edelliskautta Japanissa pelannut rymistelijä teki juuri ennen MM-kisoja sopimuksen perinteikkääseen seuraan Estudiantesiin Espanjan kakkostasolle.
Uransa vaikeimmilla hetkillä Murphy sai tukea myös perheeltään. Alex Murphy on erittäin läheinen muun perheensä, veljiensä Erikin ja Tomasin sekä vanhempiensa Jayn ja Päivin kanssa.
Susijengissä muun muassa vuoden 2014 MM-joukkueesta ja vuoden 2017 EM-kotikisoista tuttu Erik Murphy pelaa edelleen Japanissa. Hän ja Päivi-äiti saapuivat paikan päälle Okinawalle katsomaan Alexin arvokisadebyyttiä Susijengissä.
Murphyn mukaan perheen merkitys on hänelle valtava.
– On erityistä, että Erik ja äitini ovat tulleet tänne. Se on tehnyt tästä viikosta vielä hienomman, Murphy sanoo.
Hän kuvailee perheenjäseniään elämänsä tärkeimmiksi ihmisiksi.
– Kun asiat menevät vaikeiksi, nojaan perheeseeni. Rakastan kaikkia neljää perheenjäsentäni. Olemme todella läheisiä. Olemme kuin parhaita ystäviä ja viestittelemme koko ajan.
Loukkaantumiskierteen katkeamisen jälkeen nähtiin myös kahden veljen unelmien täyttymys, kun Erik ja Alex Murphy pelasivat samassa joukkueessa Japanin toiseksi korkeimmalla tasolla Fukushima Firebondsissa.
– Se oli uskomatonta. Olimme puhuneet yhdessä pelaamisesta monta vuotta. Pelasimme samassa joukkueessa lukiossa. Juttelimme aina, että jos tulee mahdollisuus pelata yhdessä, se olisi hienoa. Vaikka ihan samassa maassakin, eikä välttämättä samassa joukkueessa. Tuo kausi oli hieno, Murphy sanoo.
”MM-kisat voivat olla kerran elämässä -kokemus”
Viime vuonna Alex Murphy teki vielä henkilökohtaisen päätöksen vetäytyä pois maajoukkueringistä kohti EM-kisoja. Hän on perustellut asiaa muun muassa niin, että halusi saada uuden sopimuksen Japaniin.
– Kun maajoukkueleirin alkuun oli pari viikkoa kesä-heinäkuun taitteessa, piti luottaa omaan vaistoon. Tein sen siksi. Toki pohdin asiaa paljon, mutta päätöksessä oli kyse vaistosta. Se tuntui oikealta ratkaisulta, Murphy perustelee reilu vuosi myöhemmin ratkaisuaan.
Nyt elämä on heitellyt sen verran, että Murphy kohtaa maajoukkuepaidassa sunnuntaina Japanin Okinawassa. Hallissa, jossa hän pelasi viime kaudella tulevaa Japanin mestaria vastaan. Murphy tietää varsin hyvin Japanin maajoukkueen vahvuudet.
– Japanilaiset ovat taitavia ja pelaavat nopeasti korista. He käyttävät nopeuttaan edukseen. Heidän peliänsä on hauskaa katsoa, Murphy kuvailee.
Nyt 30-vuotias Murphy uskoo, että ei ole vielä pelannut uransa parasta koripalloaan. Ennen tulevaa seurajoukkuekautta keskittyminen on silti vain ja ainoastaan Susijengissä.
– Totta kai toivomme, että pelaamme vielä MM-kisoissa, mutta ei sitä koskaan tiedä. Tämä voi olla kerran elämässä -kokemus. Yritän ottaa kaiken irti tästä. Olen todella kiitollinen siitä, missä olen nyt, Murphy sanoo.