”Totta kai aihe on vaikea, koska en halua lisätä vihaa omiani kohtaan. Mutta ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, myös maahanmuuttajataustaisille tytöille ja naisille.”
Näillä sanoilla aktivisti Rojin Birzoi kannustaa Voima-lehden haastattelussa naisia ottamaan maahanmuuttokeskustelun omistajuuden takaisin: muidenkin kuin maahanmuuttoa vastustavien on uskallettava puhua maahanmuuton ongelmista.
Myös ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmed on toistuvasti todennut, että maahanmuuttajayhteisöjen ongelmista ja naisten oikeuksista täytyy puhua.
Ahmed ja Elina Hirvonen kirjoittavat kirjassaan Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin, että on äärimmäisen yksinäistä, jos keskusteluissa kovimpana kuuluu rasistien ääni.
Sen sijaan että keskityttäisiin ongelmien korjaamiseen, pelätään sitä, kenen pussiin poliittisesti pelataan.
Ahmed kuvaa, kuinka on pettynyt siihen, että maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista monesti vain vaietaan:
”Kun vähemmistöyhteisöissä elävät naiset tuovat esiin patriarkaalisiin asenteisiin liittyviä ongelmia, keskustelu herää lähinnä rasistien keskuudessa. Ne, jotka voisivat asettua naisten tueksi, hiljenevät.”
Ahmed arvelee, että hiljaisuus johtuu pelosta – ja politiikasta. Sen sijaan että keskityttäisiin ongelmien korjaamiseen ja ihmisten oikeuksien puolustamiseen, pelätään sitä, kenen pussiin poliittisesti pelataan.
Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa maahanmuuttovastaiset ovat omineet ongelmista puhumisen.
Haluttomuutta ottaa julkisesti kantaa maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin on selitetty sillä, että rasistista ideologiaa ajavat tahot ovat jo pitkään valjastaneet maahanmuuttajayhteisöjen ongelmat oman agendansa ajamiseen.
Tutkija Tuija Saresma kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, miten temppu käytännössä toimii. Kyse on klassisesta kansainvälisen oikeistopopulismin keinosta, jossa rasismia oikeutetaan esimerkiksi feminismin nimissä.
Tässä katsannossa Iltalehden selvitys perussuomalaisten äänestyskäyttäytymisestä ja kannoista naisten oikeuksiin ja tasa-arvoon on kiinnostava.
Perussuomalaiset eivät yleensä ole erityisesti profiloituneet puolustamaan tasa-arvoa ja naisten oikeuksia, oli kyse sitten raiskauslainsäädännöstä, transihmisten oikeuksista tai aborttisääntelystä.
Mutta tasa-arvo-ongelmat tuntuvat kiinnostavan silloin, kun niillä saa vipuvartta kiristää maahanmuuttoasenteita.
Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa maahanmuuttovastaiset ovat omineet ongelmista puhumisen. Muiden osaksi on jäänyt joko myötäily tai sitten yksioikoisen positiiviset avaukset.
Kapean positiiviseen yhtälöön on hyvin hankalaa yhdistää sellaisia vaikeita kysymyksiä kuin fundamentalismi, sukuelinten silpominen tai kunniaan liittyvä väkivalta.
Esimerkiksi avoimuutta ja kansainvälisyyttä on puolustettu talouden kielellä ja toteamalla, että maahanmuutto hyödyttää Suomea; maahanmuutto ja monimuotoisuus tuo menestystä ja parantaa kilpailukykyä!
Tällaiseen kapean positiiviseen yhtälöön on hyvin hankalaa yhdistää sellaisia vaikeita kysymyksiä kuin fundamentalistiset uskontulkinnat, naisen vapauden rajoittaminen, sukuelinten silpominen ja kunniaan liittyvä väkivalta. On koettu vaikeaksi puhua myös työttömyys- ja köyhyysasteesta tai asuinalueiden ja oppimistulosten eriytymisestä leimaamatta maahanmuuttaneita.
Miten näistä asioista sitten pitäisi puhua? Tähänkin etsitään uutta ymmärrystä viikonloppuna Hämeenlinnassa.
Hyvin sanottu -keskustelufestivaali pyrkii parantamaan suomalaista keskustelukulttuuria ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä. Tapahtuman järjestävät muun muassa Yle ja Erätauko-säätiö. Keskustelussa etsitään moniäänisyyttä Erätauko-pelisääntöjen mukaisesti. Yksi säännöistä on etsiä piiloon jääneitä asioita. Tässä muutamia edelläkävijöitä, jotka ovat hienosti tehneet niin ja rikkoneet hiljaisuuden.
Ujuni Ahmedin tarina elämästä somaliyhteisön ankarien sääntöjen ja kantaväestön ennakkoluulojen välissä löytyy paitsi kirjana myös Kansallisteatterin lavalta. Rojin Birzoi avaa vaiettuja ihmisoikeuskysymyksiä Rojin – kapinallinen kurdi -podcastissa. Sara Al Husaini kertoo oman tarinansa pakkoavioliiton pakenemisesta Huono tyttö -kirjassaan. Diamant Salihun kirjat avaavat maahan muuttaneiden miesten vaikeuksia ja rikollisuusvyyhtejä Ruotsin kansankodissa.
Meidän on puhuttava näissä teoksissa kuvatuista ongelmista, mutta tavalla ja käsitteillä, jotka eivät ole äärioikeiston tai maahanmuuttovastaisten valitsemia ja värittämiä.
Puhutaan ihmisistä ihmisinä. Ei vieraslajeina tai mustina säkkeinä, ei edes aaltoina tai tulvina. Muistetaan, että monimutkaisille ilmiöille on harvoin yksinkertaisia syitä. Kuunnellaan heitä, joita aihe koskettaa – eikä enää vaieta.
Shadia Rask
Kirjoittaja on maahanmuuttotutkija, joka odottaa uteliaana Hyvin sanottu -keskustelufestivaalia.
Voit keskustella kolumnista 29.9. kello 23.00 asti.