Helsingin on kirittävä, jotta se saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä.
Näin toteaa kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki kaupungin tiedotteessa, jossa käydään läpi Helsingin vuoden 2022 ympäristö- ja ilmastotavoitteiden toteutumista.
Helsingin kasvihuonekaasujen päästöt kasvoivat viime vuonna edellisvuodesta 12 prosenttia. Muiden sektorien päästöt pääasiassa pienenivät, mutta kaukolämmön päästöt kasvoivat merkittävästi.
– Energiantuotannossa tarvittavat muutokset ovat mittakaavaltaan isoja, vaikka tässä kohtaa päästökehityksen syyt olivat ulkoisia ja liittyivät Ukrainan sotaan, Sinnemäki sanoo tiedotteessa.
Ensi vuoden raportissa nähdään hänen mukaansa toisen suuntainen liike, sillä Hanasaaren hiilivoimala suljettiin tänä keväänä.
– Sen myötä kaupungin kokonaispäästöt laskevat noin 20 prosenttia. Kaukolämmön iso murros täytyy saada aikaiseksi tämän vuosikymmenen aikana.
Hiilineutraali Helsinki -ohjelma on päivitetty vastaamaan päästöjen vähentämisen kiireellisyyteen, tiedotteessa todetaan. Päästövähennyksiä pyritään saamaan aikaan erityisesti lämmityksessä, liikenteessä ja rakentamisessa.
Toimenpiteitä päivitetään jatkossa vuosittain, jolloin kaupunki pystyy reagoimaan niin tekniikan kehittymiseen, energian hintaan kuin maailmantilanteen muuttumiseen.