Kun nuoriso hylättiin, sille tarjottiin hirveästi leluja lohdutukseksi. Nuoriso jäi huoneeseensa leikkimään digimaailmassa, vanhemmat huutelivat välillä syömään.
Kun nuori poistui huoneestaan, hän astui aikuisten toiseen ulottuvuuteen nimeltä IRL. Mutta nettiin ja videopeleihin verrattuna IRL olikin turhauttava paikka. Kaikki oli vaikeampaa ja sekavampaa: videota ei voi vaihtaa jos tylsistyttää, mokaa ei voi ottaa uusiksi, ja oma avatar näyttää nololta.
Nuori olisi tarvinnut ohjeita vanhemmilta, jotka vielä ehtivät elää IRLissä. Mutta mitä me tarjoamme nuorille nykyään eväiksi elämään? Ettei vain seuraavanlaisen dialogin.
”Tota noin”, aloittaa poikkeuksellisen keskustelutaitoinen nuori miehemme vanhemmilleen:
”Tunnen olevani jotenkin sivullinen omassa elämässäni. Minua vaivaa epämääräinen tyytymättömyys. Lapsuuteni on kuollut ja sen mukana kyky tuntea yksinkertaista iloa. Ajelehdin elämässä kuin kuun hedelmätön kuori. Mitähän kannattaisi tehdä?”
”Miltä susta itsestä tuntuu”, vastaa vanhempi: ”Seuraa sydäntäsi!”
”Koen outoa kaipuuta kasvaa mieheksi. Miten mieheksi tullaan?
”Ei siitä kannata paineita ottaa, olet ihan vaan ihminen, tai voit olla nainen tai mikä vaan muu.”
”Nautin yksinäisyydestä, mutta olen kuullut myös sellaisesta kuin yhteisö…”
”Sähän voit olla koko ajan yhteydessä koko maailmaan! Toista se oli meidän nuoruudessa.”
”Joskus tunnen itseni vanhemmaksi kuin sinä.”
”Olet vain oma itsesi ja seuraat sydäntäsi!”
Nuori painaa päänsä: ”Kaikkea on… liikaa.”
”Voi että… Ei kai sulla ole raskasta. En kai ole vaatinut sulta liikaa? Tarvitsetko tällaisia pillereitä? Ota tästä uusi lelu…”
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että nuorena miehenä en olisi tarvinnut lisää sääliä tai leluja. Olisin tarvinnut herättelevän litsarin.
Mihinkään minua ei tarvittu, kaikki oli sallittua ja siten kaikki oli yhdentekevää.
Nuori minä oli surkuhupaisan toimeton otus, joka valvoi yöt, nuokkui päivät, nuokkui läpi nuoruutensa olematta läsnä. Koulu oli helppoa, töitä tai harrastuksia riitti tunti viikossa, ettei pojalta vaadita liikaa.
Vanhaintansseja ei tarvinnut tanssia, inttiä ei tarvinnut käydä, yliopistossa ei kyselty poissaoloja.
Mihinkään minua ei tarvittu, kaikki oli sallittua ja siten kaikki oli yhdentekevää. Haaveilin Kuolleiden runoilijoiden seuran kaltaisesta ankaran sisäoppilaitoksen yhteisöstä, joka olisi asettanut minulle vaativat rajat. Jos minulla olisi ollut tv:n sijasta netti, olisin varmaan hukkunut sinne.
Varmasti monelta nuorelta vaaditaan enemmän kuin minulta. Joiltain liikaakin. Mutta nuori voi kärsiä myös siitä, ettei häneltä vaadita tarpeeksi.
Vaatiminen on nimittäin välittämistä.
Kun toiselta ei vaadi mitään, on luovuttanut hänen suhteensa. Olkoon, ei sinulta onnistu. Sen kun pyyhit älypuhelintasi, sen kun hakkaat pleikkaa ja tattia. Et jaksa istua pulpetissa? Sen kun kävelet ympäri luokkaa ja istut lattialle. Et jaksa keskittyä kirjaan? There’s an app for that. Tuliko liian vaikea koe? Lasketaan taas vaatimustasoa. Pidä vaan se pipokin päässä ruokapöydässä.
Käytännössä opetetaan: Sillä ei ole väliä mitä teet.
Se tarkoittaa: Sinulla ei ole väliä.
Ja se tarkoittaa: Sinua ei tarvita.
Nuoret miehet kaipaavat aikuisia, jotka opettavat heitä elämään ja jotka vaativat heiltä. Ketkä sitä nykyään tekevät? Internetin varaisät.
Jordan Peterson vaatii, että siivoat huoneesi ja kasvat aikuiseksi. Hän tarjoaa nuorille miehille sääntöjä ja velvollisuuksia: Nämä asiat toimivat, elä näin. Pystyt parempaan. Andrew Tate vaatii, ja hänellä on taas omat elämänoppinsa ja omat vaatimuslistansa.
Nuoret miehet kuuntelevat, koska he haluavat oppia miten elämässä kannattaa toimia ja koska tuntuu hyvältä, että edes internetissä joku näkee heidät vaatimisen arvoisena.
Vaatimisen viesti on: Pystyt parempaan.
Se tarkoittaa: Luotan sinuun.
Ja se tarkoittaa: Sinua tarvitaan.
On hienoa, että yhteiskunta pystyy tarjoamaan nuorille niin paljon vapauksia. Mutta on vastuutonta antaa nuorille yhä lisää vapautta, ellei samalla pysty opettamaan, mitä sillä kannattaa tehdä.
Joonas Konstig
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, joka tuskin olisi kirjailija, ellei lukion äikänope olisi vaatinut häntä kirjoittamaan kieliopillisia lauseita ja oppimaan ne pirun pilkkusäännöt. Kiitos ja anteeksi, Arja.
Dialogin nuori mies lainaa ajoittain James Joycea, joka Taiteilijan omakuvassaan kertoo nuoruudenvaiheesta, jolloin hän oli vapaa ja tarpeeton.
Kolumnista voi keskustella 23.9. kello 23.00 saakka.
Hyvin sanotun #Miestenvuoro-kampanjan tavoitteena on nostaa keskusteluun ihmissuhteisiin, pärjäämiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyviä teemoja nuorten miesten näkökulmista. Kampanjaa voi seurata 18.-30.9.2023 useista eri kanavista.