Opintolainan nostamiseen kannustava opintotukijärjestelmä lisää taloudellista eriarvoisuutta opiskelijoiden välille. Näin sanoo Danske Bankin henkilöasiakasrahoituksesta vastaava johtaja Sari Takala.
Selvimmin tämä eriarvoisuus ilmenee ensiasunnon ostamisessa. Jos otettuna on jo iso laina, sillä on suora vaikutus mahdolliseen rahoitukseen.
– Opintolainan suuri määrä heikentää mahdollisuutta kerryttää varallisuutta. Joko suoraan lainan takaisinmaksussa tai sitten niin, ettei velallinen pysty saamaan niin paljoa lainaa ensiasuntoon kuin tarvittaisiin, Takala sanoo.
Suuri opintolainataakka tietää korkeampaa kuukausittaista menoerää lainan takaisinmaksun alettua, mikä huomioidaan asuntolainaa haettaessa.
Yle kysyi myös S-ryhmältä, OP:lta ja Nordealta kommenttia siihen, lisääkö lainapainotteisuus taloudellista eriarvoisuutta opiskelijoiden välille.
Pankit eivät kommentoineet asiaa.
– Poliittisten päätösten vaikutukset eriarvoisuuteen on isompi yhteiskunnallinen keskustelu, johon pankin on vaikea ellei mahdoton ottaa kantaa, OP:n vakuudellisen henkilöasiakasrahoituksen tuotepäällikkö Atte Ylä-Mattila kirjoittaa sähköpostivastauksessaan.
Yle kertoi viime viikolla, että opintolainan takaisinmaksuongelmat ovat lisääntyneet tänä vuonna. Se taas johtuu korkojen noususta ja runsaasti kasvaneesta opintovelan määrästä.
Myös opiskelijajärjestöt SYL ja SAMOK ovat olleet huolissaan opiskelijoiden velkatilanteesta.
Jos kotoa ei saa rahallista apua, saako lainaakaan?
Omistusasunto on Suomessa suosituin varallisuuden kerryttämisen muoto. Näin on erityisesti nuorilla.
Danske Bankilta lainaa ensiasuntoa varten saaneista 41 prosentilla on ollut taustalla perheeltä saatu tuki, joko suoraan rahana tai lainan vakuutena.
Jos tätä mahdollisuutta ei ole ja opintolainaa on jo paljon, ei lainaa asuntoa varten välttämättä tipu tai sitä tarjotaan vähemmän.
– Jos opintojen ohella joutuu velkaantumaan jo siinä määrin, että se vaikuttaa asuntolainan saantimahdollisuuteen tulevaisuudessa, lähtökohdat ovat heikommat kuin heillä, jotka ovat velkaantumiselta välttyneet, Takala sanoo.
Asuntorahoitusta haettaessa lasketaan yhteen tulot, menot ja velat.
Suuri opintolainamäärä on Takalan mukaan yleensä suoraan pois haettavan asuntolainan määrästä. Velkamäärä voi vähentää myönnettävää lainaa, jos tulot eivät ole tarpeeksi suuret.
Tämä vaikuttaa erityisesti vasta valmistuneisiin, jotka harvoin ovat tulokehityksensä huipulla.
– Alkutaipaleella maksimi nostettava lainamäärä on myös maltillisempi. Ja vaikutus näkyy suoraan esimerkiksi siinä, millaista asuntoa on mahdollista lähteä omistamaan, Takala sanoo.
Viime vuonna Danske Bankin ensiasunnon ostajista joka viidennellä oli opintovelkaa. OP:n ensiasuntolainaa hakeneista opintolainaa on joka neljännellä ja Nordealla jopa kolmanneksella.
Keskimääräinen ensiasuntolaina on Danske Bankilla noin 188 000 euroa. Opintovelan keskimäärä pankin asuntolainaa hakevilla on puolestaan 13 000 euroa. Opintovelan määrä on siis seitsemän prosenttia keskimääräisen asuntolainan määrästä.
Mitä enemmän opintovelkaa on, sitä heikommat lähtökohdat keskimääräisen asuntolainan saantiin on, jos säästöjä ei ole.
– Suuri opintolainamäärä vähentää keskimääräisen asuntolainan saantimahdollisuutta. Tällöin lainan lisäksi pitäisi olla esimerkiksi vanhempien vakuudellista tai rahallista tukea siihen päälle saman verran. Tai sitten säästöjä, Takala sanoo.
Ilman perheen tai suvun tukea paine opintolainan nostamiseen on suuri. Tämä laittaa valmistuneet opiskelijat eriarvoiseen asemaan tulevaisuutta suunniteltaessa.