Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään toistamiseen Itä-Ukrainassa tapahtuneista terrorismirikoksista epäillyn Voislav Tordenin säilöönottoa.
Torden vaati vapauttamista, mutta käräjäoikeus ei suostunut siihen. Uudelleen käsittelyn päätös määrättiin salassapidettäväksi.
Torden vaati vapaalle pääsyä edellisen kerran elokuun lopulla. Säilöönottopäätöksen perusteena oli epäily terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta.
Otettiin säilöön jo heinäkuussa
Torden pidätettiin heinäkuun lopulla Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun hän oli matkalla Helsingistä Nizzaan.
Helsingin käräjäoikeus päätti tämän jälkeen Tordenin säilöönotosta. Päätös tehtiin tuolloin ulkomaalaislain perusteella.
Tordenia epäillään terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta ja terroristiryhmän toiminnan tukemisesta Ukrainan Donbasin alueella.
Epäillyt terrorismirikokset tapahtuivat Itä-Ukrainassa Luhanskin ja Donetskin alueilla vuoden 2014 kesäkuun ja vuoden 2015 elokuun välisenä aikana.
Tordenia vaaditaan luovutettavaksi
Ukraina vaatii Suomea luovuttamaan Tordenin. Ukrainan valtakunnansyyttäjänvirasto sai tiedon Tordenin säilöönotosta Suomessa Europolin kautta.
Sotarikoksista epäilty venäläinen uusnatsiryhmä Rusitš puolestaan vaatii Tordenin luovuttamista Venäjälle. Asiasta uutisoi aiemmin venäläislehti Moscow Times.
Venäläisen Meduza-lehden mukaan Torden on itse kiistänyt osallisuutensa terroristiseen toimintaan.
Avustaja: Tordenin henki on uhattuna Ukrainassa
Varatuomari Heikki Lampela uskoo, että Tordenin henki on vaarassa, jos hänet luovutetaan Ukrainaan.
– On turha miettiä, saako hän oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Ennen kuin hän pääsee oikeussaliin, hän on hengetön. Olemme tästä samaa mieltä Voislavin kanssa, sanoo Lampela.
Tordenia jo aiemmissa vaiheissa avustanut lupalakimies Natalia Malgina kertoi elokuussa, että Torden aikoo hakea turvapaikkaa Suomesta.
Lampelan mukaan Tordenin vapauttamista ei vaadita uudelleen lähiaikoina. Hän sanoo, että asia on ajankohtainen sitten, kun säilöönottoaika alkaa vaikuttamaan kohtuuttoman pitkältä.
Lampela toimii käräjäoikeuden määräämänä puolustajana.
Rajavartiolaitos selvitti henkilötiedot
Tordenin aiempi nimi on Jan Igorevich Petrovskiy.
Hän sai oleskeluluvan Suomeen uuden nimen ja vaimon opiskelujen perusteella.
Aiempi henkilöllisyys paljastui heinäkuun kiinniotossa Rajavartiolaitoksen tiedustelutiedon ja kasvovertailun avulla.
Hänellä oli aiemmalla nimellä maahantulokielto Suomeen, sillä EU:n pakotelistalla häntä pidetään venäläisen sotilasryhmän Rusitšin perustajajäsenenä ja yhtenä komentajana.
Tordenia säilytetetään Vantaan vankilassa.
Uutista päivitetty varatuomari Heikki Lampelan kommenteilla klo 14.02.
Katso video elokuussa järjestetyn käräjäoikeuskäsittelyn alusta